Vaasan opiskelijat kärsivät kalliista asumisesta ja asuntopulasta – kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve on merkittävä
Vaasassa opiskelijoiden asuntotilanne on kiristynyt, ja tilanteen helpottamiseksi tarvitaan sekä kiireellisiä että pitkän aikavälin ratkaisuja. Nykykysynnän tyydyttämiseksi tarvitaan jopa satoja uusia asuntoja, ja vuoteen 2030 mennessä tarve voi nousta jopa tuhansiin.

Vaasan kaupungin asumispalveluiden toteuttama kysely opiskelijoiden asumisolosuhteista osoittaa asuntotilanteen kiristymisen. Viime marraskuun aikana toteutetun kyselyn tulokset vahvistivat huolen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuuden heikentymisestä. Erityisesti pienistä ja keskeisellä sijainnilla olevista asunnoista on pulaa. Kyselyyn vastasi 1005 opiskelijaa.
Kiireellinen tarve kohtuuhintaisille asunnoille
Kyselyyn vastanneista noin 500 opiskelijaa ilmoitti nykyisten asumiskustannusten olevan maksukykyynsä nähden liian korkeat. Yli sata ilmaisi nykyisen asumistilanteensa kestämättömän kalliiksi.
– Noin 60 vastaajaa on vailla omaa asuntoa, ja nämä opiskelijat majailevat esimerkiksi kavereiden luona. Kuusi vastaajaa ilmoitti olevansa asunnoton. Tilannekuva on tältä osin erittäin huolestuttava, kertoo Vaasan kaupungin asuntopäällikkö Jonas Nylén.
Kyselyyn vastanneiden mukaan sopiva asumiskustannusten taso olisi keskimäärin noin viidenneksen nykyistä alhaisempi, alle 500 euroa kuukaudessa. Asumisen kohtuuhintaisuuden merkitys on korostunut viime vuosina, sillä asumisen ja elämisen kustannukset ovat nousseet huomattavasti.
– Asumisen ja elämisen kustannukset ovat nousseet huomattavasti nopeammin kuin tulot ja tuet. Esimerkiksi asumistukea karsitaan myös opiskelijoiden osalta ja monen tuki vähenee huomattavasti. Vastapainoksi tarvitaan riittävän kohtuuhintaisia asuntoja, Nylén korostaa.
Asuntopulan taustalla monta tekijää
Vaasan vuokra- ja opiskelija-asuntopulan taustalla on monia syitä. Kaupungin väkiluku ja opiskelijamäärät ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina, mikä on lisännyt kysyntää erityisesti kohtuuhintaisille vuokra-asunnoille. ARA-erityisryhmähankkeiden investointiavustuksen karsiminen siten, ettei avustusta enää riitä muun muassa opiskelijahankkeille, on vaikeuttanut uusien opiskelija-asuntohankkeiden toteuttamista. Lisäksi Ahventien opiskelija-asuntohanke on viivästynyt valitusten vuoksi.
Keskeisin haaste on kuitenkin yleinen asuntorakentamisen matalasuhdanne, joka on merkittävästi hidastanut vapaarahoitteista vuokra-asuntotuotantoa Vaasassa. Tämä on ongelmallista, sillä valtaosa opiskelijoista – 57 % kyselyyn vastanneista – asuu vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Lisäksi 58 % opiskelijoista raportoi pitävänsä asunnon löytämistä vaikeana, ja huonokuntoinen vuokra-asuntokanta suhteessa korkeisiin vuokratasoihin koettiin yhdeksi merkittävistä haasteista.
Kasvavat opiskelijamäärät vaativat suunnitelmallisuutta
Paikallisten oppilaitosten opiskelijamäärät ovat kasvaneet merkittävästi, mutta asuntotuotanto ei viime vuosina ole pysynyt kehityksen mukana. Opiskelijamäärän kasvun ennakoidaan jatkuvan voimakkaana, joten tarve uusille opiskelija-asunnoille ja opiskelijoille soveltuville vuokra-asunnoille on tulevina vuosina keskeinen haaste.
Yhdeksi lyhyen aikavälin ratkaisuksi asuntotarjonnan kasvattamiselle on yhteis- ja soluasumisen lisääminen. Noin 200 kyselyyn vastannutta ilmaisi kiinnostuksensa tällaista asumista kohtaan. Esimerkiksi kaupungin omistamalla KOy Pikipruukilla on mahdollisuuksia vuokrata perheasuntojaan kimppakämppäasuntoina. Tämän lisäksi kaupunki harkitsee muussa käytössä olleiden rakennusten ottamista opiskelija-asumiskäyttöön.
Myös pitkän aikavälin ratkaisut ovat keskeisiä. Mikäli opiskelijamäärä jatkaa kasvuaan ennakoidusti, vuoteen 2030 mennessä tarvitaan jopa yli 2500 uutta asuntoa opiskelijoille. Paikallisten oppilaitosten kasvutavoitteet tukevat tätä ennustetta. Asuntotarjonnan parantaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkän aikavälin investointeja.
– Asuntarjonnan lisäämiseen tarvitaan koko asuntosektoria, mukaan lukien yksityisiä vuokra-asuntorakentajia ja –sijoittajia, Vaasan opiskelija-asuntosäätiötä ja Vaasan kaupungin omistamia yleishyödyllisiä vuokrataloyhtiöitä. Kun kaupungin nykyisten asuntotoimijoiden resurssit eivät välttämättä riitä kaikkien uusien asuntojen rakentamiseen, uudet toimijat ovat lämpimästi tervetulleita! Nylén summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonas NylénAsuntopäällikkö , Kiinteistötoimi
Puh:+358401393617jonas.nylen@vaasa.fiLiitteet
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Talkounderstöd för år 2025 kan nu sökas15.4.2025 15:27:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad erbjuder föreningar och sällskap möjlighet att delta i skötseln av grönområden i hemknutarna och få talkobidrag för det arbete som utförts.
Talkooavustukset vuodelle 2025 nyt haettavissa15.4.2025 15:27:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki tarjoaa yhdistyksille ja seuroille mahdollisuuden osallistua kotikulmiensa viheralueiden hoitoon ja saada tehdystä työstä talkooavustusta.
Storslagna påskkonserter i Vörå och Östermark kyrkor15.4.2025 15:13:33 EEST | Pressmeddelande
Vasa stadsorkester framför vid två kyrkokonserter på långfredagen Johann Sebastian Bachs kända verk samt melodier av Arvo Pärt från Estland. I Vörå framför Ann-Louise Bertell påskens evangelietexter. Solist i orkestern i båda konserterna är den strålande sopranen Melis Jaatinen som är känd för sina berörande tolkningar. Jaatinen läser upp text i Östermark.
Kaupunginorkesteri konsertoi pitkäperjantaina Vöyrin ja Teuvan kirkoissa15.4.2025 15:09:51 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginorkesterin pitkäperjantain kirkkokonserteissa kuullaan Johann Sebastian Bachin tunnettuja teoksia sekä virolaisen Arvo Pärdin sävelmiä. Vöyrillä pääsiäisen evankeliumitekstejä esittää Ann-Luise Bertell. Orkesterin solistina molemmissa konserteissa loistaa koskettavista tulkinnoista tunnettu mezzosopraano Melis Jaatinen, joka lukee tekstit Teuvalla.
Tydligare process för offentlig konst genom samarbete – Vasas processbeskrivning för offentlig konst är nu publicerad15.4.2025 13:18:58 EEST | Pressmeddelande
Stadsstyrelsen har godkänt Vasas principer för offentlig konst den 17.2.2025. Den nya processbeskrivningen tydliggör arbetsmomenten och ansvaren inom anskaffningen av offentlig konst och stöder både det interna samarbetet inom staden och de regionala konstanskaffningarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme