HUS

HUSin vuoden 2024 tilinpäätöksen ja tuloksen ennakkotiedot

Jaa

HUS-yhtymän vuoden 2024 tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan koko tilikauden tulos tulee olemaan ennustettua parempi. Hoitoonpääsyä on onnistuttu tiukassa taloustilanteessa parantamaan.

Meilahden sairaaloiden sisäänkäynti
Meilahden kampusalue Mikko Hinkkanen HUS

HUS-yhtymän vuoden 2024 tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan koko tilikauden tulos tulee olemaan 30,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Aiemmin HUS ennusti tammi−syyskuun toteutumatietojen pohjalta vuoden 2024 tuloksen olevan 63,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. 

Koko maan vertailussa HUSin vuoden 2024 alijäämä asukasta kohden on toiseksi pienin heti Helsingin jälkeen. 

HUS oli joutunut tekemään vuoden 2024 talousarvioonsa noin 130 miljoonan euron säästöt. Lisäksi HUS otti kesäkuussa 2024 käyttöön merkittäviä lisäsäästötoimenpiteitä, jotka yhdessä alkuperäisten toimenpiteiden kanssa alkoivat laskemaan kustannuksia toisella vuosipuoliskolla.  

Lisäksi loppuvuoteen 2024 sijoittuneet kertaluonteiset erät paransivat tulosta yhteensä noin 14,5 miljoonalla eurolla.  

”HUSin toimintakulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna vain 2,0 prosenttia. Se kertoo onnistuneesta kustannusten hallinnasta ja luo hyvän pohjan vuodelle 2025”, sanoo talousjohtaja Jari Finnilä.  

Hoitoonpääsyssä parannusta 

HUS lähti vuoteen 2024 tiukalla talousarviokehyksellä, jossa hoitojonojen purkamiseen ei ollut varattu rahoitusta. Tavoitteena oli parhaimmillaan hoitojonojen kasvun pysäyttäminen.  

Tarkalla johtamisella palvelutuotantoa pystyttiin kuitenkin kasvattamaan. Yli 180 vuorokautta hoitoa odottaneita oli vuoden 2024 lopussa 6 741. Edelliseen vuoteen verrattuna pitkään jonottaneiden määrä väheni 18,1 prosenttia (12/2023: 8 233).  

Tuloksia saatiin vuonna 2024 myös kohdentamalla talousarviokehyksen sisällä rahoitusta niille erikoisaloille, joissa oli haastavimmat hoitoonpääsyn ongelmat. 

”Pystyimme vuonna 2024 purkamaan lähes kokonaan neurokirurgian leikkausta pitkään odottaneiden jonon ja parantamaan hoitoonpääsyä myös esimerkiksi plastiikkakirurgiassa, sydänkirurgiassa ja tekonivelkirurgiassa. Tämä on erinomainen suoritus erittäin tiukan talousarvion puitteissa, vaikka hoitojonoja on edelleen monilla erikoisaloilla”, sanoo toimitusjohtaja Matti Bergendahl

Vuokratyövoiman käyttö väheni merkittävästi 

Henkilöstön osalta sekä sairauspoissaolot että lähtövaihtuvuus jatkoivat vuonna 2023 alkanutta positiivista kehitystä. Sairauspoissaolot laskivat 1,3 prosenttia ja lähtövaihtuvuus pieneni 1,2 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Lisäksi vuokratyövoiman käyttöä saatiin pienennettyä merkittävästi, 17,7 prosenttia, edellisestä vuodesta.  

HUSin yhtymähallitus käsittelee tarkastamattomia tilinpäätöstietoja kokouksissaan 10.2. ja 3.3. Varsinainen tilinpäätöksen käsittely ja allekirjoitus on 24.3. 

Ett pressmeddelande på svenska kommer att publiceras så snart som möjligt.

Yhteyshenkilöt

HUSin mediapalvelu
p. 050 427 2875
sp: viestinta@hus.fi
Mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15.

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye