Kokoomuksen kansanedustajat kiertävät Suomea – yli 50 tapahtumaa tällä viikolla
Kokoomuksen kansanedustajat kiertävät tällä viikolla Suomea ja tapaavat kansalaisia kaikkiaan yhteensä yli 50 tapahtumassa. Politiikan pulssi-kiertueen tarkoituksena on kuunnella suomalaisten ajatuksia siitä, miten Suomen kunnat ja hyvinvointialueet voisivat paremmin palvella asukkaita.
Yhteensä Politiikan pulssi -kiertueen kattavissa kaupungeissa asuu lähes puolet Suomen väestöstä, eli noin 2,5 miljoonaa asukasta.
“Suomen haasteet ovat juuri nyt isoja. Kiertueella haluamme kuunnella kansaa herkällä korvalla. Haemme ideoita siihen, mitä voisi tehdä paremmin. Samalla etsimme myös tekijöitä, eli ehdokkaita huhtikuun kunta- ja aluevaaleihin. Uskomme, että paremmat palvelut saa vain käärimällä hihat ja ryhtymällä toimeen”, kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri Petteri Orpo sanoo.
Kahden eri reitin kattava kiertue ulottuu kaikille hyvinvointialueille. Pohjoisessa kiertue yltää esimerkiksi Rovaniemelle, idässä Joensuuhun, lännessä Kemiin, Tornioon ja Kokkolaan ja etelässä Lahteen, Kirkkonummelle ja niin edelleen.
“Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähtee kiertueelle näkyvästi ja laajalla kokoonpanolla. Olemme liikkeellä kaikilla hyvinvointialueilla ja toivomme kiertueen aikana kuulevamme mahdollisimman monen kansalaisen huolia ja ajatuksia. Samalla kutsumme lämpimästi mukaan kaikki ne, jotka haluavat olla mukana rakentamassa parempaa Suomea kunta- ja aluevaaleissa”, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen sanoo.
Lauantaihin saakka kestävän kiertueen jälkeen on vuorossa kokoomuksen vaaliristeily (la-su 1.-2.2.), jossa puolue julkistaa vaaliohjelman ja visuaalisen ilmeen huhtikuussa järjestettäviin kunta- ja aluevaaleihin .
Kiertueen reitti ja linkki tapahtumiin: https://www.kokoomus.fi/eduskuntaryhman-kiertue-2025/
Vaaliristeily (1.-2.2.2025) https://www.kokoomus.fi/risteily/
Yhteyshenkilöt
Niina HämäläinenEduskuntaryhmän tiedotussihteeri
Puh:+358 44 3028294niina.hamalainen@eduskunta.fiRaine TiessaloViestintä- ja yhteyspäällikkö
Puh:+358 50 435 5898raine.tiessalo@kokoomus.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Orpo keskusteli Itämeren turvallisuudesta CDU:n Merzin kanssa Berliinissä19.1.2025 12:31:21 EET | Tiedote
Itämeren turvallisuus ja Ukrainan tukeminen nousivat esille kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon, Saksan kristillisdemokraattien puheenjohtajan Friedrich Merzin ja Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin keskusteluissa viikonloppuna.
Kokoomus nimitti Multalan ympäristö- ja ilmastoministeriksi ja Talvitien tiede- ja kulttuuriministeriksi30.11.2024 16:23:18 EET | Tiedote
Kokoomus on nimittänyt kansanedustaja Sari Multalan ympäristö- ja ilmastoministeriksi Espoon kaupunginjohtajaksi siirtyvän Kai Mykkäsen seuraajaksi. Tiede- ja kulttuuriministeriksi nimettiin Mari-Leena Talvitie. Kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päättivät asiasta kokouksissaan lauantaina.
Kokoomus nimitti Multalan ympäristö- ja ilmastoministeriksi ja Talvitien tiede- ja kulttuuriministriksi30.11.2024 16:21:49 EET | Tiedote
Kokoomus on nimittänyt kansanedustaja Sari Multalan ympäristö- ja ilmastoministeriksi Espoon kaupunginjohtajaksi siirtyvän Kai Mykkäsen seuraajaksi. Tiede- ja kulttuuriministeriksi nimettiin Mari-Leena Talvitie. Kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päättivät asiasta kokouksissaan lauantaina.
“Meille kaikki valtuutetut ovat sankareita” – Kokoomuksen kampanja nostaa esille valtuutettujen ison arvon14.10.2024 11:01:45 EEST | Tiedote
Kokoomus on käynnistänyt kampanjan, jonka tavoitteena on osoittaa arvostusta kaikille niille, jotka osallistuvat yhteisten asioiden hoitoon kunnissa ja alueilla. Kunnallissankari -kampanja tuo esille tavallisten valtuutettujen ja ehdokkaiden ajatuksia sekä monikanavaisessa mainoskampanjassa että kokoomuksen omissa viestintäkanavissa. Koko syksyn jatkuva kampanja on samalla osa kokoomuksen ehdokashankintaa. “Paikallinen päätöksenteko on mittaamattoman arvokasta. Monelta tämä työ voi jäädä huomaamatta. Meiltä ei. Haluamme kampanjassa antaa arvostusta kaikille niille, jotka käyttävät aikaansa ja osaamistaan yhteisten asioiden hoitoon. Puolueesta riippumatta”, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo. Kunnanvaltuutettuja on Suomessa lähes 9000 ja aluevaltuutettuja lähes 1400. Usein päätöksenteko vaatii yhteistyötä – myös puoluerajojen yli. Kampanjan tarkoituksena on kannustaa suomalaisia osallistumaan päätöksentekoon niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla. “Asukkaat tietävät parhaiten,
Kokoomus nimitti Timo Elon uudeksi puoluesihteeriksi28.9.2024 14:12:46 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluevaltuusto on nimittänyt Timo Elon uudeksi puoluesihteeriksi. Hän on toiminut puolueen hallintopäällikkönä vuodesta 2012. Puoluehallitus hyväksyi aiemmin lauantaina myös useita henkilövahvistuksia ensi huhtikuun kunta- ja aluevaalien kampanjaorganisaatioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme