SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kaikkien ehdokkaiden vaalirahoittajat on tuotava esiin
– Vaalirahoituslainsäädäntöä olisi muutettava rahavirtojen avoimuuden nimissä siten, että kaikki ehdokkaat velvoitettaisiin tekemään vaalirahoitusilmoitus, esittää SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
Nykyään ilmoitusvelvollisuus koskee kunta-, alue-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa vain varsinaisia edustajia ja varaedustajia.
– Kun laajasta ehdokasjoukosta vain valituksi tulleet ja varasijalle jääneet ovat velvollisia antamaan ilmoituksen heidän ehdokkuuttaan tukeneista, jäävät ehdolla olleista suurimman osan taustatukijat puutteellisen lainsäädännön takia pimentoon. Avoimuuden nimissä olisi perusteltua saada läpivalaistuksi kaikkien ehdokkaiden vaalirahoitus, Näkkäläjärvi sanoo.
– Kampanjakustannukset ovat nousseet huimasti vuosien saatossa. On demokratian vuoksi perusteltua saada selville laajasti se, miten ehdokkaat rahoittavat kampanjansa. On merkille pantavaa, että vuoden 2021 kuntavaaleissa ja vuoden 2022 aluevaaleissa kokoomuslaiset ehdokkaat saivat jo yli kaksi kolmasosaa kaikista yrityslahjoituksista. Eikä tässä ole edes kaikki, koska suurin osa ehdokkaista ei tehnyt vaalirahoitusilmoitusta, Näkkäläjärvi toteaa.
– SDP esitti viime eduskuntavaaliohjelmassaan myös vaalirahoitukseen kampanjakattoa, jolla säädettäisiin vaalikampanjoille euromääräiset ylärajat. Tällä varmistettaisiin se, että rahan merkitys ei kasva liiallisuuksiin vaalimenestyksen takaajana. Asiassa olisi korkea aika edetä. Politiikka ei voi olla vain hyväosaisten hommaa, Näkkäläjärvi muistuttaa.
– On lisäksi erikoista, että presidentinvaaleissa yksittäisten lahjoituksien suuruudelle ei ole lainsäädännössä minkäänlaista ylärajaa. Tämä näkyi muun muassa siten, että vuoden 2024 presidentinvaaleissa Alexander Stubbin budjetti oli jo lähes 3 miljoonaa euroa ja piti sisällään useita 50 000–100 000 euron lahjoituksia. Jotain rajoja pitäisi tässäkin olla, Näkkäläjärvi vaatii.
Yhteyshenkilöt
Mikkel NäkkäläjärviSDP:n puoluesihteeri
Puh:0400765002mikkel.nakkalajarvi@sdp.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Kutsu medialle: SDP:n kampanjastartti 8.2. Vantaalla27.1.2025 13:58:46 EET | Kutsu
Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa SDP:n alue- ja kuntavaalien kampanjastarttiin lauantaina 8.2. Kampanjastartti järjestetään Clarion Hotel Helsinki Airportissa Vantaalla (os. Taivastie 3, 01530 Vantaa). Aikataulu 13.15–14.00 Lounas ja median ilmoittautuminen 14.00–15.30 Vaaliohjelman julkistaminen, Antti Lindtman ja muu puoluejohto 15.30–16.00 Mediatilaisuus 16.00–17.30 Ohjelmaa Rohkeus ylittää itsensä ja saavuttaa unelmia, Jari Saario, soutaja Rohkealla vaalityöllä vaalivoittajaksi, Kjartan Valgardsson, poliittinen neuvonantaja, Islannin Sosialidemokraattinen liitto Median edustajat ovat myös lämpimästi tervetulleita osallistumaan kampanjastartin illalliselle klo 19.00 alkaen. Hotellilta on varattu median edustajille työskentelytila, joka on käytössä klo 16.00–19.00. Pyydämme median edustajia ystävällisesti ilmoittautumaan tämän linkin kautta viimeistään maanantaina 3.2. Huomioittehan, että hotellilla ei ole omaa pysäköintiä. Autolla saavuttaessa lähimmät pysäköintipaikat
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Sinisilmäisyys voi muodostaa uhan huoltovarmuudelle27.1.2025 12:37:50 EET | Tiedote
IS:n (26.1.) tietojen mukaan kaksoiskansalaisten pyörittämien kuljetusyritysten määrä sekä liikevaihto ovat kasvussa Suomessa, kun taas kotimaisten yritysten laskussa. Tämä on iso huoli kuljetusyrittäjien mutta myös maan kokonaisturvallisuuden kannalta.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Orpo pakoilee vastuutaan työmarkkinakiistoissa26.1.2025 16:50:41 EET | Tiedote
Tänään pääministerin haastattelutunnilla Orpo totesi käynnissä olevien työmarkkinakiistojen olevan puhtaasti työmarkkinaosapuolten välinen asia. – Orpo pakoilee vastuutaan työmarkkinakiistoihin johtaneissa tapahtumissa. Hallitus on koko kauden istunut samalla puolen pöytää työnantajien kanssa ja tehnyt lainsäädäntöuudistuksia, joiden takia työnantaja on nyt huomattavasti vahvemmassa asemassa, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm toteaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Saatavuusharkinnasta luopuminen olisi iso virhe23.1.2025 12:17:09 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan puolue olisi tietyin ehdoin valmis luopumaan saatavuusharkinnasta. Tämä olisi vastuuton veto suomalaisten työntekijöiden kannalta.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Itärajan maakunnat tarvitsevat nopeita elvytys- ja investointitoimia22.1.2025 09:16:54 EET | Tiedote
Orpo-Purran hallitus ei ole saanut aikaiseksi mitään konkreettisia toimia Suomen Venäjän vastaisten rajamaakuntien tukemiseksi, puheista ja raporteista huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme