Yrsa Sigurðardóttirin suursuositun Musta jää -sarjan toisessa osassa Islannin luonto kehystää painajaismaista murhamysteeriä
Yrsa Sigurðardóttir on islantilaisen jännityksen kiistaton mestari, jonka Musta jää -sarja on noussut nopeasti suomalaisten lukijoiden ja kuuntelijoiden suosikiksi. Sarjan ensimmäinen osa on myynyt Suomessa yli 20 000 kappaletta.
Ryhmä entisiä opiskelutovereita matkustaa Vestmannasaarille Islannin rannikolle ystävänsä hautajaisiin. Jälleennäkeminen muuttuu painajaiseksi, kun he joutuvat kohtaamaan sen, mitä tapahtui kerran opiskelijajuhlissa. Sen, minkä kaikki yrittävät unohtaa.
Sitten kiviseltä rannalta löytyy kaksi ruumista.
Yksi juttua tutkivista ammattilaisista, oikeuslääkäri Iðunn, on itse kasvanut saarilla. Kesken tutkimusten menneen paino on viedä hänet mukanaan. Kukaan ei ole turvassa.
Muistan sinut on vahvan koukuttava ja hyytävän pelottava dekkari islantilaisen jännityksen mestarilta. Sen on suomentanut Marjakaisa Mathíasson. Äänikirjan lukee Sanna Majuri. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 13.2.2025
Musta jää -sarjan ensimmäinen osa Näen sinut on myynyt Suomessa yli 20 000 kappaletta. Sarja oli koko viime vuoden ajan yksi suomalaisten eniten lukemista ja kuuntelemista dekkareista.
Yrsa Sigurðardóttir (s. 1963) on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanlaajuiseen suosioon yltäneitä rikosromaaneja, joita on käännetty yli 30 kielelle. Hän on yksi arvostetuimmista pohjoismaisista rikoskirjailijoista.
Tiedustelut, haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: ilmo.muuronen@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0451325317ilmo.muuronen@otava.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Otavan ja Kariston viihteen kevättalvi on tähtiä täynnä30.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Soraya Lane: Safiiritytär Lumoava Kadonneet tyttäret -sarja kuljettaa Safiiritytär-kirjassa lukijan Sveitsiin Genevenjärvelle ja kertoo kahdessa aikatasossa tarinan tosirakkaudesta ja kuninkaallisen tiaran mysteeristä. Soraya Lane on uusiseelantilainen kirjailija, joka koskettavista historiallisista romaaneistaan. Hän osaa luoda tarinoihinsa taikaa, joka punoo yhteen perhesalaisuuksia, lumoavia miljöitä ja rakkautta, joka kestää yli ajan ja etäisyyksien. Kirjasarja on bestseller sekä Suomessa että maailmalla, ja nyt ilmestyvä teos on sarjan neljäs osa. Ilmestyy 7.2.2025. Otava Suomentajat: Heidi Tihveräinen, Lauri Sallamo Emily Henry: Hassu juttu BookTok-sensaatio ja viihdekirjallisuuden kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Emily Henry kirjoittaa rakkaudesta, perheestä ja ystävyydestä älykkäällä ja terävällä huumorilla. Hänen kaikki romaaninsa ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä ja New York Times -bestsellereitä, ja niistä kaikista on tekeillä elokuva. Hassu juttu voitti vuoden 2024
Paula Hotin Halla-sarja jatkuu – suomalaiskokki joutuu keskelle murhamysteeriä Edinburhgissa27.1.2025 10:40:00 EET | Tiedote
Paula Hotin Halla-sarja etenee toiseen osaansa Murha Edinburghissa. Vahvatunnelmainen hyvänmielendekkari tarjoilee murhan höystettynä suhdesotkuilla, Skotlannin jylhillä maisemilla ja tujauksella huumoria. Viime vuonna julkaistu sarjan avaus Murha Ylämaalla sai lukijoilta lämpimän vastaanoton. Uudessa romaanissa suomalaiskokki Halla matkustaa Edinburghiin – ja joutuu keskelle uutta murhatutkintaa.
Paljastava kuvaus Suomen ulkoministerin syrjäyttämiseen johtaneesta operaatiosta.23.1.2025 12:59:11 EET | Tiedote
Professori Juhani Suomi ei säästele sanojaan peratessaan Keijo Korhosen laajamittaista kaatamiskampanjaa ja sitä vastaan käytyä taistelua. Hän pääsi seuraamaan tapahtumia aitiopaikalta Korhosen virkamiessihteerinä vuosina 1976–77.
Johanna Vuoksenmaa sai haltuunsa yllättävän kirjeen ja kirjoitti siitä romaanin – Suurenmoinen matka kertoo natsien järjestämästä propagandamatkasta Saksaan23.1.2025 09:05:00 EET | Tiedote
Suurenmoinen matka on elämäntäyteinen romaani äideistä, pojista ja matkoista varjojen maihin. Vuoksenmaa lennättää lukijansa katsomaan matkalaistensa sokeita pisteitä.
Psykologisen trillerin kuningattaren Sininen hetki tarjoilee piinaavaa tuhon tuntua – "Paras Paula Hawkinsin tähänastisista kirjoista"22.1.2025 10:40:00 EET | Tiedote
Nainen junassa -trillerillä maailmanmaineeseen nousseen Paula Hawkinsin Sininen hetki sukeltaa pakkomielteen syvimpiin syövereihin. Erakoituneen päähenkilön, syrjäisen saaren ja hyytävän mysteerin ympärille kietoutuva romaani on psykologisen trillerin taidonnäyte, jonka odotetaan nousevan myyntilistojen kärkeen ympäri maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme