Viljelijät nousseet Itämeren sankareiksi
Viljelijät ovat ottaneet merkittävän roolin Itämeren suojelussa levittämällä kipsiä pelloilleen. Haku peltojen kipsikäsittelyyn on jälleen avattu. Jo ensimmäisenä päivänä saapui kymmeniä uusia hakemuksia.
Viljelijät ovat ryhtyneet toimiin meren tilan parantamiseksi levittämällä maanparannuskipsiä pelloilleen. Kipsinlevitys on viljelijöille vapaaehtoinen vesiensuojelutoimenpide ja yli 2 000 viljelijää on jo lähtenyt mukaan. KIPSI-hankkeessa kipsin levitystä on kohdennettu alueille, joilla maatalouden aiheuttama kuormitus vesistöihin on suurta.
Kipsin levitys pellolle on sekä viljelijän että Itämeren etu
Hankealueen viljelijät ovat voineet hakea ilmaista kipsikäsittelyä pelloilleen pian viisi vuotta. Pellon kipsikäsittely tehdään maan muokkaamisen yhteydessä joko keväällä tai syksyllä. Kipsi tulee viljelijälle avaimet käteen -palveluna. Hanketta tehdään yhteistyössä MTK:n ja neuvontajärjestöjen kanssa. Viljelijöitä on tavoitettu hyvin, ja ennakkoluulot kipsiä kohtaan ovat matkalla vähentyneet.
Tuomme ja levitämme kipsin pellolle ilmaiseksi. Haku avattiin tammikuun puolivälissä ja suuri hakuinnostus yllätti positiivisesti, kertoo Kipsi-hankkeen projektipäällikkö Minna Kolari.
Kipsiä on vuosina 2020-2024 levitetty 67 500 hehtaarille yhteensä 270 000 tonnia. Kipsinlevityksen ansiosta Itämereen päätyviä fosforipäästöjä on saatu vähennettyä jo 110 000 kiloa. Tämä tarkoittaa, että sama määrä fosforia on jäänyt pelloille kasvien käyttöön, mikä parantaa viljelykasvien ravinteidensaantia ja vähentää lannoitustarvetta. Kipsin käyttöä vesiensuojelussa on selvitetty Suomessa 20 vuoden ajan.
Tutkimusten perusteella liukoisen ja hiukkasmaisen fosforin sekä maa-aineksen huuhtoutuminen vesistöihin vähenee peltojen kipsikäsittelyllä tehokkaasti ja vaikutus alkaa heti. Uusimmankaan 2024 valmistuneen Åbo Akademin tutkimuksen mukaan kipsinlevityksestä ei ole havaittu negatiivisia ympäristövaikutuksia maaperässä, toteaa hankkeen erityisasiantuntija Mats Willner.
Kipsi-hankkeessa pisimpään on toimittu Saaristomeren valuma-alueella
MTK-Varsinais-Suomi on mukana hankkeessa Saaristomeren valuma-alueen peltojen kipsikäsittelyn edistämiseksi. Järjestön toiminnanjohtaja Harri Livenin pelloille levitettiin kipsiä ensimmäistä kertaa viime syyskuun alussa. Liven sanoo kipsikäsittelyn olevan tehokas ja nopea vesiensuojelukeino, joka täydentää erilaisia muita maatalouden ympäristötoimia ja jatkaa, että suurin osa hänen kipsatuista lohkoistaan on saviperäisiä.
Odotan mielenkiinnolla kipsikäsittelyn positiivisia vaikutuksia maan rakenteeseen, sanoo Liven.
Lisätiedot
Minna Kolari, projektipäällikkö,
p. 029 502 5062, minna.kolari@ely-keskus.fi
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Turvetuotantoalueiden ennallistamista vauhdittava PUHTI-hanke on käynnistynyt (Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa)27.1.2025 10:46:52 EET | Tiedote
Yhteistyöllä puhtia turvetuotantoalueiden ennallistamisiin Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa (PUHTI) -hanke on käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Sen tavoitteena on aktiivisella sidosryhmä- ja viestintätyöllä saattaa yhteen ennallistamisesta kiinnostuneet tahot ja aktivoida sekä viedä eteenpäin potentiaalisia ennallistamishankkeita sekä turvetuotannon kuormittamien vesistöjen kunnostustoimia. Hanke on rahoitettu Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).
Kolin jäätie avataan liikenteelle (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo)24.1.2025 15:24:06 EET | Tiedote
Kolin jäätie avataan liikenteelle huomenna lauantaina 25.1.2025 puoliltapäivin.
Handbok för vattenhushållningsdisponenter – den svenskspråkiga översättningen är klar22.1.2025 08:47:29 EET | Pressmeddelande
Handboken för vattenhushållningsdisponenter som genom brett samarbete blev klar år 2022 har nu översatts till svenska. Handboken riktas i synnerhet till disponenter, men även till andra som ansvarar för dikningsprojekt eller vattenhushållningsprojekt. Handboken har utarbetats av en omfattande skara sakkunniga från NTM-centralen, personer som är verksamma som disponenter och skogsbruksexperter.
Vesitalousisännöitsijän opas – ruotsinkielinen käännös valmistunut22.1.2025 08:47:29 EET | Tiedote
Laajana yhteistyönä vuonna 2022 valmistunut ”Vesitalousisännöitsijän opas” on nyt saanut rinnalleen ruotsinkielisen käännöksen. Opas on suunnattu erityisesti isännöitsijöille, mutta myös muille ojitushankkeista tai vesistökunnostushankkeista vastaaville ja sen on laatinut laaja joukko ELY-keskusten asiantuntijoita, isännöitsijöinä toimivia sekä metsätalouden asiantuntijoita.
Elementis Finland Sotkamon Lahnaslammen talkkikaivoksen ja tehdasalueen tarkkailuohjelma on hyväksytty (Kainuu, Lappi)21.1.2025 09:37:00 EET | Tiedote
Kainuun ja Lapin ELY-keskukset ovat hyväksyneet Sotkamossa sijaitsevan Lahnaslammen talkkikaivoksen ja tehdasalueen käyttö-, päästö- ja ympäristövaikutustarkkailuohjelman. Esitettyyn suunnitelmaan tarkkailuohjelmaksi lisätiin määräyksiä muun muassa yhteis- ja kalataloustarkkailun osalta sekä melun ja pölyn tarkkailusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme