Hyvinvointialueiden vuoden 2024 tulos 200 miljoonaa euroa viimeisintä ennustetta parempi
Vuoden 2024 tilinpäätösennusteiden perusteella hyvinvointialueiden yhteenlaskettu alijäämä vuonna 2024 olisi 1,2 miljardia euroa. Hyvinvointialueet ovat onnistuneet talouden tasapainottamisessa ennakoitua paremmin.
Hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän toimittamien tilinpäätösennusteiden mukainen alueiden yhteenlaskettu tulos vuonna 2024 olisi 1,2 miljardia euroa alijäämäinen. Tulos merkitsee, että hyvinvointialueet ovat onnistuneet hidastamaan kustannustason kasvua ennakoitua nopeammin.
”Tulos osoittaa, että talouden tasapainottaminen etenee. Valitettavasti Keusoten alijäämä on hieman suurempi kuin ennakoitiin, tämän hetkisen tilinpäätösvalmistelun mukaan vajaa 69 Me. Tämä tarkoittaa, että meidän tulee entistä määrätietoisemmin paneutua tasapainottaviin toimiin. Meillä Keusotessa säästötoimenpiteitä on pohdittu ja ratkottu yhdessä henkilöstön kanssa. Henkilöstöltä on tullut yhteensä noin 500 säästöehdotusta, joiden toimeenpanoa on pohdittu henkilöstöpaneelissa”, Keusoten hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio kertoo.
Hyvinvointialueiden vuoden 2024 talousarvioiden yhteenlaskettu alijäämä oli 900 miljoonaa euroa. Syksyyn 2024 mennessä yhteenlasketun alijäämän arvioitiin osavuosikatsausten perusteella kasvavan jopa 1,4 miljardiin euroon. Tuoreiden vuoden 2024 tilinpäätösennusteiden perusteella alijäämä jäisi 200 miljoonaa euroa ennustettua vähäisemmäksi.
Alijäämien määrä olisi tilinpäätösennusteiden perusteella pienentynyt noin 100 miljoonalla eurolla vuoteen 2023 verrattuna.
Hyvinvointialueiden tulosta voidaan pitää valtakunnallisesti hyvänä, kun huomioidaan sosiaali- ja terveysalan palkkakehitys sekä alkuvuoden kova inflaatiovauhti. Loppuvuoden kustannuskehitys on hyvinvointialueiden mukaan ollut maltillista, ja talouden kehitys on kokonaisuutena mennyt hyvään suuntaan.
Kaikilla hyvinvointialueilla on tehty ensimmäisten kahden toimintavuoden aikana talouden tasapainottamista. Tähän lukeutuu esimerkiksi palveluverkon muutoksia ja vuokratyövoiman käytön vähentämistä.
”Keusotessa tilannetta on helpottanut esimerkiksi henkilöstön saatavuuden parantuminen. Henkilöstön vuokrauskulut ovat vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 6,9 miljoonaa euroa eli 56 prosenttia”, Keusoten rahoitus- ja talousjohtaja Päivi Tarsia kertoo.
Talouden tasapainottamisen lisäksi alueet ovat onnistuneet kehittämään toimintaansa ja järjestämään lakisääteiset palvelut väestön tarpeen mukaisesti. Kansallisesti palveluihin pääsyssä on edelleen kehitettävää. Hoidon saatavuus ja saavutettavuus Keusotessa on hyvä. Vastaanottopalvelujen ja suun terveydenhuollon osalta hoidon saatavuus uusien asiakkaiden osalta on 100 % hoitotakuussa.
Tiedot perustuvat vuoden 2024 tilinpäätösennusteisiin, jotka voivat jonkin verran muuttua lähiviikkoina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raija KontioHyvinvointialuejohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 768 2627raija.kontio@keusote.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten henkilöstön työelämän laatua selvitettiin jälleen27.1.2025 18:43:26 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) henkilöstön työelämän laatua mitattiin loppuvuodesta 2024 Syke-kyselyllä. Työelämän laatu on pysynyt keväällä 2024 järjestettävien yt-neuvotteluiden jälkeen melko tasaisena, joskin pientä laskua on havaittavissa.
Keusotelle on myönnetty laaduntunnustus16.1.2025 15:36:30 EET | Tiedote
Yli 50:lle Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) toimipisteelle tai toiminnolle on myönnetty kansallinen SHQS-laaduntunnustus. Laaduntunnustus osoittaa, että laadunhallinta on vaikuttavaa, ja varmistaa, että toiminta on lain, asetusten ja hyvien hoitokäytäntöjen sekä näyttöön perustuvan tutkitun tiedon mukaista.
Keusoten aluehallitus vastaanotti henkilöstöpaneelin loppulausuman15.1.2025 10:55:03 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin henkilöstön ehdottamia säästötoimenpiteitä ja pelastuslaitoksen tilannetta.
Keusoten kuntoutuspalveluissa asiointi muuttuu: Käyttöön digiajanvaraus ja fysioterapian suora puhelinasiointi9.1.2025 08:14:03 EET | Tiedote
Asiointi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) kuntoutuspalveluissa muuttuu tiistaina 14.1.2025, kun aikuisten fysioterapiaan avataan oma puhelinasiointi ja kuntoutuksen digiajanvarauksen mahdollisuuksia laajennetaan.
Keusoten kiirevastaanotolle Hyvinkäällä ilmoittaudutaan 2.1. alkaen H-sairaalan 1. kerroksessa30.12.2024 12:58:20 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) kiirevastaanoton ilmoittautumispiste Hyvinkäällä siirtyy 2.1.2025 H-sairaalan 1. kerrokseen (Sairaalankatu 1, Hyvinkää, sisäänkäynti ovesta H1).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme