FCG kartoittaa reitit kansalliselle vetyputkistoverkolle Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa
FCG Finnish Consulting Group on aloittanut esiselvityksen voimajohto- ja vetyputkistoreittien suunnittelusta, joka tukee Gasgrid Finlandin kansallisen vetyputkiverkoston ja alueelle sijoittuvien teollisuudelle sopivien kaava-alueiden kehittämistä. Selvitystyössä muodostetaan myös tarkempaa alueellista tilannekuvaa myös voimajohtoverkon kehittämistarpeiden osalta.

Asiantuntijatyön tilaajana on alueen kehittämisyhtiö NIHAK, jonka jäsenkuntia ovat Nivala, Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Sievi. Tavoitteena on kartoittaa teknisesti ja maankäytöllisesti toteuttamiskelpoiset reittivaihtoehdot suurteollisuusalueiden tarpeisiin Pohjois-Pohjanmaan eteläosan alueella.
Alueellisen vety- ja voimajohtoverkon esisuunnittelutyö on ensimmäinen laatuaan koko Suomessa. Suunnittelutyöhön osallistuvat Gasgridin, Fingridin ja NIHAKin ohella alueen kaupungit ja kunnat sekä alueelliset verkkoyhtiöt ja vedyntuotantohankkeita valmistelevat toimijat.
”Tarve kattavalle kokonaistarkastelulle on noussut esiin alueelle investointihankkeita suunnittelevilta toimijoilta. Alueellisena kehittämisyhtiönä meidän tehtävämme on tasoittaa tietä investoinneille ja vahvistaa toimijoiden välistä vuoropuhelua. Nyt käynnissä oleva alueellinen selvitystyö jatkaa työtämme vetyteollisuuden edistämiseksi alueella”, kertoo NIHAKin toimitusjohtaja Toni Krankkala.
Työ käynnistyi vuoden alussa ja sen odotetaan valmistuvan maaliskuun 2025 loppuun mennessä. Tuloksia hyödynnetään paikallisten teollisuusalueiden kehittämisessä ja energian siirron suunnittelussa.
“Esiselvityksen tavoitteena on sijoittaa vetyputkisto ja voimajohdot siten, että tekninen toteutettavuus, suojaetäisyydet ja maankäytön tarpeet huomioidaan. Lisäksi laaditaan alustavat reitit ja tekniset ratkaisut, jotka tukevat alueen elinkeinoelämää ja energiainfrastruktuurin kehitystä sekä valmistetaan aineistoa yleis- ja asemakaavoitusta sekä jatkosuunnittelua varten”, kertoo FCG:n liiketoimintajohtaja Tero Pyrhönen.
Selvityksessä tarkastellaan reittivaihtoehtoja, joiden teknistaloudelliset ja ympäristövaikutukset analysoidaan. Työn keskeisiä vaiheita ovat:
-
Reittivaihtoehtojen kartoitus: tekniset ja maankäytölliset tarkastelut sekä vaihtoehtoisten linjausten alustavat kustannusarviot.
-
Liittymät sähköverkkoon: selvitetään vetyputkien sekä vedyn tuotantolaitosten tai vetyä käyttävien teollisuuslaitosten sekä sähköverkon ja sähköasemien keskeiset yhteisvaikutukset.
-
Vertailu ja valinta: sijoitusvaihtoehtojen ympäristö- ja kustannusvaikutusten arviointi ja vertailu.
-
Alustavat suunnitelmat: sisältäen tekniset toteutustavat ja tarkastelun muun muassa keskeisten liikenneväylien risteämistä.
Yhteyshenkilöt
Tero Pyrhönenliiketoimintajohtaja, vesi ja kaasuFCG Finnish Consulting Group
Puh:040 821 4538tero.pyrhonen@fcg.fiToni KrankkalatoimitusjohtajaNIHAK
Puh:050 3277254toni.krankkala@nihak.fiTietoa julkaisijasta
FCG Finnish Consulting Group on suomalainen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Tavoitteenamme on ratkaista ratkaisematon ja kehittää paremmaksi palaset, joista rakentuu hyvä elämä. Uniikki ymmärrys tulevasta syntyy ihmisistämme, asiakkaistamme ja teknologiasta. Tietoon pohjautuva suunnittelu ja vastuullisuuden edelläkävijyys kasvattavat ratkaisukykyämme ja auttavat meitä luomaan parempaa elämää Suomessa ja maailmalla. Päivittäisessä työssämme konsultoimme, koulutamme ja tuotamme ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.
Olemme asiantuntijoita esimerkiksi kuntatalouden, sote-palveluiden ja hyvinvointialueiden kehittämisen, rakennetun ympäristön ja uusiutuvan energian saralla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FCG Finnish Consulting Group
Suuret kaupungit ja niiden kehyskunnat edelleen johtoasemissa alueiden elinvoimaisuutta kuvaavassa indeksissä11.2.2025 08:59:00 EET | Tiedote
FCG Finnish Consulting Group ja sen osana toimiva MDI julkaisivat joulukuussa vuonna 2023 Elinvoima, vetovoima ja pitovoima -indeksin. Nyt indeksi ja sen taustalla olevat tilastot on päivitetty. Päivitetyssä indeksissä on tarkasteltu entistä laajemmin kuntien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoima ja niiden edellytyksiä. Kokonaisindeksissä suuret kaupungit ja niiden kehyskunnat saavuttivat jälleen korkeimmat sijoitukset, mutta myös yllättäjiä löytyy, etenkin Lapista.
Näkökulma: Sumuinen sote-kiinteistökenttä kaipaa kirkastamista28.1.2025 11:43:26 EET | Artikkeli
Sote-kiinteistöt puhututtavat mediassa. Viimeksi eilen MOT-ohjelmassa kerrottiin, miten sote-uudistuksen yhteydessä tilojen vuokrat ovat nousseet 100 miljoonaa euroa. FCG:n Taneli Heikkilä ja Paavo Kero antavat oman näkökulmansa kuntien haastavaan sote-kiinteistötilanteeseen.
FCG ja Gasgrid Finland solmivat kolmivuotisen puitesopimuksen maakaasuverkon suunnittelu- ja projektipalveluille20.12.2024 12:57:14 EET | Tiedote
FCG Finnish Consulting Group Oy ja kaasun siirrosta Suomessa vastaava Gasgrid ovat solmineen kolmivuotisen puitesopimuksen, jonka kohteena on Gasgrid Finlandin ja sen konserniyhtiöille tuotettavat maakaasuverkon suunnittelu- ja projektipalvelut.
Eero Laesterä palaa FCG:lle 1.1.2025 alkaen20.12.2024 08:26:18 EET | Tiedote
Eero Laesterä palaa FCG Finnish Consulting Groupiin 1.1.2025 alkaen. Vuoden 2024 aikana Laesterä on toiminut valtiovarainministeriön valtionosuusuudistuksen selvityshenkilönä. Sitä ennen hän toimi FCG:llä kuntatalouden johtajana.
FCG laatimaan Helsingin matkailun ja tapahtumien kokonaisvaltaista suunnitelmaa14.11.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osaston matkailu ja kohdepalvelut -yksikkö on valinnut FCG:n laatimaan Helsingin matkailuun ja tapahtumiin liittyvää kokonaisvaltaista suunnitelmaa eli Master Plania, jonka painopiste on tarvelähtöisessä tulevaisuuteen suuntautuvassa maankäytöllisessä kehittämissuunnitelmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme