Louhintahiekka Oy

Louhintahiekka toteuttaa Etelä-Nummelan työpaikka-alueen ja Rostintien liittymän

Jaa

Etelä-Nummelan työpaikka-alueen ja Rostin yrityspuiston tavoitteena on kasvattaa hyvien kulkuyhteyksien äärellä olevien työpaikkatonttien tarjontaa Vihdin kunnan alueella. Rostin yrityspuistoon rakennetaan parhaillaan myös Microsoftin Vihdin datakeskusta.

Louhintahiekan urakka-alue Etelä-Nummelan työpaikka-alueen ja Rostin yrityspuiston rakentamisessa.
Louhintahiekan urakka-alue Etelä-Nummelan työpaikka-alueen ja Rostin yrityspuiston rakentamisessa.

Urakka sisältää Rostintien, Kauhuskujan, Kukkulankujan ja Kukkulanpolun rakentamisen sekä alueen vesihuollon ja hulevesijärjestelmien tekemisen. Lisäksi hankkeeseen sisältyy Rostintien liittymän rakentaminen maantie 110:een. 

– Urakassa rakennetaan yhteensä 1,6 kilometriä uusia katuja kunnallistekniikoineen. Työ käsittää monia vaativia työvaiheita, kuten massanvaihtoa, louhintaa, täyttöjä, murskausta, kunnallistekniikan rakentamista sekä asfaltointia, kivi- ja vihertöitä. Yksi Louhintahiekan ehdottomia kilpailuetuja ja avainkompetensseja on massavaihtojen toteuttaminen kustannustehokkaasti ja kestävien periaatteiden mukaisesti siten, että louhittu maa-aines voidaan hyötykäyttää samalla työmaalla, jolloin vältetään maa-aineksien turha kuljetus, Louhintahiekan toimitusjohtaja Aapo Lahtinen kertoo. 

Työ kestää kokonaisuudessaan vuoden 2026 loppuun asti. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Louhintahiekka Oy luo kestäviä perustuksia ihmisten elämälle, yli sukupolvien, tarjoamalla laajat infra- ja betonirakentamisen palvelut sekä kiertotalouden ratkaisut yli 50 vuoden kokemuksella. Erityisosaamista ovat monimutkaiset ja teknisesti vaativat rakennuskohteet. Louhintahiekan palveluksessa työskentelee 80 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 85 miljoonaa euroa. Yritys toimii läpi Suomen ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Louhintahiekka Oy

Louhintahiekka aloittaa 7,5 miljoonan euron arvoisen katujen ja kunnallistekniikan rakentamisurakan Kirkkonummella2.5.2024 10:23:14 EEST | Tiedote

Louhintahiekka aloittaa viikolla 18 laajan maanrakennusurakan Kirkkonummen itäosassa Sundsbergin alueella. Urakka käsittää Sundsbergintien uudistamisen sekä yritystonteille johtavien uusien katujen Energiarinteen, Energiatien, Energiakujan ja Sundsbergin yritystien rakentamisen mukaan lukien kunnallistekniikan hulevesiviemäreistä katuvalaistukseen. Alueelle nousee West 51 -yrityskylä sekä Microsoftin kaavailema datakeskus ja Fortumin lämpöpumppulaitos, joka kierrättää datakeskuksessa syntyvän hukkalämmön pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkossa. – Urakka on erittäin vaativa ja monivaiheinen. Työ sisältää useita Louhintahiekan erikoisosaamista vaativia työvaiheita kuten katualueen louhintaa, massavaihtoa, maan stabilointia sekä kunnallistekniikan asentamista asutusalueella. Lisäksi urakka vaatii raudan lujaa projektiosaamista, jotta saamme kaikki työvaiheet aikataulutettua ja hankkeen eri toimijat koordinoitua sulavaksi prosessiksi, kertoo Louhintahiekan toimitusjohtaja Aapo Lahtinen. Hank

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye