Rantaväylällä Mattilanniemen risteysalueen maaperätutkimukset jatkuvat vielä ainakin kuluvan viikon
Kairaamalla tehtävät tutkimukset aiheuttavat vähäistä ja ajoittaista liikennehaittaa Mattilanniemen risteysalueella Jyväskylässä. Työt suoritetaan vähäliikenteisenä aikana, jolloin haitta liikenteelle jää mahdollisimman pieneksi.
Tutkimukset liittyvät Rantaväylän (vt 9) parantamista varten tehtävään aluevaraussuunnitelmaan välillä Pumperi – Aholaita. Aiheesta voi lukea lisää hankesivuilta(vayla.fi).
Maaperätutkimuksen aikana liikennettä saatetaan joutua ohjaamaan hetkellisesti erikoisjärjestelyin. Tiellä liikkujien onkin noudatettava työmaa-alueella erityistä varovaisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö
Kari Komi
p. 0295 024 691
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Pohjoisen Päijänteen luontohelmet – Keski-Suomen ensimmäinen Helmi-keskittymä28.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Keski-Suomi on saanut ensimmäisen Helmi-keskittymänsä: Pohjoisen Päijänteen luontohelmet. Alueella on runsaasti arvokkaita luontokohteita, mutta rikkaasta luonnosta huolimatta monet seudun elinympäristöistä ovat ennallistamisen tai luonnonhoidon tarpeessa. Helmi-keskittymän ansiosta laajalla yhteistyöllä alueen toimenpiteiden vaikuttavuutta saadaan lisättyä ja resurssit käytettyä tehokkaasti.
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen yli 11 miljoonaa euroa vuonna 202427.1.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Keski-Suomeen myönnettiin viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoituksen yritys- ja hanketukia. Yritystukia potista oli noin viidesosa.
Työttömyys joulukuussa 14,5 prosenttia24.1.2025 08:00:32 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli joulukuun lopussa yhteensä 18 195 työtöntä työnhakijaa. Se on 578 (3,3 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli joulukuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 2 120, mikä on 206 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 1 161, mikä on 516 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Sillan uusiminen nytkähti eteenpäin Äänekosken keskustassa maantiellä 64223.1.2025 12:55:08 EET | Tiedote
Traficom on hyväksynyt Keski-Suomen ELY-keskuksen laatiman tiesuunnitelman. Eduskunnan hyväksymässä Valtion talousarviossa vuodelle 2025 on esitetty, että sillan uusiminen on yksi tämän vuoden aikana aloitettavista uusista väylähankkeista. Toteutuksesta vastaa Väylävirasto.
Heikko lumitilanne Keski-Suomessa22.1.2025 12:40:45 EET | Tiedote
Pohjoisessa Keski-Suomessa lunta on vain noin 70–80 % tavanomaisesta. Jäänpaksuudet ovat Keski-Suomessa ajankohtaan nähden melko normaalit. Jäästä noin kaksi kolmasosaa on kantavampaa teräsjäätä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme