Ylen muutosneuvottelut päättyivät – henkilöstömäärä vähenee 309 henkilöllä
Ylen henkilöstömäärä vähenee 309 henkilöllä. Irtisanomisia vähennyksestä on 156.
Parlamentaarinen työryhmä päätti syyskuussa 2024 Ylen rahoituksen leikkaamisesta. Osana kustannussäästöohjelmaa Yle käynnisti marraskuussa 2024 muutosneuvottelut, joiden piirissä oli 1798 toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevaa työntekijää. Alun perin kerrottiin, että neuvottelut voivat johtaa enintään 375 henkilön irtisanomiseen.
Neuvottelujen aikana kustannussäästöjä on haettu laajasti yhtiöstä toiminnasta, mm. kiinteistökuluista, ostopalveluista, matkustamisesta sekä tulos- ja kannustinpalkitsemisen jäädyttämisestä. Muut kustannussäästöt ovat vähentäneet neuvotteluiden aikana henkilöstövähennysten määrää.
Nyt tehtyjen ratkaisujen seurauksena Ylen henkilöstömäärä vähenee 309 henkilöllä. Irtisanomisia vähennyksestä on 156. Eläköitymisten ja muiden henkilöstömuutosten myötä Ylen henkilöstö vähenee lisäksi 153 henkilöllä. Johtamisrakennetta tiivistetään edelleen ja yksiköiden uudet organisaatiot astuvat voimaan suunnitelman mukaan 1.4.2025 mennessä.
“Tunnelma tällaisena päivänä on tietysti apea, vaikka parlamentaarisen työryhmän edellyttämä säästövaatimus onkin ollut tiedossa. Irtisanottavien määrä saatiin neuvotteluiden aikana laskemaan, mutta nämä ovat silti todella ikäviä päätöksiä ja haluamme tukea henkilöstöämme tässä muutoksessa. Vuoropuhelu henkilöstön edustajien kanssa on ollut erittäin hyvää ja rakentavaa koko prosessin ajan”, kommentoi Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Nyt tehdyillä ratkaisuilla syntyy noin 27 miljoonan euron kustannussäästöt. Säästöt edellyttävät isoa toiminnan muutosta ja toimintatapojen kehittämistä yhtiössä. Kokonaisuudessaan parlamentaarisen työryhmän edellyttämät säästöt tarkoittavat 66 miljoonan sopeutusta vuosina 2025–2027. Kustannussäästöohjelma etenee vaiheittain.
“Kipeistä ratkaisuista huolimatta pyrimme rakentamaan tulevaisuudenkestävää Yleä, joka palvelee suomalaisten erilaisia tarpeita myös jatkossa. Vaikka säästöt väistämättä supistavat Ylen tarjontaa, niin haluamme pitää Ylen ohjelmiston edelleen laajana ja tasapainoisena sekä julkisen palvelun perustan vahvana”, Ylä-Anttila jatkaa.
Lisätietoja:
Ylen viestintä, viestinta@yle.fi, p. 040 163 8538
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Omaa sisältöä Yle Areenaan? Areenassa on striimattu noin 150 yleishyödyllistä tapahtumaa30.1.2025 12:45:13 EET | Artikkeli
Suorana suomalaisilta tarjoaa julkisille ja yleishyödyllisille toimijoille mahdollisuuden välittää tapahtumansa suorana Yle Areenassa. Näin pienemmät tapahtumat voivat laajentaa katsojakuntaansa ja koko Suomi tulee näkyväksi.
Suorana suomalaisilta tarjoaa sisältöjen julkaisemista Yle Areenassa jatkossakin30.1.2025 12:01:00 EET | Tiedote
Yle julkaisualustana -nimellä tunnettu konsepti tulee osaksi Ylen pysyvää toimintaa. Uusi nimi on Suorana suomalaisilta.
Direkt från finländarna möjliggör publicering på Yle Arenan också i fortsättningen30.1.2025 12:01:00 EET | Pressmeddelande
Konceptet, som tidigare var känt som Yle julkaisualustana, blir en del av Yles permanenta verksamhet. Det nya namnet på svenska är Direkt från finländarna.
Presidentinvaalit, Linnan juhlat, UMK ja urheilu kiinnostivat suomalaisia – miltei 20 Ylen lähetystä miljoonakastiin28.1.2025 08:30:01 EET | Tiedote
Suomalaisten yhteiset hetket toivat kansalaiset Ylen kanaville vuonna 2024. Kymmenestä katsotuimmasta lähetyksestä kahdeksan nähtiin Ylen kanavilla.
Röstningen i Yles Tävling för ny musik förnyas! Nu kan du rösta under hela sändningen – kolla in agendan för showen28.1.2025 08:00:02 EET | Pressmeddelande
Det blir en förändring i röstningen i Tävling för ny musik UMK den här säsongen, som innebär att publiken kan börja rösta på sin favorit redan under det första framträdandet i UMK25. Målet är att ge ännu fler musikälskare en möjlighet att påverka valet av vinnare och Finlands nästa Eurovision-representant.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme