SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Itärajan maakunnat tarvitsevat nopeita elvytys- ja investointitoimia

Jaa

Orpo-Purran hallitus ei ole saanut aikaiseksi mitään konkreettisia toimia Suomen Venäjän vastaisten rajamaakuntien tukemiseksi, puheista ja raporteista huolimatta.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Pääministeri mielellään isännöi itärajalla EU päättäjiä, joka toki on hyvä asia, mutta mitään vaikutusta sillä ei tunnu olevan hallituksen politiikkaan. Rajavierailu on kuin eksoottinen ja vähän jännittävä tapahtuma, mutta muuhun se ei johda kuin patsasteluun median edessä. Loppuviikosta tulee itärajalle tilannetta ihmettelemään laitaoikeistolaista Italian Veljet -puoluetta edustavan komissaari Rafaele Fitton. toteaa imatralainen kansanedustaja ja SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

Suomen itäiset raja-alueet Virolahden Vaalimaalta Utsjoen Nellimiin ovat kärsineet pahiten välttämättömistä Venäjä-pakotteista. Matkailun, kauppa-asioinnin ja vaikkapa puu- ja paperiteollisuuden raaka-ainevirtojen katkeamisen suurimmat kärsijät ovat itäisen Suomen yritykset ja niiden työntekijät. Ensin rajan sulki henkilöliikenteeltä korona ja sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan; ennen näitä esimerkiksi pelkästään Etelä-Karjalassa vieraili vuodessa liki 2 miljoonaa venäläistä turistia ja he käyttivät maakunnassa rahaa 310 miljoonaa euroa vuodessa.

Konkreettisia toimia sen paremmin kansallisen kuin EU:n rahoituksen ohjaamiseen Suomen itärajan maakuntien taloudellisen aktiivisuuden ja aluetalouden vahvistamiseen ei maan hallituksella ole näkynyt. Euroopan unionin komission ohjelmaan on saatu vaatimus, että EU:n on tuettava koko EU:n ja Venäjän välisen raja-alueen turvallisuutta ja taloudellista toimeliaisuutta.

- Tällä hetkellä tilanne on kuin paikkaisi purukumilla uppoamisuhassa olevaa valtamerialusta. Orpo-Purran hallituksen on nyt siirryttävä vaikuttaviin konkreettisiin tekoihin itäisen Suomen maakuntien tulevaisuuden turvaamiseksi. Se on parasta hyvinvointi- ja elinkeinopolitiikkaa ja samalla erittäin tehokasta raja- ja kokonaisturvallisuuden vahvistamista, painottaa varapuheenjohtaja Malm.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n pj. Antti Lindtman talouspolitiikan arviointineuvoston raportista: ”Kylmää vettä hallituksen niskaan”28.1.2025 14:58:53 EET | Tiedote

Talouspolitiikan arviointineuvosto kaatoi ison sangollisen kylmää vettä hallituksen niskaan ja samalla vahvisti sen, mistä oppositio on varoittanut yli vuoden päivät: Hallitus pahentaa hyvinvointialueiden tilannetta, kun se kaataa lisärahaa yksityiseen terveydenhuoltoon samalla kun alueet pakotetaan kohtuuttomiin säästöihin epärealistisen tiukalla talousremmillä. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vaatii hallitusta kuuntelemaan arviointineuvostoa ja myöntämään pikaisesti lisäjoustoa alueille, jotka tekevät jo ylijäämää.

Kutsu medialle: SDP:n kampanjastartti 8.2. Vantaalla27.1.2025 13:58:46 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa SDP:n alue- ja kuntavaalien kampanjastarttiin lauantaina 8.2. Kampanjastartti järjestetään Clarion Hotel Helsinki Airportissa Vantaalla (os. Taivastie 3, 01530 Vantaa). Aikataulu 13.15–14.00 Lounas ja median ilmoittautuminen 14.00–15.30 Vaaliohjelman julkistaminen, Antti Lindtman ja muu puoluejohto 15.30–16.00 Mediatilaisuus 16.00–17.30 Ohjelmaa Rohkeus ylittää itsensä ja saavuttaa unelmia, Jari Saario, soutaja Rohkealla vaalityöllä vaalivoittajaksi, Kjartan Valgardsson, poliittinen neuvonantaja, Islannin Sosialidemokraattinen liitto Median edustajat ovat myös lämpimästi tervetulleita osallistumaan kampanjastartin illalliselle klo 19.00 alkaen. Hotellilta on varattu median edustajille työskentelytila, joka on käytössä klo 16.00–19.00. Pyydämme median edustajia ystävällisesti ilmoittautumaan tämän linkin kautta viimeistään maanantaina 3.2. Huomioittehan, että hotellilla ei ole omaa pysäköintiä. Autolla saavuttaessa lähimmät pysäköintipaikat

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Orpo pakoilee vastuutaan työmarkkinakiistoissa26.1.2025 16:50:41 EET | Tiedote

Tänään pääministerin haastattelutunnilla Orpo totesi käynnissä olevien työmarkkinakiistojen olevan puhtaasti työmarkkinaosapuolten välinen asia. – Orpo pakoilee vastuutaan työmarkkinakiistoihin johtaneissa tapahtumissa. Hallitus on koko kauden istunut samalla puolen pöytää työnantajien kanssa ja tehnyt lainsäädäntöuudistuksia, joiden takia työnantaja on nyt huomattavasti vahvemmassa asemassa, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm toteaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye