Oma Häme

Järjestöpäivästä potkua hyvinvointialueen ja järjestöjen väliseen yhteistyöhön

Jaa

Oma Häme osallistui sote-alan opiskelijoille suunnattuun tapahtumaan.

Opiskelijat luentosalissa seuraamassa esitystä, jossa on iso näytöllä dioja.

Oma Häme oli mukana tiistaina 21.1. järjestöpäivässä, joka järjestettiin Hämeen ammattikorkeakoulun ja Ammattiopisto Tavastian ensimmäisen vuoden sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. 16. kertaa järjestetyn Järjestöpäivän teemana oli tänä vuonna Turvattu tulevaisuus yhdessä tehden.

Päivässä korostui järjestöjen merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä tulevien ammattilaisten ymmärryksen syventäminen järjestöjen toiminnasta. Mukana oli yli 40 järjestöä esittelemässä työtään, ja myös Oma Hämeen työntekijät osallistuivat ensimmäistä kertaa tapahtumaan. Tämä tarjosi heille mahdollisuuden verkostoitua, oppia järjestöjen tehtävistä sekä pohtia yhteistyön kehittämistä.

Yhteistyön merkitys korostui

Oma Hämettä tapahtumassa edustivat asiakkuustiimin työntekijät, joiden esittelypiste herätti kiinnostusta sekä opiskelijoiden että järjestöjen edustajien keskuudessa. Keskusteluissa opiskelijoiden kanssa nousi esiin se, miten hyvinvointialue voisi tukea järjestöjen työtä ja hyödyntää niiden asiantuntemusta esimerkiksi palveluiden suunnittelussa ja asiakasohjauksessa. Opiskelijat korostivat myös, että järjestöjä tulisi kohdella arvokkaina kumppaneina ja oman alansa asiantuntijoina.

Vammaisneuvosto näkyvillä

Tapahtumassa mukana ollut vammaisneuvosto toi esiin toimintaansa leikkimielisen kyselyn avulla, jossa selvitettiin osallistujien tietämystä neuvoston työstä. Kyselyn kautta avattiin muun muassa vammaisneuvoston kokoonpanoa ja toiminnan laajuutta.

–  Järjestöpäivä tarjosi hyvän mahdollisuuden tehdä vammaisneuvoston työtä tunnetuksi ja vähentää mielikuvaa meistä näkymättömänä toimijana, totesi vammaisneuvoston puheenjohtaja Pia-Nina Mohr. 

Vammaisneuvostoon kannattaa olla yhteydessä, jos haluaa tuoda esille vammaisia henkilöitä ja heidän elinolosuhteitaan ja hyvinvointiaan koskettavia asioita. Vammaisneuvosto voi osaltaan edisttä asioiden käsittelyä hyvinvointialueella. Yhteydenotto vammaisneuvostoon onnistuu joko oman kunnan edustajan tai vammaisneuvoston sihteerin kautta. Lisätietoa vammaisneuvostosta

Tulevaisuuden suunta

Järjestöpäivän antia pidettiin arvokkaana niin opiskelijoille kuin ammattilaisillekin. Päivä alleviivasi tarvetta vahvistaa hyvinvointialueen ja järjestöjen välistä yhteistyötä, jotta asukkaiden osallisuus ja hyvinvointi voivat kehittyä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme järjestää rakenteellisen sosiaalityön webinaarin29.1.2025 15:29:25 EET | Uutinen

Oma Häme järjestää yhdessä Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen kanssa rakenteellisen sosiaalityön webinaarin keskiviikkona 12. helmikuuta otsikolla Sosiaalihuollon tieto ja teot. Tapahtuma on suunnattu kaikille sosiaalihuollon ajankohtaistilanteesta, tiedosta ja yhteistyön kysymyksistä kiinnostuneille, eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua. Rakenteellinen sosiaalityö on tapa tehdä sosiaalityötä, jossa kiinnostuksen kohteena on yksilön lisäksi koko yhteiskunta ja ympäristö, jossa elämme sekä vuorovaikutus näiden välillä. Päivän aikana pohditaan muun muassa, millaisissa rakenteissa ja yhteiskunnallisessa toimintaympäristössä elämme? Mitä tiedämme eri-ikäisten sosiaalihuollon asiakkaiden tilanteista ja tarpeista? Miten voimme lisätä hyvinvointialueen asukkaiden ja palveluiden käyttäjien osallisuutta? Mitä kaikkea voimme Kanta-Hämeessä tehdä yhdessä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi? Webinaari pidetään Teamsissa ja se rakentuu kahdesta eri osuudesta. Aamupäiväll

Aluehallitus vahvisti omaishoidon tuet28.1.2025 17:00:37 EET | Uutinen

Maanantaina koolla ollut aluehallitus käsitteli ikäihmisten ja vammaispalvelujen omaishoidon tukia. Aluevaltuusto päätti tuista budjettikokouksessaan joulukuussa, mutta aluehallituksen kuuluu vahvistaa palkkioiden määrät ja kulukorvaukset. Aapo Reima (vas.) teki muutosesityksen, jonka mukaan aluevaltuuston hyväksymiin hoitopalkkioihin tehdään indeksikorotukset, koska ilman korotuksia palkkiot jäisivät kansallista keskiarvoa alemmiksi. Valtuuston linjaus oli, että palkkiot noudattavat kansallista keskitasoa. Reiman muutosesitys voitti äänestyksen äänin 10–2 tyhjää. Indeksikorotuksen mukaiset palkkiot ja kulukorvaukset astuvat voimaan 1.1.2025. Aluehallitus hyväksyi osaltaan Kanta-Hämeen alueellisen hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025–2028 liiteasiakirjoineen. Aluehallitus esittää niitä hyväksyttäväksi aluevaltuustolle siten, että Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma tulee hyväksyttäväksi erikseen kevään 2025 aikana. Lisäksi aluehallitus hyväksyi ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen se

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye