Finnish Hot Rod Association FHRA ry

Kiihdytysajon kilpailukalenteri valmis kaudelle 2025 – uutuutena mukana yksi moottoripyörien PM-osakilpailu

Jaa

Suomen mestaruuksista ja Suomen Cupien voitoista kilpaillaan vuonna 2025 yhteensä neljänä kilpailuviikonloppuna. Moottoripyörien Pohjoismaiden EDRS Pro NMC -mestaruussarja saapuu 27.-29.6. Suomeen.

Värikäs kilpa-auto radalla, taustalla tiimi jäseniä.
Jaakko Lauhasmaa ja 4000 hevosvoimainen Top Doorslammer -ryhmän Mustang olivat kovassa iskussa vuonna 2024. Kuva: Pekka Rouvinen. Kuva vapaasti käytettävissä lähde ja kuvaaja mainiten, kun uutisoi tiedotteen sisältämästä aiheesta.

Kauhavalla kesäkuussa ajettavan SM-osakilpailun ohessa ajetaan moottoripyörien PM-osakilpailu. Pohjoismaisessa EDRS Pro NMC -mestaruussarjassa kilpailevat moottoripyörien Top Fuel, Pro Stock, Super Twin ja Super Street Bike -ryhmät. 

Kauhavan SM- ja PM-osakilpailu on kolmipäiväinen. Perjantaina ja lauantaina ajetaan osakilpailun lajitteluajoja. Sunnuntaina ajetaan pudotuskaaviot ja ryhmien finaalilähdöt.  

Muutoin FHRA:n järjestämän Kiihdytysajon SM-sarjan kilpailutapahtumat järjestetään aikaisempaan tapaan kaksipäiväisinä. Ensimmäinen kilpailupäivä, lauantai, sisältää ryhmien lajitteluajot. Toinen päivä, sunnuntai, sisältää pudotuskaaviot ja finaalilähdöt. Pieksämäen Motoparkissa ja Kalajoella SM-osakilpailuja edeltävät perjantait ovat tavallisille katuautoille ja -moottoripyörille suunnattuja Street Drags -katupäiviä ja kisatiimien Test'n Tune -harjoituskilpailuja. 

FHRA:n järjestämät Street Drags -katupäivät ovat jokaisen kiihdytysajot, minne kuka tahansa voi tulla omalla ajoneuvollaan pitämään hauskaa ja kokeilemaan rajojaan. SM-osakilpailujen yhteydessä järjestettävissä Test’n Tune -harjoituskilpailuissa kisatiimit testaavat kiihdytysautojaan ja -moottoripyöriään. Katupäivien ja harjoituskilpailuiden kuljettajille varataan radalta omat ajoajat. FHRA:n varikkohenkilökunta huolehtii tasapuolisesta ajattamisesta koko päivän aikana, ajamiselle varatun ajan puitteissa. 

Kiihdytysajon SM-osakilpailujen yhteydessä järjestettävien katupäivien ja harjoituskilpailuiden ohella FHRA järjestää Street Drags –katupäivät 7.6. ja 16.8. Vesivehmaan lentokentällä, Asikkalassa. 

Kiihdytysajon SM-sarja  

24.-25.5. / PL-Power Spring Nationals, Pieksämäki, Motopark 

27.-29.6. / SM, Kauhava, LSK Business Park (+ EDRS Pro NMC) 

2.-3.8. / Tarvikemotti Summer Nationals & Vintage Drags, Kalajoki 

6.-7.9. / SPTR Finals, Pieksämäki, Motopark 

Katupäivät ja harjoituskilpailut 

23.5. / Street Drags & Test'n Tune, Pieksämäki, Motopark 

7.6. / Street Drags, Vesivehmaan lentokenttä 

1.8. / Street Drags & Test'n Tune, Kalajoki 

16.8. / Street Drags, Vesivehmaan lentokenttä 

5.9. / Street Drags & Test'n Tune, Pieksämäki, Motopark 

Ennakkoilmoittautuminen kaikkiin osakilpailuihin, katupäiviin ja harjoituskilpailuihin aukeaa keväällä. SM-ryhmien kilpailunumerovaraukset FHRA:lta ovat käynnissä.

***

FHRA hallinnoi laillista kiihdytysajoa Suomessa. Kaikissa FHRA:n järjestämissä kiihdytysajoissa on valvotut rataolosuhteet ja ajanotto, josta huolehtii FHRA Crew. Tämän lisäksi FHRA Safety Crew varmistaa tapahtumien turvallisuuden ensivasteen, palo- ja ympäristövahingon torjunnan osalta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anssi Pinola, FHRA Marketing Oy, toimitusjohtaja, 040 041 4098, anssi.pinola@fhra.fi
Satu Häyry, FHRA, kilpailija-asiat, 040 151 0688, satu.hayry@fhra.fi

Kuvat

Värikäs kilpa-auto radalla, taustalla tiimi jäseniä.
Jaakko Lauhasmaa ja 4000 hevosvoimainen Top Doorslammer -ryhmän Mustang olivat kovassa iskussa vuonna 2024.
Kuva: Pekka Rouvinen. Kuva vapaasti käytettävissä lähde ja kuvaaja mainiten, kun uutisoi tiedotteen sisältämästä aiheesta.
Lataa
Mikko Rajaniemi iski vuonna 2024 pöytään SM-kilpailuviikonloppujen kovimpia lukemia Top Fuel -pyörällään.
Mikko Rajaniemi iski vuonna 2024 pöytään SM-kilpailuviikonloppujen kovimpia lukemia Top Fuel -pyörällään.
Kuva: Pekka Rouvinen. Kuva vapaasti käytettävissä lähde ja kuvaaja mainiten, kun uutisoi tiedotteen sisältämästä aiheesta.
Lataa
Euroopan mestari Samu Kemppainen kilpailee muun muassa Super Twin -ryhmässä.
Euroopan mestari Samu Kemppainen kilpailee muun muassa Super Twin -ryhmässä.
Kuva: Pekka Rouvinen. Kuva vapaasti käytettävissä lähde ja kuvaaja mainiten, kun uutisoi tiedotteen sisältämästä aiheesta.
Lataa
Timo Savolainen avasi Pro Stock Bike -ryhmän EM-sarjan kolmannella sijalla vuonna 2024 Tierpissä.
Timo Savolainen avasi Pro Stock Bike -ryhmän EM-sarjan kolmannella sijalla vuonna 2024 Tierpissä.
Kuva: Pekka Rouvinen. Kuva vapaasti käytettävissä lähde ja kuvaaja mainiten, kun uutisoi tiedotteen sisältämästä aiheesta.
Lataa
"50 years of drag racing -logo mustalla taustalla."
FHRA Drag Racing 50v -juhlakauden logo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FHRA on koko olemassaolonsa ajan ajanut harrasteajoneuvojen asiaa, jonka lisäksi se on suomalaisen kiihdytysurheilun pioneeri. Mutkattomuus ja viihtyvyys tuottavat isompia kokemuksia. FHRA:n suurin vuosittainen tapahtuma on Original American Car Show, joka on järjestetty Helsingissä vuodesta 1980 lähtien. ACS-näyttelyn lisäksi FHRA järjestää mm. Kiihdytysajon SM-sarjan osakilpailut, lailliset katukiihdytyspäivät lentokenttäradoilla ja cruising-kulttuuriin liittyviä tapahtumia. FHRA on vaikuttamassa myös harrasteajoneuvojen rakentelusäännöksiin ja teknisiin määräyksiin, sekä yhdistys on Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) valtuuttama museoajoneuvotarkastaja. Finnish Hot Rod Association FHRA Ry perustettiin vuonna 1972. | fhra.fi | americancarshow.fi | kiihdytysurheilu.fi |

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnish Hot Rod Association FHRA ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye