Sumiaisissa vahinkoperusteisella poikkeusluvalla kaadettu eläin oli koirasusi
Suomen riistakeskus myönsi syyskuun 2024 lopulla vahinkoperusteisen poikkeusluvan Sumiaisissa 29 lammasta tappaneelle sudelle. Toistuvasti lammastilalla vahinkoja aiheuttanut yksilö kaadettiin 18.10.2024.
Saaliiksi saatua eläintä pidettiin sutena, kunnes DNA-näyte paljasti sen yllättäen koirasudeksi. DNA osoitti sen olevan peräisin Lappeenrannan Ylämaan koirasusilaumasta. Saman yksilön DNA eristettiin edellisen kerran susien ulostenäytekeräyksen yhteydessä Ylämaalla vuonna 2022.
DNA paljastaa susista asioita, joita ei saada tietää muilla menetelmillä
Suden jätöksiä kerätään DNA-tutkimukseen kaikilta tunnetuilta susireviireiltä marraskuun puolivälistä helmikuun loppuun. Keräystä koordinoi Luonnonvarakeskus Suomen riistakeskuksen tuella.
DNA-näytekeräys täydentää petoyhdyshenkilöverkoston tuottamaa kuvaa susikannan tilasta ja tuottaa tietoa, jota ei voi saada muilla menetelmillä. DNA:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi, susireviirin rajat ja saadaan tietää, elääkö reviirillä susipari vai -lauma. Aiempien vuosien DNA-tulokset on koottu kartalle Luonnonvaratieto.luke.fi-palvelussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli KursulaRiistapäällikkö, Keski-Suomi
Puh:029 431 2242olli.kursula@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Keski-Suomi
Sumiaisissa kaadettiin susi vahinkoperusteisella poikkeusluvalla22.10.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttaneen suden tappamiseen Sumiaisissa, Keski-Suomessa. Lupa oli voimassa 27.9.–27.10.2024, ja susi kaadettiin 18.10.2024.
Keski-Suomen maanteillä hirvionnettomuuksia viime vuotta enemmän8.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Hirvikolarit ovat olleet Keski-Suomessa kohtuullisella tasolla. Vuoden 2023 aikana tapahtui 104 hirvionnettomuutta. Huippuvuonna 2001 tapahtui 204 hirvikolaria. Viimeisin paha onnettomuusvuosi oli 2017, jolloin tapahtui 182 hirvikolaria.
Keski-Suomeen hirvilupia viime vuotta enemmän16.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen toimialueelle myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle 2 970 pyyntilupaa hirvelle ja 1 166 pyyntilupaa valkohäntäpeuralle. Hirven pyyntilupamäärät nousivat kantojen kasvamisen vuoksi. Valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä laski hieman.
Keski-Suomessa kaadettiin 2 800 hirveä5.2.2024 15:16:23 EET | Tiedote
Keski-Suomessa kaadettiin tammikuun puolivälissä päättyneessä jahdissa 2 800 hirveä, mikä on 142 hirveä edellistä vuotta vähemmän.
Keski-Suomen riistakolmioiden kesälaskennassa ennätys4.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa laskettiin heinä-elokuun taitteessa enemmän riistakolmioita kuin koskaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme