Kevyillä sähköajoneuvoilla ja sähköpyörillä kulkeneiden liikenneturmat kasvussa
Vuoden 2024 tieliikenneonnettomuuksissa kuoli ennakkotietojen mukaan kolme ja loukkaantui 96 kevyellä sähköajoneuvolla, kuten sähköpotkulaudalla tai sähköskootterilla, kulkenutta. Vuonna 2023 ei tilastoitu yhtäkään näillä kulkuvälineillä liikenneonnettomuuksissa kuollutta, ja loukkaantuneitakin oli selvästi vähemmän: 54.
Sähköavusteisella polkupyörällä kulkeneita kuoli kaksi vuonna 2023 ja vuonna 2024 ennakkotietojen mukaan yksi. Loukkaantuneiden määrä sen sijaan nousi 24:stä 38:aan.
Tiedot julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastossa, joka perustuu Poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin. Aiemmin polkupyöräilijöiden luokka sisälsi tilastossa myös sähköpyörillä, -potkulaudoilla tai -skoottereilla liikkuneet.
Näillä kulkuvälineillä liikkuneille onnettomuustyypeistä yleisin oli risteävät ajosuunnat, tapahtumapaikoista taas suojatie.
"Vuonna 2023 sähköpyöräilijöistä loukkaantui eniten 45–54-vuotiaita, kun taas seuraavana vuonna eniten loukkaantuneita oli ikäryhmässä 55–64 ja seuraavaksi eniten ryhmässä 25–34", kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Mervi Härkönen.
"Sähköskuuttien suosio nuorten keskuudessa näkyy myös onnettomuustilastossa. 15–24-vuotiaita loukkaantui viime vuonna 39 ja 0–14-vuotiaita 27", Härkönen lisää.
Sähköpyörien luokkaan kuuluvat sähköavusteiset polkupyörät, joiden avustus toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy pois päältä, kun nopeus saavuttaa 25 km/h. Kevyiden sähköajoneuvojen luokkaan taas kuuluvat mm. sähköpotkulaudat ja sähköskootterit, joiden nopeus on korkeintaan 25 km/h.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2024 oli tieliikenteessä aiempia turvallisempi siinä suhteessa, että onnettomuuksissa kuolleiden määrä laski edelleen. Ennakkotiedon mukaan kuolleita oli 171, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 1935. Tuolloin rekisteröityjen henkilöautojen määrä oli noin sadasosa nykyisestä.
Tiistaina julkaistiin myös vuoden 2023 lopulliset, tarkentuneet tilastotiedot katsauksena. Näiden tietojen mukaan niin kuolemaan kuin loukkaantumiseen johtaneiden onnettomuuksien määrä laski tuolloin edellisvuodesta. Laskua oli myös onnettomuuksissa, joihin alkoholilla oli osuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mervi HärkönenYliaktuaari
Puh:029 551 3254mervi.harkonen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Lapin hotellit joulukuussa ennätyksellisen kalliita – taustalla ulkomaisten matkailijoiden lisääntyminen30.1.2025 08:00:56 EET | Tiedote
Hotelliyö Lapissa maksoi joulukuussa lähes kaksinkertaisesti koko maan keskiarvoon verrattuna. Majoituksesta sai maksaa Lapissa keskimäärin 282 euroa yöltä, kun taas esimerkiksi Uudellamaalla huoneen sai 119 eurolla.
Asuntojen hinnat nousivat viime vuonna vain yhdessä maakuntakeskuksessa28.1.2025 08:02:30 EET | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vuonna 2024 koko maassa 3,3 % edellisestä vuodesta. Maakuntakeskuksista ainoastaan Rovaniemellä asuntojen hinnat nousivat, 2,2 %.
Maahanmuutto väheni edellisvuodesta – Suomeen muuttaneiden määrä silti historian toiseksi suurin23.1.2025 08:04:13 EET | Tiedote
Suomeen ulkomailta muuttaneiden määrä laski viime vuonna reilulla 10 000:lla edellisvuodesta. Suomeen muutti vuonna 2024 kaikkiaan 63 049 henkeä. Määrä oli tilastointihistorian toiseksi suurin. Vuonna 2023 maahanmuuttajia oli 73 236.
Konkurssihakemusten määrä kasvoi edelleen vuonna 2024 – pienet yritykset entistä useammin konkurssiin16.1.2025 08:01:44 EET | Tiedote
Konkurssiin haettiin viime vuonna 3 475 yritystä. Konkurssihakemusten määrä kasvoi 5 % edellisvuoteen verrattuna. Hakemusten määrä väheni ainoastaan rakentamisen sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan toimialoilla.
Elintarvikkeiden inflaatio laantui, terveyskeskusmaksut nousivat vuonna 202414.1.2025 09:04:28 EET | Tiedote
Vuoden 2024 aikana elintarvikkeiden hintojen nousu tasaantui, mutta nautintoaineiden kuten alkoholin ja tupakan kallistuminen jatkui. Voimakasta nousua oli myös yksittäisissä elintarvikkeissa, kuten oliiviöljyssä. Kokonaisuudessaan inflaatio oli viime vuonna maltillisempaa verrattuna kolmeen edeltävään vuoteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme