One Morning Left ei jatka Uuden Musiikin Kilpailussa
Ylen Uuden Musiikin Kilpailun kilpailijaryhmä pienenee yhdellä osallistujalla: One Morning Left -yhtye ei enää jatka kilpailussa. Yle on sulkenut yhtyeen ulos kilpailusta sopimusrikkomuksen takia. Yle ja One Morning Left ovat keskustelleet asiasta ja päätöksen perusteista ollaan yhtä mieltä.

Suomen suurin musiikkishow, Ylen (Uuden Musiikin Kilpailu, huipentuu helmikuun 8. päivänä Tampereen Nokia Arenalla, jossa lavalle nousee tänä vuonna kuusi artistia. UMK:n sääntöjen mukaan kilpailuun ei tarvitse ottaa uutta edustajaa poistuvan tilalle.
”One Morning Leftiä ei valitettavasti nähdä tämän vuoden UMK:ssa, koska kilpailun sääntöjä ei ole kaikilta osin noudatettu”, kommentoi UMK:n päätuottaja Anssi Autio. ”Päätökseen liittyi myös EBU:n Eurovision Song Contest säännöt, joiden mukaan tällainen sääntörikkomus on yksiselitteinen este viisuedustukselle.”
UMK25-tapahtuma ja -show 8. helmikuuta Nokia Arenalla Tampereella
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 8.2.2025 Tampereen Nokia Arenan UMK25-tapahtumassa. Suora lähetys UMK-show’sta nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla. Voittaja selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.
Lue tiedote Ylen verkkosivuilla.
Materiaalia medialle:
UMK25-mediakansio
Yhteyshenkilöt
Juhani Lassilamediaviestinnän asiantuntija
Puh:040 541 2365ext-juhani.lassila@yle.fiAnssi AutioPäätuottaja
Puh:040 749 0047anssi.autio@yle.fiYle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Välfärdsområdes- och kommunalvalet väckte intresse på Yles plattformar – valvakan på tv nådde 2,1 miljoner tittare och resultatservicen på webben visades över 4 miljoner gånger14.4.2025 09:41:29 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdes- och kommunalvalet, som för första gången ordnades samtidigt, intresserade såväl väljare som konsumenter av Yles valprogram och -innehåll. Utvecklingen av valresultatet stod i fokus på Yles plattformar under söndagen 13.4.
Alue- ja kuntavaalit kiinnostivat Ylen eri alustoilla – television suomenkielinen tulosilta tavoitti 2,1 miljoonaa katsojaa ja verkon tulospalvelua näytettiin yli 4 miljoonaa kertaa14.4.2025 09:38:16 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa samaan aikaan järjestetyt alue- ja kuntavaalit kiinnostivat niin äänestäjiä kuin Ylen vaaliohjelmien ja -sisältöjen kuluttajia. Vaalien tuloksen kehitystä seurattiin viimeisimmäksi sunnuntaina 13.4. Ylen eri alustoilla.
Nu firar vi gemensamma stunder – Yle 100-bussen turnerar i alla 19 landskap i Finland9.4.2025 08:30:05 EEST | Pressmeddelande
Yle fyller 100 år i september 2026. Nu utlovas möten, kultur och akademisk forskning.
Nyt juhlitaan yhteisiä hetkiä – Yle 100 -bussi kiertää kaikki Suomen 19 maakuntaa9.4.2025 08:30:05 EEST | Tiedote
Yle täyttää 100 vuotta syyskuussa 2026. Luvassa on kohtaamisia, kulttuuria ja akateemista tutkimusta.
Tässä ovat YleXPopin ja Radio Suomen Kesäkonsertin artistit8.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Ylen Kesätapahtuma 2025 kokoaa suomalaiset viettämään kesän aloitusta Turun Kupittaanpuistoon ja Ylen kanaville 30.–31. toukokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme