Vuoden kotitalousopettaja on Pia Harjula

Jaa

Vuoden kotitalousopettaja kouvolalainen Pia Harjula on intohimoinen ja laaja-alainen kotitalousosaamisen kehittäjä, joka on omalla työllään vaikuttanut kotitalousopetukseen yksilötasolla, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Vuoden kotitalousopettaja Pia Harjula ja Kotitalousopettajien liitto ry:n puheenjohtaja Marja Väärälä Educa-messuilla.
Vuoden kotitalousopettaja Pia Harjula ja Kotitalousopettajien liitto ry:n puheenjohtaja Marja Väärälä Educa-messuilla. Kotitalousopettajien liitto ry

Kotitalousopettajien liitto palkitsi jälleen Educa-messuilla Vuoden kotitalousopettajan. Tänä vuonna tunnustuksen sai Kouvolan Inkeroisten yhtenäiskoulun kotitalouden lehtori Pia Harjula Kouvolasta.

Harjula erottui monien hyvien ehdokkaiden joukosta erityisesti vahvalla sitoutumisellaan kotitalousoppiaineen kehittämiseen ja osaamisen jakamiseen laajasti, myös kansainvälisesti. Hänellä on jatkuva halu kehittää myös omaa opettajuuttaan ja asiantuntijuuttaan.

Harjulalla itsellään on jo pitkään ollut sellainen tunne, että hän tekee oikeita asioita ja merkityksellistä työtä, mutta se, että omasta työstään voi saada tällaista tunnustusta, tuntuu mahdottoman hyvältä. Hänen työnsä onkin merkittävää.

– Kotitaloustaidoilla on merkittävä vaikutus yksilön ja perheen sekä yhteiskunnan hyvinvointiin. Kotitalous on ryhmätyöaine. Jokaisella oppitunnilla työskennellään ryhmissä ja opitaan samalla niin perheessä kuin työelämässäkin tarvittavia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Jos kotitalouden opetusta lisättäisiin opetussuunnitelmaan, koulupäiviin saataisiin lisää käytännönläheisyyttä, kertoo Harjula.

–  Kun kotona arki on hallussa, sosiaalipalveluiden tarve pienenee, Harjula muistuttaa.

Kollegoiden ja oppilaiden mukaan Pia Harjula on innostava ja kannustava opettaja. Hän ohjaa oppilaitaan taitavasti kotitalouden töihin ja osaa kohdata erilaiset oppijat positiivisen pedagogiikan keinoin.

Kotitalousopettajien liiton puheenjohtajan Marja Väärälän mukaan liiton hallitukseen teki erityisesti vaikutuksen Harjulan pyyteetön tahto ja valmius jakaa osaamistaan ja auttaa päättäjiä ymmärtämään kotitalousosaamisen merkitys sekä kansallisesti että kansainvälisesti.


– Hän on aktiivisesti osallistunut kotitalousopetuksen kehittämiseen ja vaikuttanut sen yhteiskunnalliseen asemaan ja näkyvyyteen, Väärälä kertoo.

Uransa aikana Harjula on osallistunut paikallisesti opetussuunnitelmatyöhön ja kotitalousopetuksen tilojen suunnitteluun. Hän on toiminut oppikirjailijana ja tietokirjailijana, tuottaen materiaalia ja kirjoja kotitalousopetuksen tueksi. Lisäksi hän on toiminut kouluttaja-asiantuntijana Kotitalousopettajien liiton tehtävissä sekä vuodesta 2016 lähtien kotitalousopetuksen koulutusviennissä Kiinaan.

Harjula on toiminut Kymenlaakson kotitalousopettajien paikallisyhdistyksen hallituksessa ja sihteerinä sekä kirjoittanut artikkeleita mediaan, nostaen esille kotitalousopetusta ja sen merkitystä yksilölle ja yhteiskunnalle. Hän on toiminut Itä-Suomen yliopiston kotitalousopettajaopiskelijoiden opetusharjoitteluohjaajana, saaden opiskelijoilta kiitosta positiivisesta ja kannustavasta ohjauksestaan.

Moni Harjulan ohjattu muistelee lämmöllä Pia Harjulaa omana opetusharjoittelujakson ohjaajana, ja kertoo ystävyyden jatkuneen harjoittelusta lähtien. Heidän mukaansa Pia osasi ohjaajana positiivisesti kannustaa ja ohjata pohtimaan kotitalousopettajan työtä ja sen merkitystä. Häneltä sai monia vinkkejä kotitalousopettajan työhön, joista on ollut hyötyä nyt työelämässä. Harjoittelun jälkeen häneltä on aina voinut kysyä neuvoa ja apua tarvittaessa.

Pia Harjula on esimerkillinen kotitalousopettaja, joka on omistautunut kotitalousosaamisen kehittämiselle ja jakamiselle. Hänen työnsä on vaikuttanut laajasti ja hän on ansainnut Vuoden Kotitalousopettaja -tunnustuksen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuoden kotitalousopettaja Pia Harjula ja Kotitalousopettajien liitto ry:n puheenjohtaja Marja Väärälä Educa-messuilla.
Vuoden kotitalousopettaja Pia Harjula ja Kotitalousopettajien liitto ry:n puheenjohtaja Marja Väärälä Educa-messuilla.
Kotitalousopettajien liitto ry
Lataa
Vuoden kotitalousopettaja Pia Harjula ja Kotitalousopettajien liitto ry:n puheenjohtaja Marja Väärälä Educa-messuilla.
Vuoden kotitalousopettaja Pia Harjula ja Kotitalousopettajien liitto ry:n puheenjohtaja Marja Väärälä Educa-messuilla.
Kotitalousopettajien liitto ry
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kotitalousopettajien liitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye