Sofia Virran terveiset Orpon hallitukselle: “Koulujen tehtävä ei ole korjata politiikan virheitä”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta osallistui lauantaina Educa-messuilla järjestettävään puolueiden puheenjohtajien kuntavaalipaneeliin. Virran mukaan Vihreät on ainoa puolue, joka tulee puolustamaan koulutusta, sivistystä ja oppimisen edellytyksiä läpi Suomen jokaisessa vaalipiirissä ja jokaisissa kevään vaaleissa.
Virta toteaa Vihreiden olevan täysin eri mieltä opetusministeri Anders Adlercreutzin aiempien puheiden kanssa siitä, että koulujen tehtävä olisi korjata politiikan virheitä. Päinvastoin, politiikan tehtävä on Virran mukaan rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa oppimiseen tarjotaan riittävät edellytykset.
– On hyvä muistaa, että nälkäinen lapsi ei opi, kuten ei opi myöskään läpi yön humalaisten vanhempiensa riitoja kuunnellut lapsi. Hallituksen politiikan seurauksena yhä useampi lapsi on tässä tilanteessa. Hallituksen turvallisen ja hyvän arjen edellytysten romuttaminen on siis yhtä kuin koulutusleikkaus, Virta huomauttaa.
Virta myös muistuttaa, ettei hallituspuolueiden peräänkuuluttamaa koulurauhaa rakenneta ainoastaan koululuokissa, vaan sitä rakennetaan myös riittävät palvelut turvaavalla ja eriarvoistumista torjuvalla politiikalla.
– Ei koulurauhaan liittyviä ongelmia korjata kestävällä tavalla ruuvaamalla metallinpaljastimia koulujen oville. Ne ovat laastariratkaisuja. Me emme halua sellaista Suomea. Me haluamme Suomen, jossa on maailman paras koulu ja oppilaat, joiden arki on hyvää ja turvallista myös koulun ulkopuolella. Tämä edellyttää myös riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita, Virta toteaa.
– Parasta koulua ei kuitenkaan rakenneta ilman hyvinvoivia ja työstään nauttivia opettajia. Meillä on Suomessa maailman parhaat opettajat ja kouluhenkilöstö. Heidän tulisi myös saada olla opettajia. Ei supersankareita, joiden oletetaan opettamisen ohella toimivan terapeutteina, järjestyksenvalvojina, tai kuraattoreina. Lisäksi opettajan ammattinimike on suojattava ja opettajarekisteri perustettava opettajien ammatin arvon alleviivaamiseksi, Virta huomauttaa.
Vihreät peruisi omassa vaihtoehtobudjetissaan Orpon hallituksen koulutusleikkaukset ja panostaisi oppimisen edellytysten kuntoon laittamiseen perheiden arjessa.
– Vihreät panostaisivat nykyistä hallitusta huomattavasti enemmän koulutukseen. Kolme konkreettista keinoa oppimistason nostoon ovat riittävä ja tasokas koulutus ja alan ansaitsema palkka, oppilashuoltoon satsaaminen, jotta kouluissa on riittävästi turvallisia aikuisia sekä lapsibudjetoinnin ja lapsiarvioinnin ottaminen käyttöön jokaisen kunnan päätöksenteossa, Virta listaa.
Yhteyshenkilöt
Iida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän yhteyshenkilö
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Inka Hopsulta terveiset tuoreelle kulttuuriministerille: “Kuulostaa lähinnä vastuunpakoilulta”24.1.2025 17:10:00 EET | Tiedote
Perjantaina tehtävässään aloittanut tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie väläytteli ensitöikseen uusia leikkauksia taiteeseen ja kulttuuriin. Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu ihmettelee tuoreen ministerin väitettä, että leikkaukset kulttuuriin ovat välttämättömiä, eivät ole. Kuulostaa siltä, että ministeri haluaa siirtää vastuuta kulttuurin elinvoimasta kansalaisille.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen: ministeri Multalalta kaivataan ilmastoratkaisuja, ei meriselityksiä24.1.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen arvostelee ympäristö- ja ilmastoministerinä aloittaneen Sari Multalan (kok.) lausuntoja metsien nieluista. Uudelta ministeriltä tarvitaan nyt määrätietoisia toimia – ei toimettomuuden selittelemistä.
Sofia Virta vaatii ympäristöministeri Multalalta edeltäjänsä puheiden lunastamista24.1.2025 11:11:05 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii tänään aloittavalta ympäristöministeri Sari Multalalta vastauksia hallituksen toimettomuuteen sekä keskeneräisiin ja riittämättömiin luonto- ja ilmastotekoihin.
Sofia Virta hämmästelee Antti Lindtmanin puheita: “Mikäli sosiaalidemokraatit jää lähes ainoana perussuomalaisten rinnalle…”23.1.2025 15:45:20 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on tyytyväinen, että suomalaiset eduskuntapuolueet tunnistavat vihdoin sen tosiasian, että väestön ikääntyessä Suomessa tullaan tarvitsemaan yhä enemmän ulkomaista työvoimaa.
Näin Vihreät palauttaisi luottamuksen sote-palveluihin – tarjoaa Orpon hallitukselle viisi keinoa puoliväliriiheen23.1.2025 13:35:39 EET | Tiedote
Suomalaiset ansaitsevat sosiaali- ja terveyspalvelut, joihin voi luottaa. Kun apua tarvitaan, sitä täytyy saada riittävän nopeasti. Soitto numeroon 112 ei auta, jos sinne soittaa jokainen, eikä työntekijöitä ole. Siksi Vihreät esittävät Orpon hallitukselle puoliväliriiheen viisi konkreettista kokonaisuutta, joilla palautetaan luottamus sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme