Hajautettu biokaasun tuotanto Lapissa – yleisötilaisuudet helmikuussa
Hajautettu biokaasun tuotanto Lapissa -hanke keskittyy elinkeinotoiminnan ja kestävän kehityksen edistämiseen Suomen Lapissa. Lapin AMK:n ja VAMKin hanke kehittää teknologisia ja taloudellisia ratkaisuja biokaasuntuotannolle alueen kunnissa. Yleisötilaisuudet helmikuussa tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden keskustella hankkeen potentiaalista ja haasteista.

Suomi on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, mikä vaatii fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä. Myös pyrkimys energiaomavaraisuuteen huoltovarmuuden näkökulmasta on tärkeää. Panostukset energiateknologian tutkimukseen ja kehitykseen tukevat kestävää kasvua ja luovat myös uusia mahdollisuuksia vientiteollisuudelle.
Vaasan ammattikorkeakoulun ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteisessä hankkeessa selvitetään ja kehitetään teknologisia ja taloudellisia edellytyksiä sekä ratkaisuja hajautettuun biokaasun tuotantoon Lapissa. Erityisesti selvitetään edellytyksiä Enontekiön, Inarin, Kittilän, Muonion, Pelkosenniemen, Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Kemijärven kunnissa.
Euroopan Unionin oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF), Lapin Jätehuolto kuntayhtymän (Lapeco) ja Inergia Lämpö Oy:n rahoittama hanke edistää vahvasti Lapin alueen taloudellista ja ekologista kestävyyttä luoden samalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja työpaikkoja.
”Lapin ammattikorkeakoulu on vakiinnuttanut paikkansa alueen elinkeinotoiminnan kehittämisessä. Työpanoksemme tuo hankkeeseen vahvaa ymmärrystä arktisista olosuhteista sekä energia-alan osaamista”, sanoo Lapin AMK:n projektipäällikkö Sini Kuula.
Hankkeen avulla osoitetaan konkreettisesti hajautetun biokaasuntuotannon potentiaalin Lapissa ja tarjotaan selkeitä teknologisia ja taloudellisia ratkaisuja sen toteuttamiseksi.
”Vaasan ammattikorkeakoululta puolestaan löytyy erityisosaamista muun muassa biokaasuteknologian ja hiilijalanjälkilaskennan osalta. Vaasan seudulla on tuotettu biokaasua yhdyskuntajätteistä ja -lietteistä jo pitkään sekä hyödynnetty tuotettua biokaasua liikennepolttoaineena esimerkiksi julkisessa liikenteessä”, kertoo Johanna Nysten, hankkeen projektipäällikkö ja VAMKin ympäristötekniikan lehtori.
Yleisötilaisuudet maatilallisten näkemysten esilletuomiseksi
Lapissa on tunnistettu biomassapotentiaalia erityisesti karjatilojen lietelannassa sekä poron teurasjätteissä. Hankkeen puitteissa järjestetään neljä yleisötilaisuutta, sillä selvityksen kannalta on tärkeää kuulla maatilallisten, erityisesti karjatilallisten, sekä porotilallisten näkemyksiä aiheeseen liittyen.
Yleisötilaisuuksissa keskustellaan muun muassa missä biokaasun tuotantoon soveltuvia syötteitä syntyy ja mikä osa niistä on todellisuudessa käytettävissä biokaasun tuotantoon. Yhdessä pohditaan myös mitä haasteita ja mahdollisuuksia biokaasun tuotanto Lapissa tuo mukanaan.
Aiheesta pääsee kuulemaan ja keskustelemaan seuraavissa työpajamuotoisissa tilaisuuksissa:
- Levikeskus, Hullu Poro, ti 11.2.2025 klo 14:00-16:00
- Enontekiö, Kunnan virastotalo, ke 12.2.2025 klo 9:00-11:00
- Pyhätunturi, Pikkukuru, ti 18.2.2025 klo 14:00-16:00
- Ivalo, Hotelli Kultahippu, ke 19.2.2025 klo 9:00-11:00
Ilmoittautuminen
Työpajat ovat avoimia kaikille, mutta osallistujilta pyydetään ennakkoilmoittautumista kahvitarjoilujen takia.
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan tapahtumaan.
Ilmoittautuminen sähköpostilla osoitteeseen kia.tahkanen@fcg.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Nystenprojektipäällikkö / ympäristötekniikan lehtoriVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 476 4273johanna.nysten@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointiVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opinnot ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat opiskelijoille erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet.
Opiskelijoita VAMKissa on noin 4 000 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. VAMK tekee tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VasaHack 11–12 april 2025 utmanar högskolestuderanden att ta fram innovativa lösningar som stärker Vasas attraktions- och hållkraft27.3.2025 07:20:00 EET | Pressmeddelande
VaasaHack samlar universitetsstudenter i Vasa för att lösa utmaningar som främjar gemenskap och samhörighet i Vasa den 11–12 april 2025. Evenemanget är gratis, och deltagarna har möjlighet att arbeta på finska, svenska eller engelska. Deltagandet är öppet för alla, oavsett utbildningsbakgrund.
VaasaHack haastaa 11.–12.4.2025 korkeakouluopiskelijat innovoimaan ratkaisuja, jotka vahvistavat Vaasan veto- ja pitovoimaa27.3.2025 07:20:00 EET | Tiedote
VaasaHack kokoaa Vaasan korkeakouluopiskelijat ratkomaan Vaasan yhteisöllisyyttä kehittäviä haasteita 11.–12. huhtikuuta 2025. Maksuttomassa tapahtumassa osallistujilla on mahdollisuus työskennellä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Osallistuminen on avointa kaikille koulutustaustasta riippumatta.
VaasaHack 11-12 April 2025 challenges university students to innovate solutions that strengthen Vaasa's attractiveness27.3.2025 07:20:00 EET | Press release
VaasaHack brings together university students in Vaasa to solve challenges that promote community and togetherness in Vaasa on April 11–12, 2025. The event is free, and participants will have the opportunity to work in Finnish, Swedish, or English. Participation is open to everyone, regardless of educational background.
Yhteishaku päättyi – VAMKissa liiketalouden koulutukset suosituimpia25.3.2025 17:02:45 EET | Tiedote
Tänään päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakouluun jätettiin lähes 4 200 hakemusta. Erityisesti verkossa toteutettavat tutkintokoulutukset olivat VAMKissa suosittuja hakukohteita. Haussa olleista tutkinto-ohjelmista oikeushallinnon tradenomin verkkotutkinto oli ylivoimaisesti vetovoimaisin.
Uusi koulutus puhtaan siirtymän hankkeiden edistämiseksi19.3.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Vaasan ja Turun ammattikorkeakoulut tarjoavat uuden verkkokoulutuksen puhtaan siirtymän hankkeisiin liittyen. Koulutus kattaa ympäristölupamenettelyt, kaavoituksen ja vesienhoidon, edistäen investointien sujuvuutta. Ilmoittautuminen ensimmäisiin opintokokonaisuuksiin on nyt auki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme