Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto teki vuonna 2024 runsaasti rahanpesulain mukaisia tarkastuksia – panttilainaamoita valvottiin tehostetusti

Jaa

Vuonna 2024 Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki tarkastuksia rahanpesulain mukaisiin ilmoitusvelvollisiin. Tarkastusten tavoitteena oli selvittää, miten ilmoitusvelvollinen on toiminnassaan noudattanut rahanpesulakia. Tarkastusten lisäksi aluehallintovirasto suoritti riskiarviovalvontaa, päivitti ohjeistusta ja määräsi rikemaksuja sekä seuraamusmaksuja.

Vuonna 2024 aluehallintovirasto teki yhteensä 28 tarkastusta, joista 13 toteutettiin etätarkastuksena ja 15 suoritettiin paikan päällä ilmoitusvelvollisen toimitiloissa. Tarkastuksia suoritettiin eri puolilla Suomea sijaitseviin yrityksiin.

Lukumäärällisesti eniten tarkastuksia kohdistettiin panttilainaamoihin (yhteensä 8 tarkastusta). Panttilainaamot olivat aluehallintoviraston tehovalvonnan kohteena, sillä aluehallintovirasto nosti omassa riskiarviossaan panttilainauslaitosten kokonaisriskitason korkeimmalle tasolle joulukuussa 2023. Panttilainaamojen riskitasoa nostettiin muun muassa varojen alkuperäselvityksiin liittyvien haasteiden sekä niiden suorittamisessa havaittujen puutteiden vuoksi. Aluehallintovirasto tulee jatkamaan panttilainauslaitosten tehovalvontaa myös vuonna 2025.

Panttilainauslaitosten lisäksi aluehallintovirasto kohdisti tarkastuksia kiinteistönvälitysliikkeisiin, tilitoimistoihin, perintätoimistoihin, oikeudellisten palveluiden tarjoajiin sekä tavarakauppiaaseen ja valuutanvaihtajaan. Vuonna 2024 tarkastuksia suoritettiin ennätyksellisen paljon, sillä edeltävän vuoden ennätys ylittyi kolmella tarkastuksella.

Tarkastusten perusteella osassa yrityksistä rahanpesulain velvoitteiden noudattaminen on hyvällä tasolla. Osa tarkastetuista ilmoitusvelvollisista siirrettiin kuitenkin seuraamusharkintaan tarkastuksessa havaittujen puutteiden vuoksi. Tyypillisesti puutteet koskivat yritysten riskiarvioita, asiakkaan tuntemista ja tuntemistietojen säilyttämistä sekä toimintaohjeita. Asiakkaan tuntemista koskevia puutteita havaittiin erityisesti silloin, kun asiakkaat olivat siirtyneet ilmoitusvelvolliselle yrityskaupan yhteydessä tai muun välikäden kautta.

Vuonna 2024 aluehallintovirasto määräsi kuusi hallinnollista seuraamusta


Aluehallintovirasto voi määrätä rahanpesulain 8 luvussa tarkoitetun hallinnollisen seuraamuksen sen valvottavaksi säädetylle ilmoitusvelvolliselle, joka laiminlyö tai rikkoo rahanpesulain velvoitteita.

Vuonna 2024 aluehallintovirasto määräsi yhteensä kuusi hallinnollista seuraamusta sen havaitsemista rahanpesulain rikkomuksista. Aluehallintovirasto määräsi kahdelle tilitoimistolle 3 000 euron ja 6 000 euron suuruiset rikemaksut sekä kahdelle rahoituspalveluiden tarjoajalle 1 500 euron sekä 3 000 euron suuruiset rikemaksut. Lisäksi aluehallintovirasto määräsi yhdelle tavarakauppiaalle 110 000 euron suuruisen seuraamusmaksun sekä yhdelle perintätoimistolle 12 000 euron suuruisen seuraamusmaksun.

Ilmoitusvelvollisille määrättiin hallinnolliset seuraamukset, sillä nämä eivät olleet tyydyttävästi noudattaneet rahanpesulain velvoitteita omassa toiminnassaan.

Määrättyihin hallinnollisiin seuraamuksiin ja niitä koskeviin päätöksiin pääsee tutustumaan verkkosivuilta löytyvästä taulukosta seuraavasta linkistä: Aluehallintoviraston rahanpesulain valvonnan verkkosivut

Riskiarviovalvontaa kohdistettiin laajaan joukkoon ilmoitusvelvollisia


Vuonna 2024 aluehallintovirasto suoritti tehostetusti riskiarviovalvontaa. Aluehallintovirasto toteutti neljä riskiarviovalvontakampanjaa, joiden yhteydessä yhteensä 251 ilmoitusvelvollista pyydettiin toimittamaan riskiarvionsa aluehallintovirastolle. Riskiarviopyynnöt osoitettiin kiinteistönvälitysliikkeille ja vuokrahuoneiston välitysliikkeille (151), kirjanpitäjille (50) sekä oikeudellisten palveluiden tarjoajille (50).

Aluehallintovirasto vastaanotti jokaiselta toimialalta yksittäisiä, erittäin hyviä riskiarvioita, mutta valtaosa riskiarvioista arvioitiin merkittävän puutteellisiksi. Riskiarvioiden merkittävimmät puutteet liittyivät riskien tunnistamiseen ja arvioimiseen. Useissa riskiarvioissa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä ei ollut tunnistettu lainkaan. Silloinkin, kun riskejä oli tunnistettu, niiden vaikutuksia ja soveltuvuutta omaan toimintaan ei ollut arvioitu riittävästi. Erityisesti ilmoitusvelvollisten asiakkaisiin liittyvien riskien tunnistaminen ja arvioiminen oli erittäin puutteellista lukuisissa riskiarvioissa. Riskien arviointiin liittyvien puutteiden vuoksi osa riskiarvioista muistutti lähinnä yrityksen toimintaohjeita tai referaattia rahanpesulain säännöksistä.

Riskiarviovalvonnan yhteydessä aluehallintovirasto teki myös eräitä muita huolestuttavia havaintoja ilmoitusvelvollisten riskiarvioiden tilasta. Useat ilmoitusvelvolliset toimittivat aluehallintovirastolle omana riskiarvionaan identtisen massakopion. Riskiarvion laatimisena ei voida pitää pelkästään yrityksen nimen lisäämistä kopioituun riskiarvioon, sillä tällöin ilmoitusvelvollinen ei voi osoittaa riskejä arvioidun eikä se anna todellista kuvaa yrityksen toiminnasta ja asiakaskunnasta sekä näihin liittyvistä riskitekijöistä. Toinen hälyttävä havainto liittyi riskiarvioiden laatimisajankohtaan. Merkittävä osa riskiarvioista oli riskiarvion päiväyksen perusteella laadittu vasta vuonna 2024, ja näistä suuri osa vasta aluehallintoviraston lähettämän riskiarviopyynnön vastaanottamisen jälkeen. Osa ilmoitusvelvollisista ei toimittanut pyydettyä riskiarviota lainkaan, jolloin aluehallintovirasto katsoi, ettei riskiarviota ollut laadittu.

Aluehallintovirasto tuotti ohjeistusta ja koulutusta sekä lisäsi viestintää


Riskiarvioissa toistuvasti havaittujen merkittävien puutteiden vuoksi aluehallintovirasto uudisti sen riskiarvion laatimista koskevan ohjeen sekä riskiarviolomakepohjan, jotka löytyvät aluehallintoviraston verkkosivuilta. Aluehallintovirasto myös tuotti aiheesta kattavan koulutusvideon rahanpesuvalvonnan YouTube-kanavalle. Lisäksi aluehallintovirasto osallistui muun muassa riskiarvion laatimista koskeviin, tilitoimistoille suunnattuihin koulutuswebinaareihin. Näiden toimien tarkoituksena on ollut lisätä ilmoitusvelvollisten tietoisuutta riskiarvioiden tarkoituksesta ja sisällöstä sekä parantaa niiden laatua.

Vuonna 2024 aluehallintovirasto lisäsi viestintää ilmoitusvelvollisille sekä muullekin yleisölle. Aluehallintovirasto julkaisi vuoden aikana kolme sähköistä uutiskirjettä, joka toimitettiin noin 4 800 sähköpostiosoitteeseen aluehallintoviraston valvomille toimijoille sekä muille uutiskirjeen tilanneille. Lisäksi aluehallintovirasto julkaisi useita tiedotteita, antoi haastatteluja ja käytti aktiivisesti viestintäkanaviaan. Viestinnällistä yhteistyötä tehtiin myös eri sidosryhmien kanssa.

Rekisteröityjen ilmoitusvelvollisten määrä kasvussa


Yhtenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on ylläpitää rahanpesun valvontarekisteriä, johon oli vuoden vaiheessa (31.12.2024) merkitty 3 383 ilmoitusvelvollista. Kaikkien niiden aluehallintoviraston valvomien ilmoitusvelvollisten, jotka eivät kuulu muuhun aluehallintoviraston rekisteriin tai toimilupaluetteloon, on hakeuduttava rahanpesun valvontarekisteriin. Kaikki rekisteröitymisvelvolliset ilmoitusvelvolliset eivät rekisteriin ole kuitenkaan hakeutuneet.

Vuonna 2024 aluehallintovirasto kartoitti eri toimialojen ilmoitusvelvollisia, jotka eivät olleet täyttäneet rekisteröintivelvoitettaan. Aluehallintovirasto lähetti muistutuksia ja selvityspyyntöjä sellaisille toimijoille, joiden epäiltiin harjoittavan toimintaansa rekisteröitymättä rahanpesun valvontarekisteriin. Rekisteröitymisvelvoitetta koskevia selvityspyyntöjä ja muistutuksia lähetettiin noin 135 toimijalle.

Rahanpesun valvontarekisteriin hakeutuneiden ilmoitusvelvollisten määrä kasvoi vuoden aikana 360 ilmoitusvelvollisella. Rahanpesun valvontarekisteriin saapuneet hakemukset myös hieman lisääntyivät sen jälkeen, kun ensimmäinen hallinnollinen seuraamus rekisteröintivelvoitteen laiminlyönnistä määrättiin ja julkaistiin alkuvuonna 2024.

Rahanpesun valvontarekisteriin saapuneiden hakemusten käsittelytilanne vuonna 2024 oli hyvä, eikä hakemusruuhkia syntynyt. Valtaosa saapuneista rekisteröintihakemuksista käsiteltiin alle kahdessa viikossa.

Aluehallintovirasto osallistui aktiivisesti viranomaisyhteistyöhön


Oman valvontatyönsä ohella aluehallintovirasto osallistui aktiivisesti viranomaisyhteistyöhön. Vuoden 2024 aikana aluehallintovirasto osallistui useisiin eri työryhmiin sekä antoi asiantuntijalausuntoja hallituksen esityksistä ja muista hankkeista. Aluehallintovirasto myös lisäsi tietojenvaihtoa Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa.

Vuonna 2024 aluehallintovirasto oli ensimmäistä kertaa Valtiontalouden tarkastusviraston rahanpesun estämistä koskevan tuloksellisuustarkastuksen kohteena. Tarkastuksesta laadittu Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 14/2024 julkaistiin 28.11.2024.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo valtakunnallisesti rahanpesulainsäädännön noudattamista


Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunta on Etelä-Suomen aluehallintoviraston valtakunnallinen erikoistumistehtävä. Aluehallintovirasto valvoo rahanpesulain noudattamista useilla eri aloilla. Varmistamme, että valvomamme ilmoitusvelvolliset noudattavat rahanpesulakia omassa toiminnassaan. Valvomme niitä yrityksiä ja muita elinkeinonharjoittajia, joilla on normaalissa toiminnassaan mahdollisuus havaita rahanpesua ja terrorismin rahoitusta tai joita voidaan käyttää hyväksi näihin tarkoituksiin. Yhteensä ilmoitusvelvollisia on noin 5 120 seuraavilla toimialoilla:

  • oikeudellisten palvelujen tarjoajat
  • rahoituspalvelujen tarjoajat
  • sijoituspalvelujen oheispalvelujen tarjoajat
  • panttilainauslaitokset
  • kiinteistön- ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeet
  • perintätoimistot
  • yrityspalvelujen tarjoajat
  • veroneuvojat
  • kirjanpitäjät
  • tavarakauppiaat sekä
  • taidekauppiaat.


Lisätietoa löydät aluehallintoviraston verkkosivuilta ja valvontaviranomaisten yhteiseltä rahanpesu.fi -sivustolta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Regionförvaltningsverket genomförde många inspektioner enligt penningtvättslagen år 2024 – pantlåneinrättningar övervakades intensivt27.1.2025 10:57:49 EET | Pressmeddelande

År 2024 genomförde Regionförvaltningsverket i Södra Finland inspektioner av rapporteringsskyldiga enligt penningtvättslagen. Syftet med inspektionerna var att utreda hur den rapporteringsskyldiga har följt penningtvättslagen i sin verksamhet. Utöver inspektionerna utförde regionförvaltningsverket riskbedömningstillsyn, uppdaterade anvisningarna och påförde ordningsavgifter och påföljdsavgifter.

Arbetarskyddstillsynen och säkerheten på byggarbetsplatserna har utvecklats tillsammans med personalen på byggplatserna21.1.2025 08:16:01 EET | Pressmeddelande

Före arbetarskyddsinspektionerna skickades ett frågeformulär om säkerheten på arbetsplatsen till personalen på byggplatsen. Vid arbetsplatsinspektionerna satsade man å sin sida på avslutande diskussioner med de anställda. ”Enligt personalen är säkerhetsfrågorna på arbetsplatserna i huvudsak i skick och det finns knappt något behov av förbättring. Däremot anser arbetarskyddsinspektörerna att det vid cirka en tredjedel av de byggarbetsplatser som inspekterades i samband med utvecklingsprojektet fanns utrymme för förbättring av arbetssäkerheten. Skillnaden förklaras delvis av att en del byggarbetsplatser inte svarade på enkäten#, berättar överinspektör Mikko Koivisto. Personalen på byggarbetsplatserna tillfrågades till exempel om underentreprenörernas arbetssäkerhet. Av de anställda på byggarbetsplatserna anser 70 procent att underentreprenörernas egenkontroll fungerar på byggarbetsplatserna, medan cirka hälften av arbetarskyddsinspektörerna är av denna åsikt. Mest att utveckla fanns det

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye