Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto edistää maahanmuuttaneiden pääsyä yliopisto-opintoihin

Jaa

Maahanmuuttaneet ovat aliedustettuina kielellisesti vaativissa ja korkeakoulutusta edellyttävissä asiantuntijatehtävissä. Tähän mennessä opiskelijoita on houkuteltu ulkomailta yliopistojen englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin, mutta maassa jo olevien maahanmuuttaneiden potentiaali on jäänyt hyödyntämättä. Julkisessa keskustelussa on keskitytty ratkaisujen sijaan ongelmiin, kuten kielitaidon puutteisiin.

Ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa. Ei julkaisurajoituksia. Valokuvaaja Iida Liimatainen, Jyväskylän yliopiston kuva-arkisto.

Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa kehitetään uusia ratkaisuja maahanmuuttaneiden yliopistopolkujen sujuvoittamiseksi. Erityisesti sosiaalityössä on tunnistettu tarve työntekijöiden moninaisuudelle, jotta alalla voidaan vastata moninaistuvan asiakaskunnan tarpeisiin. Valmistuvat monikieliset asiantuntijat lisäävät samalla sosiaalialan ammattilaisten osaamien kielten laajuutta. 

Kehittämistyön tukena toimii tiedekunnassa valmistunut selvitys, jossa tarkastellaan sosiaalityön koulutuksen saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämistä. Tutkimuskoordinaattori Aija Virtanen on tarkastellut maahanmuuttaneiden tavoittamisen, opintoihin pääsyn ja opintojen aikana tarvittavan tuen kysymyksiä. Vaikka selvitys keskittyy sosiaalityöhön, saavutettavuuden kysymykset koskettavat koko yliopistokenttää. Yliopistojen tulee reagoida demografiseen kehitykseen ja huomioida hakijoiden ja opiskelijoiden moninaiset taustat myös suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa. 

Kielellisten esteiden poistaminen opiskelijavalinnoissa  

Selvityksessä suositetut toimenpiteet kohdistuvat erityisesti opiskelijavalintakäytänteisiin, jotka ovat maahanmuuttaneiden näkökulmasta kielellisesti ulossulkevia. Esimerkiksi valintakokeet vaativat erinomaista suomen kielen taitoa, vaikka yliopistoon hakeutuvalta ei tätä muuten edellytetä. Tämä tulisi huomioida valintakokeita laadittaessa, ja tarjota myös lisäaikaa kokeiden suorittamiseen. 

– On kuitenkin tärkeää huomioida, että pääsyn esteiden purkaminen ei yksin riitä. Yliopistojen tulee myös markkinoinnin keinoin vaikuttaa kuvaan vallitsevasta ihanneopiskelijasta ja tavoittaa näin uusia hakijaryhmiä. Samaan aikaan jo olemassa oleviin opintokokonaisuuksiin täytyy rakentaa tarvittavat tukitoimet. Myös henkilöstö tarvitsee tietoa kielitietoisista opetus- ja ohjauskäytänteistä, jotta opiskelijat voivat menestyä opinnoissaan ja työllistyä kielellisesti vaativiin asiantuntijatehtäviin mahdollisimman sujuvasti. Kaikilla opiskelijoilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet edetä toivomilleen työurille, Virtanen tähdentää. 

Jyväskylän yliopistossa etsitäänkin keinoja pilotoida maahanmuuttaneille suunnattua omaa valintaväylää sosiaalityön tutkinto-ohjelmiin. Väylä on ensimmäinen askel yhdenvertaisten opiskelijavalintakäytänteiden luomisessa yliopistotasolla, ja se mahdollistaa tarkoituksenmukaisten tuen muotojen rakentamisen tutkinto-ohjelmien osaksi.  

Lisätietoja: Aija Virtanen, aija.virtanen@jyu.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Epäterveellinen ruokavalio voi kiihdyttää vanhenemista jo nuoressa aikuisuudessa28.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Ihminen ei aina vanhene biologisesti samaan tahtiin kalenteri-iän kanssa. Kalenteri-ikää nopeampi biologinen vanheneminen on yhdistetty korkeampaan sairastumis- ja kuolemanriskiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan vähän kasviksia ja hedelmiä sekä runsaasti punaista lihaa, pikaruokia ja sokeroituja virvoitusjuomia sisältävä ruokavalio oli yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen jo nuoressa aikuisuudessa.

Saavatko aktiivisuusranneke tai muut sovellukset meidät liikkumaan? Tutkimus osoitti etäteknologian hyödyt erityisesti kuntoutuksessa24.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Sanna Säteri tutki väitöskirjassaan vaikuttaako liikunnan lisäämiseen tarkoitettu etäteknologia, esimerkiksi aktiivisuusranneke tai älypuhelinsovellus, fyysisen aktiivisuuden määrään aikuisilla. Fyysinen aktiivisuus on keskeinen tekijä terveyden ylläpitämisessä sekä sairauksien hoidossa, ja nopeasti kehittyvästä teknologiatarjonnasta on pyritty löytämään ratkaisuja sen lisäämiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye