Talouden suhdannenäkymät ovat nousseet Hämeessä
Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannenäkymät ovat parantuneet viime syksystä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat jälleen parantuneet ja ovat jopa paremmat kuin kertaakaan kahden edellisen vuoden aikana”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeessä vastanneiden yritysten suhdannetilannearviot ovat pysyneet samalla tasolla alkutalven aikana ja kausitasoitettu saldoluku on tammikuussa -38, kun lokakuussa vastaava luku oli -37.
Hämeessä lähikuukausien suhdanneodotukset ovat palautumassa normaaleiksi, kun lähitulevaisuuden suhdannenäkymien saldoluku on 2 ja lokakuussa vastaava luku oli -3. ”Alueeltamme vastanneiden hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat nousseet vertailussa muihin alueisiin. Olemme nousseet neljännelle sijalle Pirkanmaan, Uudenmaan ja Pohjois-Suomen jälkeen”, Vanhala sanoo.
Yritysten tuotanto- ja myyntimäärät pienentyivät loppuvuoden aikana. Sen sijaan tuotanto-odotusten saldoluku on nyt -1, kun lokakuussa vastaava luku oli -11 eli suunta on ylöspäin.
EK:n suhdannebarometrin tulokset ovat linjassa viime viikolla julkaistun kauppakamarin talouskyselyn kanssa
Suhdannebarometrin aluekatsaukset >>>
Yleiset suhdannenäkymät alueittain >>>
EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin tammikuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 90 ja ne työllistävät lähes 16 000 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaToimitusjohtaja
Puh:050 339 1625anne.vanhala@hamechamber.fiKuvat
Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
LUTille ja LABille myönnetyt uudet koulutusvastuut tärkeitä Hämeen elinkeinoelämälle24.1.2025 11:47:34 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamari on erittäin tyytyväinen valtioneuvoston sekä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiin uusiin koulutusvastuisiin LUT-yliopistolle ja LAB-ammattikorkeakoululle. ”Iloitsemme alueemme yliopistolle ja ammattikorkeakoululle myönnetyistä uusista koulutusvastuista. Puolsimme niitä yhteistyössä alueen muiden elinvoimatoimijoiden kanssa ja vahva yhteistyö alueemme yrityksillekin tärkeiden tulevaisuuden osaajien varmistamiseksi tuotti halutun lopputuloksen”, iloitsee Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Tuore talouskysely osoittaa käännettä parempaan Hämeessä23.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hämäläisyritysten yleistunnelma on pessimistisempi kuin aiemmin, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. Kysely kertoo kuitenkin käänteestä parempaan, kun liikevaihdon heikkeneminen, työntekijämäärän sekä tilauskannan lasku ovat ottaneet pohjakosketuksen ja lähteneet nousuun. ”Tulokset kertovat suhdanteiden asteittaista paranemista, vaikka pessimismi vaivaa. Tämä on tyypillistä suhdannekäänteille”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamarin alueelta ilmasto-ohjelmassa oli mukana yli 20 yritystä31.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Etenkin pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat konkreettisia neuvoja ja tukea ilmastotoimien aloittamiseen. Tieto selviää Keskuskauppakamarin kyselystä, joka tehtiin joulukuun alussa. ”Keskuskauppakamarin järjestämässä ja LähiTapiolan mahdollistamassa ensimmäisessä ilmasto-ohjelma-koulutuksessa oli Hämeen kauppakamarin alueelta tänä vuonna mukana 23 yritystä. Ilmasto-ohjelmaan osallistuneet yritykset ovat saaneet koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamarille vahva edustus Keskuskauppakamariin19.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamarin alueelta on valittu Versowood Oy:n toimitusjohtaja Ville Kopra jatkamaan Keskuskauppakamarin ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen osasto ry:n hallituksen jäsenenä vuonna 2025. Lisäksi Wiitta Oy:n toimitusjohtaja Wille Viittanen valittiin uutena vahvistuksena Keskuskauppakamarin Elinkeino- ja ilmastovaliokunnan jäseneksi. Viittanen on toiminut myös Hämeen kauppakamarin Teollisuusvaliokunnan puheenjohtajana usean vuoden ajan. Valinnat hyväksyttiin Keskuskauppakamarin ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen valtuuskuntien syyskokouksessa 13.12.2024 Helsingissä.
Hämeen kauppakamari panostaa yritysten varautumiseen13.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Hämäläisyritykset ovat varautuneet hyvin pandemiaan ja kyberuhkiin, selviää Hämeen kauppakamarin jäsenilleen tekemästä varautumiskyselystä. ”Yritykset ovat kehittäneet varautumistaan viime vuosien häiriöiden ja ”mustien joutsenien” myötä. Alueemme yritykset ovat kouluttaneet henkilöstöään erilaisia häiriötilanteita varten, mutta yleisestä varautumisesta tarvitaan jatkuvaa tiedottamista, koulutusta ja eri toimijoiden yhteistyötä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme