Yhteisvastuukeräys 75 vuotta – tukea nuorille Suomen Partiolaisten ja Kirkon Ulkomaanavun kautta
Yhteisvastuukeräys on ollut tärkeä osa suomalaista auttamisen kulttuuria jo 75 vuoden ajan. Se syntyi tarpeesta auttaa hädänalaisia perheitä sodan jälkeisessä Suomessa ja on sittemmin laajentunut kattamaan sekä kotimaan että kansainvälisen diakonian kohteita. Vuoden 2025 kampanjan sanoma on "Tarvitsen mahdollisuuden". Kampanja keskittyy nuorten unelmien, tulevaisuususkon ja toimijuuden tukemiseen.

Nuorille halutaan tarjota Suomessa ja maailman kriisialueilla mahdollisuuksia kasvaa, kehittyä ja löytää oma polkunsa turvallisessa ympäristössä. Varoja kerätään, jotta nuoret voivat harrastaa ja oppia uusia taitoja ja siten rakentaa hyvää tulevaisuutta.
Pienelläkin tuella oikeaan aikaan voi olla suuri vaikutus. Yhteisvastuukeräys tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää ja huolehtia toisista. Toivon ylläpitäminen on tärkeää erityisesti vaikeina aikoina, ja toivo voi syntyä pienistä teoista ja kohtaamisista.
Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon merkittävin hyväntekeväisyyskeräys. Se tukee hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Keräyksen kohteet vaihtelevat vuosittain, mutta sen perusperiaate pysyy samana: auttaa heikoimmassa asemassa olevia sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.
Yhteisvastuukeräyksen varoilla tuetaan nuorten osallistumista partioharrastukseen Suomessa
Yhteisvastuun kumppani kotimaassa on Suomen Partiolaiset. Keräyksen tuella poistetaan taloudellisia esteitä, jotta yhä useammalla nuorella olisi mahdollisuus osallistua toimintaan. Tämä tarkoittaa muun muassa leiri- ja retkimaksujen kattamista sekä varustehankintojen tukemista.
Espoossa toimii 38 partiolippukuntaa ja jäseniä niissä on lähes neljätuhatta.
– Partiosta lapset ja nuoret saavat vahvan ja merkityksellisen yhteisön itselleen, kertoo partionjohtaja Emma Lahtinen Tapiolan seurakunnasta.
– Yksilökeskeisessä ajassa yhteisön merkitys korostuu paljon. Yhä useamman nuoren maailma pyörii aika pienissä ympyröissä ja partiosta voi löytää itselleen laajemman elämänpiirin. Yhteisö on enemmän kuin yksittäiset ihmissuhteet, ja sen kautta voidaan vahvistaa luottamusta tulevaan.
Hyvä harrastus vahvistaa lasten ja nuorten itseluottamusta, opettaa ryhmässä toimimista ja omien vahvuuksien löytämistä. Keräyksen tuella poistetaan taloudellisia esteitä ja varmistetaan, että nuorilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua partioharrastukseen ja saada sen tuomia hyötyjä. Yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa mahdollistetaan nuorille turvallisen ja kannustava ympäristö, jossa he voivat oppia, kasvaa ja kehittää taitojaan.
Yhteisvastuukeräys tukee nuoria maailmalla Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta
Kansainvälisesti Yhteisvastuukeräys keskittyy tukemaan kriisialueiden nuoria tarjoamalla heille koulutusmahdollisuuksia ja vahvistamalla heidän tulevaisuudenuskoaan. Kirkon Ulkomaanavun kautta välitetään apua suoraan niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Koulutuksen tukeminen auttaa nuoria hankkimaan taitoja ja tietoa, jotka ovat välttämättömiä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi, erityisesti alueilla, joissa he kohtaavat jatkuvia haasteita ja epävarmuutta. Näin varmistetaan, että nuorilla on paitsi mahdollisuus koulutukseen myös resurssit ja rohkeus vaatia oikeuksiaan ja kehittää omaa yhteisöään.
Yhteisvastuukeräys pähkinänkuoressa
Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev.lut. seurakunnat ja tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomen. Keräyksen näkyvin kampanja-aika ajoittuu helmikuun alusta loppukevääseen. Koska nykyisin keräyslupa on toistaiseksi voimassa oleva, voi Yhteisvastuulle kerätä ja lahjoittaa ympäri vuoden. Yhteisvastuupiispana toimii arkkipiispa Tapio Luoma.
Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelus pidetään Turun tuomiokirkossa ja lähetetään Yle TV 1:ssä 2.2.2025. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb, joka pitää keräyksen avajaispuheen. Puhe lähetetään TV1:ssä heti avajaisjumalanpalveluksen jälkeen ja löytyy myöhemmin Yhteisvastuun verkkosivuilta ja Yle Areenasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sonja GrönqvistViestinnän asiantuntijaTapiolan seurakunta
Puh:050 563 2464sonja.gronqvist@evl.fiSofia AliDiakoniatyöntekijäEspoon tuomiokirkkoseurakunta
Puh:040 513 0862sofia.ali@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Omkring 300 år gamla kvarlevor gravsattes på kyrkogård i Esbo3.12.2025 14:06:39 EET | Pressmeddelande
Kvarlevor av tre personer som troligen levde på 1700-talet har i dag fått sin sista viloplats i en grav på Kyrkans begravningsplats vid Esbo domkyrka. Kvarlevorna hittades i samband med grävarbeten, när Esbo domkyrka för tillfället genomgår en omfattande renovering. Esbo svenska församling ombesörjde gravläggningen.
Arviolta 300 vuotta vanhat henkilöiden jäänteet haudattiin Espoossa Kirkon hautausmaalla3.12.2025 14:06:15 EET | Tiedote
Kolmen arviolta 1700-luvulla eläneen ihmisen jäänteet on saaneet tänään viimeisen leposijansa Espoon tuomiokirkon ympärillä olevalle Kirkon hautausmaalle. Jäänteet löytyivät tuomiokirkon käynnissä oleviin korjauksiin liittyneiden kaivuutöiden yhteydessä. Esbo svenska församlingin työntekijät toimittivat hautauksen aamupäivällä.
More tickets available for the Ultimate Greatest Christmas Carols sing-along event at Espoo Metro Areena28.11.2025 14:38:41 EET | News
Over 6,000 tickets have already been sold to the Espoo Parishes’ Ultimate Greatest Christmas Carols sing-along event. The seating chart for the event is now finished, which means some additional tickets will become available. Ticket reservations was re-opened on Thursday, 27 November through Ticketmaster.
Ytterligare biljetter delas ut till allsångsevenemanget De vackraste julsångerna på Esbo Metro Arena28.11.2025 10:44:43 EET | Nyheter
Över 6 000 biljetter till megaevenemanget De vackraste julsångerna som ordnas av Esbo församlingar har redan delats ut. Nu finns det ytterligare ett begränsat antal biljetter att dela ut när läktarkartan för evenemanget har fått sin slutliga form. Från och med torsdagen den 27 november har man återigen kunnat boka biljetter på Ticketmasters webbplats.
Lisälippuja jaossa Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutapahtumaan Espoo Metro Areenalle28.11.2025 10:00:19 EET | Uutinen
Espoon seurakuntien järjestämän Kauneimmat Joululaulut -megatapahtuman lippuja on jaettu jo yli 6 000 kappaletta. Lippuja saadaan nyt vielä jakoon rajattu määrä, kun tapahtuman katsomokartta on saanut lopullisen muotonsa. Lippuja pystyy varaamaan taas torstaista 27.11. alkaen Ticketmasterin sivuilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



