Väitös: Kehon ja aivojen välisen vuorovaikutuksen tutkiminen auttaa ymmärtämään ihmisten monimuotoisuutta (Karjalainen)
PsM Suvi Karjalaisen psykologian väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kehon ja aivojen välisiä toiminnallisia yhteyksiä sekä niiden merkitystä yksilöllisten piirteiden ja neuromoninaisuuden näkökulmasta.
Kehon fysiologisen tilan vaihtelut muovaavat aivojen toiminnallisia ominaisuuksia, osoittaa PsM Suvi Karjalaisen psykologian väitöstutkimus. Tutkimuksessa havaittiin myös kehon ja aivojen välisen vuorovaikutuksen voivan osaltaan selittää yksilöllisiä piirteitä ja neuromoninaisuutta. Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kehon ja aivojen välisiä toiminnallisia yhteyksiä sekä niiden merkitystä ihmisten monimuotoisuuden näkökulmasta.
Aivojen on ajateltu ohjaavan ja säätelevän kehon toimintoja, mutta viimeaikainen tutkimus on osoittanut kehon toimintojen muovaavan myös aivojen toimintaa. Vielä on kuitenkin epäselvää, missä määrin kehon fysiologinen tila muovaa aivojen toiminnallisia ominaisuuksia, ja edelleen ihmisten yksilöllisiä taipumuksia havainnoida ja olla vuorovaikutuksessa ympäristön sekä toisten ihmisten kanssa.
Hengitys ja sykevälivaihtelu muovaavat aivojen toimintaa
Karjalainen tarkasteli väitöskirjassaan kehon ja aivojen välisiä toiminnallisia yhteyksiä monimenetelmäisesti mitaten samanaikaisesti hengityksen vaiheita ja rytmiä, sydämen sykevälivaihtelua sekä aivojen toimintaa magnetoenkefalografian (MEG) avulla.
– Tulokset osoittivat, että aivojen toiminta muuttui dynaamisesti sisään- ja uloshengitysvaiheiden sekä sydämen toiminnan luonnollisten vaihteluiden mukaisesti, Karjalainen toteaa.
Lisäksi aivojen toiminnalliset ominaisuudet vaihtelivat hengityksen tahdin, syvyyden ja mallin mukaan. Tämä viittaa siihen, että aivojen toimintaa on mahdollista muovata myös tahdonalaisen hengityksen säätelyn avulla.
– Havainnot korostavat itsesäätelyn ja terapeuttisen työskentelyn tukena käytettyjen hengitysharjoitusten hyötyjä, Karjalainen kertoo.
Kehon ja aivojen vuorovaikutus on kytköksissä ihmisten monimuotoisuuteen
Väitöskirjassa selvitettiin myös, miten kehon ja aivojen välinen vuorovaikutus on yhteydessä yksilölliseen tapaan reagoida ja havainnoida maailmaa.
– Tutkimuksessa havaittiin, että sydämen ja aivojen väliset toiminnalliset yhteydet olivat kytköksissä yksilöllisiin piirteisiin, kertoo Karjalainen.
– Havaitsimme myös kehon ja aivojen välisten yhteyksien olevan erilaisia sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta merkityksellisen tiedon käsittelemisen aikana autismikirjolla olevia ja tyypillisesti kehittyviä henkilöitä verrattaessa, Karjalainen lisää. Havainnot viittaavat siihen, että kehon ja aivojen välinen vuorovaikutus voi osaltaan selittää yksilöllistä kokemusmaailmaa ja käyttäytymistä.
PsM Suvi Karjalaisen väitöskirja "When the body meets the brain – Investigations of body-brain interaction and its relevance for individual trait characteristics" tarkastetaan 31.1.2025 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston Vanhassa juhlasalissa (S212). Vastaväittäjänä toimii Group Leader, Dr. Michael Gaebler (Max Planck Institute for Human Cognitive and Brain Sciences) ja kustoksena apulaisprofessori Tiina Parviainen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa:
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/99224
Lisätietoja
Suvi Karjalainen kirjoitti ylioppilaaksi Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta vuonna 2013 ja valmistui psykologian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2018. Hän on työskennellyt vuodesta 2017 lähtien Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella tutkimuksen parissa. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Business Finland sekä Jyväskylän yliopiston psykologian laitos.
Yhteyshenkilöt
Suvi Karjalainen
suvi.k.karjalainen@jyu.fi
Kirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+359 50 462 1525kirke.m.hassinen@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto edistää maahanmuuttaneiden pääsyä yliopisto-opintoihin27.1.2025 15:19:51 EET | Tiedote
Maahanmuuttaneet ovat aliedustettuina kielellisesti vaativissa ja korkeakoulutusta edellyttävissä asiantuntijatehtävissä. Tähän mennessä opiskelijoita on houkuteltu ulkomailta yliopistojen englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin, mutta maassa jo olevien maahanmuuttaneiden potentiaali on jäänyt hyödyntämättä. Julkisessa keskustelussa on keskitytty ratkaisujen sijaan ongelmiin, kuten kielitaidon puutteisiin.
Tutkinnot 2024: Onnea yli 3 300:lle tutkinnon suorittaneelle!27.1.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistosta valmistui vuonna 2024 yhteensä 3 321 tutkintoa: 1 768 maisteria, 1 422 kandidaattia ja 131 tohtoria.
Väitös: Sykkivällä laserilla ja proteiineilla muokattuja nanolaitteita: Uusi askel kohti robottiraajoja (Lampinen)27.1.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehdyn väitöskirjatutkimuksen tavoitteena on luoda perustaa seuraavan sukupolven hermorajapinnoille, joiden avulla esimerkiksi Tähtien sota -elokuvista tuttu Luke Skywalkerin robottikäsi voisi tulevaisuudessa olla totta.
Saavatko aktiivisuusranneke tai muut sovellukset meidät liikkumaan? Tutkimus osoitti etäteknologian hyödyt erityisesti kuntoutuksessa24.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Sanna Säteri tutki väitöskirjassaan vaikuttaako liikunnan lisäämiseen tarkoitettu etäteknologia, esimerkiksi aktiivisuusranneke tai älypuhelinsovellus, fyysisen aktiivisuuden määrään aikuisilla. Fyysinen aktiivisuus on keskeinen tekijä terveyden ylläpitämisessä sekä sairauksien hoidossa, ja nopeasti kehittyvästä teknologiatarjonnasta on pyritty löytämään ratkaisuja sen lisäämiseen.
Jyväskylän yliopiston englanninkieliset ohjelmat houkuttelivat hakijoita – etenkin uusi kandidaattiohjelma kiinnosti23.1.2025 15:03:32 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 alkavat Jyväskylän yliopiston englanninkieliset ohjelmat houkuttelivat jälleen runsaasti kansainvälisiä ja kotimaisia hakijoita. Kevään 1. yhteishaussa oli haettavana 18 kansainvälistä maisteriohjelmaa sekä yksi kandidaattiohjelma Jyväskylän yliopiston kuudesta tiedekunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme