SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: ”Toivotaan toivotaan” – linja ja käänteen odottaminen ei riitä

Jaa

Hallituksen toimettomuus kasvun aikaansaamisessa näkyy nyt selkeänä työttömien valtavassa määrässä ja avointen työpaikkojen vähäisyydessä.  Työttömien työnhakijoiden määrä on kivunnut yli 300 000 rajapyykin. Tämä selviää Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemista joulukuun 2024 tilastoista.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Nämä tulokset kertovat siitä, kuinka hallituksen talouspoliittinen linja ja toimettomuus saada kasvua aikaiseksi on ollut myrkkyä työllisyydelle. Tämän lisäksi sosiaaliturvan leikkaukset, työttömyysturvan heikennykset, työmarkkinoiden kärjistäminen sekä toimettomuus rakentamisalan ahdingon taittamiseksi ovat kaikki syitä, miksi Suomi on tässä jamassa, jossa näkymää tulevaisuuteen ei kansalaisilla ole, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly.

Viimeksi Suomessa on ollut yli 300 000 työtöntä työnhakijaa koronapandemian pahimpina aikoina. On omanlaisensa saavutus päästä samoihin lukemiin. Hallituksen aloituksen verrattuna meillä on nyt 60 000 työtöntä työnhakjiaa enemmän. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa ja avoimien työpaikkojen määrä vähenee.

- Kuluttajien luottamus on jatkanut hiipumistaan loppuvuotta kohti ja tämä ei ole kestävää. Moni pelkää ja on myös menettänyt työpaikkansa jatkuvien yt-neuvotteluiden vuoksi. Nämä kaikki näkyvät työttömyysluvuissa, kertoo Lyly huolestuneena.

- Tämä kierre ei pääty uusilla kurjistamistoimilla. Suomi tarvitsee näkymää kasvusta ja uskosta tulevaan. Investointeja täytyy tehdä. Kuluttajien luottamus pitää saada paranemaan, investoinnit ja rakentaminen pitää saada liikkeelle. Uusia kasvun elementtejä täytyy aidosti hakea vihreästä siirtymästä ja teollisuus- ja energiapolitiikasta. Talouskasvua tulee saada aikaiseksi, mutta se ei tule odottamalla, päättää Lyly.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Hiltunen: Koulutustasoa nostetaan kokonaisvaltaisilla toimilla, ei irtopisteitä keräillen25.1.2025 13:46:10 EET | Tiedote

– Tuore tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.) on ilmoittanut tavoittelevansa nuorten korkeakoulutustason nostamista 50 %:iin ja vaatinut myös uusia toimia. Yksittäisen tavoitteen ja yksittäisten toimien sijaan hallituksen olisi syytä nähdä sen harjoittaman politiikan kokonaisvaikutukset, sillä koulutuksen perusta on hyvinvoinnissa, huomauttaa sivistysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).

Kimmo Kiljunen ja Eva Biaudet: Valko-Venäjän presidentinvaalit pelkkää teatteria!24.1.2025 10:16:25 EET | Tiedote

Valko-Venäjällä käydään jälleen vaalit epädemokraattisissa oloissa, kun Aljaksandr Lukashenka valituttaa itsensä seitsemännen kerran presidentiksi 26.1.2025. Vaalit ovat pelkkää teatteria, kun maan hallinto on jo vuosia rajoittanut kansalaisten perusoikeuksia, tukahduttanut opposition ja murtanut riippumattoman median, sanovat eduskunnan Demokraattinen Valko-Venäjä -ryhmän puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd) ja varapuheenjohtaja Eva Biaudet (r).

Kimmo Kiljunen and Eva Biaudet: 2025 Presidential Election in Belarus – Nothing but a Charade!24.1.2025 10:16:25 EET | Press release

In Belarus, elections will again be held in undemocratic conditions and Alyaksandr Lukashenka will claim victory in the presidential election for the seventh time on 26 January 2025. The elections are merely a charade, as the Lukashenka regime has for years restricted citizens' fundamental rights, suppressed opposition and crushed independent media, say Kimmo Kiljunen (Social Democrats) and Eva Biaudet (Swedish People’s Party), the Chair and Vice-Chair respectively of the “For a Democratic Belarus” Group.

SDP:n Timo Suhonen: Saatavuusharkinnan poistaminen vaarantaa työmarkkinat23.1.2025 12:35:36 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen kritisoi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Koskelan ehdotusta luopua saatavuusharkinnasta tietyin ehdoin. Suhonen korostaa, että saatavuusharkinta on olennainen osa Suomen työmarkkinoiden toimivuutta ja sen poistaminen voisi johtaa vakaviin seurauksiin. Hän painottaa, että saatavuusharkinnan avulla varmistetaan, että työvoimapula-aloille saadaan tarvittavaa työvoimaa ilman, että kotimaiset työntekijät jäävät työttömiksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye