Sponda aikaisti ilmastotavoitettaan viidellä vuodella ja saavutti sen – nyt yhtiön kaikki kiinteistöt ovat energiankulutukseltaan nollapäästöisiä
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on saavuttanut kiinteistöjensä energiankulutuksen osalta asettamansa hiilineutraaliustavoitteen viisi vuotta alkuperäistä tavoitettaan aikaisemmin. Yhtiö nosti vastuullisuustyönsä kunnianhimotasoa ja aikaisti vuonna 2023 ilmastotavoitettaan viidellä vuodella - vuodesta 2030 vuoteen 2025. Tammikuusta 2025 lähtien yhtiön kaikki lähes sata kiinteistöä toimivat nyt 100-prosenttisesti päästöttömällä energialla.

Sponda on saavuttanut tavoitteensa ja nollannut kiinteistöjensä energiankulutuksen scope 1 ja 2 päästöt, eli oman toiminnan suorat ja epäsuorat päästöt. Markkinaperusteisesti laskettuna nyt saavutettu ilmastotavoite tarkoittaa noin 54 000 tonnin vuosittaista vähennystä hiilidioksidipäästöissä.
Kunnianhimoinen ilmastotavoite saavutettiin siirtymällä kiinteistöissä täysin päästöttömän ja pääosin uusiutuvan energian käyttöön, lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa kiinteistöissä ja parantamalla kiinteistöjen energiatehokkuutta.
Tavoitteenamme on nostaa suurin osa kiinteistöistämme energialuokitukseltaan Suomen parhaaseen 15 prosenttiin EU-taksonomian mukaisesti, edistäen samalla ilmastonmuutoksen hillintää.
”Sponda on kansainvälisesti tunnustettu kestävän kehityksen edelläkävijä, ja olemme ylpeitä vastuullisuuden eteen tekemistämme investoinneista, joilla olemme parantaneet kiinteistöjemme energiatehokkuutta, varmistaneet niiden päästöttömyyden energiankulutuksen osalta ja edistäneet ilmastotavoitteittamme. Vuonna 2024 toteutimme taksonomian mukaisia peruskorjaushankkeita ja energiatehokkuushankkeita yli 10 miljoonalla eurolla. Päästöttömät ja energiatehokkaat toimitilat ovat yhä tärkeämpiä arvoja myös asiakasyrityksillemme. Noin 800 000 neliön kiinteistökannassamme täysin päästöttömän energian käyttö on meille merkityksellinen saavutus, mikä tukee myös Spondan vuokralaisten omien ilmastotavoitteidensa saavuttamisessa”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.
Ilmastotiekarttansa tavoitteiden mukaisesti Sponda hankkii kaikkien kiinteistöjensä käyttöön ainoastaan uusiutuvaa tuulisähköä, uusiutuvaa kaukolämpöä ja päästötöntä kaukokylmää. Spondan kiinteistöissä tuotetaan myös uusiutuvaa energiaa aurinkopaneelien, lämpöpumppujen ja maalämmön avulla.
Spondan kauppakeskukset ja merkittävä osa yhtiön kiinteistöistä Helsingin keskustassa ovat toimineet päästöttömällä energialla jo vuodesta 2023 lähtien, ja Sponda on ostanut uusiutuvaa tuulisähköä kaikkiin kiinteistöihinsä jo vuodesta 2022 lähtien.
Spondan energiatehokkuusohjelman mukaisesti yhtiö tavoittelee kiinteistöjensä energiankulutuksen vähentämistä 20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2024 yhtiö on vähentänyt energiankulutusta yli 14 prosenttia verrattuna vuosien 2016–2018 keskiarvoon. Tämä toteutetaan vuosittaisten energiatehokkuustoimenpiteiden avulla, joita vuonna 2024 tehtiin lähes 7 000 MWh:n edestä.
Sponda sijoittui Global real estate sustainability benchmark (GRESB) 2024 -vastuullisuusarvioinnissa omassa vertailuryhmässään Euroopan vastuullisimmaksi kiinteistöyhtiöksi ja maailmanlaajuisesti yhtiö sijoittui Global sector leaderinä jaetulle ykkössijalle.
Spondan ilmastotavoitteet on hyväksytty Science based targets -aloitteen (SBTi) toimesta, ja tavoitteena on vähentää kaikkia päästöjä vähintään 46,2 % vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite kattaa myös arvoketjun epäsuorat scope 3 -päästöt, kuten rakennushankkeet ja kiinteistöjen ylläpidon.
Yhteyshenkilöt
Anita RiikonenBrändi- ja viestintäpäällikkö
Puh:+358 40 833 3804anita.riikonen@sponda.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sponda Oy on Suomen johtava kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut toimitilakiinteistöjen omistamiseen, hallintaan, kehittämiseen ja vuokraamiseen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja korkealaatuisilla kiinteistöillä Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä, toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä sekä tukemalla asiakkaitaan.
sponda.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sponda Real Estate Oy
Spondan vastuullisuuskatsaus 2024 – GRESB Global Sector Leader saavutti etuajassa merkittävän ilmastotavoitteensa ja jatkoi pitkäjänteistä vastuullisuustyötään10.4.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan julkaiseman vuoden 2024 vastuullisuuskatsauksen mukaan yhtiö ylitti viime vuonna menestyksekkäästi ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteensa. Kansainvälisessä GRESB-vastuullisuusarvioinnissa oman vertailuryhmänsä ykkössijan jakanut, Global Sector Leader -tunnustuksen saanut yhtiö saavutti etuajassa merkittävän ilmastotavoitteensa ja sen kaikki kiinteistöt käyttävät nyt päästötöntä energiaa.
Sponda's Sustainability Review 2024 – the GRESB Global Sector Leader reached its significant climate target ahead of schedule and continued its long-term sustainability work10.4.2025 11:30:00 EEST | Press release
According to the 2024 Sustainability Review published by Sponda Ltd, one of Finland’s leading real estate asset management companies, the company successfully exceeded its climate and energy efficiency targets last year. Sponda, which was named a Global Sector Leader and shared the number one position globally in its peer group in the 2024 GRESB sustainability assessment, reached its significant climate target ahead of time, with the company's properties now all using emission-free energy.
Kyselytutkimus: Lähityö edistää merkittävästi hyvinvointia – enemmän yhteisöllisyyttä, liikuntaa ja taukoja10.4.2025 09:30:06 EEST | Tiedote
Toimistotyöntekijät kokevat, että lähityö edistää heidän hyvinvointiaan. Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan nSightilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan hyvinvointia tukevat muun muassa kasvokkaiset kohtaamiset toimistolla sekä fyysinen aktiivisuus ja tauot työpäivän aikana. Suurin osa kyselyyn vastanneista käy toimistolla vähintään kolmena päivänä viikossa. Toimiston sijainti on tärkeää lähes kaikille vastaajille.
Survey reveals that in-office work can have a positive impact on wellbeing – with more socialisation, physical activity and breaks10.4.2025 09:30:06 EEST | Press release
Workers have reported that working in an office can improve their wellbeing, with more face to face encounters and greater opportunities for physical activity and breaks during the working day. The survey shows that most employees commute to the office at least three times a week, with location being an important factor in encouraging them to work from the office.
Asianajotoimisto Bird & Bird vuokraa uudet toimitilansa Helsingin ydinkeskustaan nousevasta, Spondan rakennuttamasta Signe-toimitalosta3.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on solminut Bird & Bird Asianajotoimisto Oy:n kanssa sopimuksen, jonka myötä Bird & Bird vuokraa uudet toimistotilansa Mannerheimintie 14:ään rakenteilla olevasta Signe-toimitalosta. Vuokralaiskysyntä Helsingin keskustassa harvinaisen uudisrakennuksen toimitiloihin on ollut suurta, ja vuoden 2026 lopulla valmistuvan Signen toimistotilat ovat jo 80 prosenttisesti vuokrattu. Tämä kuvastaa Helsingin keskustan korkealaatuisiin toimitiloihin kohdistuvaa vahvaa kysyntää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme