Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mari Kiviniemi vuosipäivän juhlassa: ”Opiskelijamäärän kasvattaminen on välttämätöntä osaamistason nousun varmistamiseksi”
Vaasan yliopiston 57. vuosijuhlaa vietettiin maanantaina 27. tammikuuta teemalla ”tulevaisuuden ratkaisuja suurella sydämellä”. Juhlapuhujina olivat Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mari Kiviniemi sekä Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Minna Helle. Tilaisuudessa kuultiin myös rehtori Minna Martikaisen tervehdyspuhe. Lisäksi jaettiin vuoden opetus- ja tutkimustekopalkinnot sekä ylioppilaskunnan Hyvä opettaja -palkinto.
Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtajan Mari Kiviniemen mukaan talouskasvun vauhdittamisessa on tärkeä panostaa koulukseen ja tutkimukseen.
– Pula osaajista estää vahvan talouskasvun. Koulutus- ja osaamistason nostaminen Suomessa on aivan välttämätöntä, Kiviniemi muistutti.
Korkeakoulutuksen saaneiden nuorten aikuisten osuus koko Suomen väestöstä on kuitenkin vain 40 prosenttia – heikompi kuin kilpailijamaissamme. Pohjalaismaakunnissa luku on tätäkin alempi.
Maan hallitus pyrkii osuuden nostamiseen 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Kiviniemen mukaan tehdyt toimenpiteet eivät kuitenkaan riitä, sillä ongelmana on korkeakoulujen perusrahoituksen väheneminen.
Koulutustason nostoon tarvittaisiinkin hänen mukaansa hallituskaudet ylittävää pitkäjänteistä suunnitelmaa ja sitoutumista rahoituksen kasvattamiseen.
– Pitäisi saada samanlaista, yli puoluerajojen menevää johdonmukaisuutta kuin T&K-menoja koskevista linjauksista on saatu aikaan, Kiviniemi muistutti.
T&K-menojen osuutta aiotaan kasvattaa Suomessa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Rahoituksen kohdentamista tulisi kuitenkin muuttaa nykyisestä.
– Nyt tarvitaan hallitusohjelman linjausten mukaan rahoitusta myös suoraan yliopistoille sekä yliopistojen T&K-toimintaan sekä aikaisempaa paremmalla kohdistuksella tohtorikoulutukseen, sanoi Kiviniemi.
Vaasan yliopisto aikoo kouluttaa aiempaa enemmän
Kiviniemi korosti puheessaan, että Vaasan yliopiston strategia tukee erinomaisella tavalla Suomelle tärkeää kasvun vauhdittamista koulutuksen ja tutkimuksen kautta.
– Vaasan yliopisto tulee lähivuosina lisäämään tuntuvasti kotimaisten ja kansainvälisten opiskelijoiden määrää. Tämä on välttämätöntä, jos haluamme saavuttaa kilpailijamaat ja varmistaa osaamistason nousun.
Strategian mukaan opiskelijamäärä tulee nousemaan 7500 opiskelijaan vuoteen 2030 mennessä ja valmistuneiden maistereiden ja diplomi-insinöörien määrä 900:aan. Lisäksi tohtorien määrää aiotaan kasvattaa.
"Teknologiateollisuudessa jopa 60 prosentilla rekrytoitavista oltava korkeakoulututkinto"
Vuosipäivän juhlassa puhunut Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Minna Helle painotti talouskasvun merkitystä, sillä julkisen talouden säästöillä ei pelasteta Suomen taloutta. Mari Kiviniemen tavoin hän painotti osaajien ja TKI-toiminnan merkitystä talouskasvulle ja teollisuudelle. Helteen mukaan haaste koulutustason kasvattamiseen on iso.
– Emme ole lähelläkään 50 prosentin tavoitteen saavuttamista. Samaan aikaan teknologiateollisuudessa, Suomen suurimmalla teollisuuden ja viennin alalla, jo 60 prosentilla rekrytoitavista tulee olla korkeakoulututkinto. Luku on jopa suurempi tehtävissä, jotka ovat kokonaan uusia.
Helteen mukaan on selvää, että tulevaisuudessa korkeakoulutettujen tarve kasvaa yhä, etenkin kun tuottavuutta halutaan lisätä ja tutkimus- ja tuotekehitysmenojen osuutta kasvattaa sekä samalla olla houkutteleva maa korkean jalostusasteen investoinneille.
– Tarvitaan sekä laadukas opetus kaikille että huippuosaamista, joka on vetovoimaista myös globaalisti. Tästä Vaasan seudun energiaekosysteemi on loistava esimerkki.
Hän sanoi, että yliopistojen rooli yritysten T&K-toiminnan mahdollistajana on ratkaisevan tärkeä.
– Vaasan yliopiston malli, jossa yhteistyö yritysten kanssa ulottuu opintojen alusta aina tohtoritasolle, on hieno esimerkki siitä, miten akateeminen osaaminen ja käytännön tarpeet yhdistetään.
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen kertoi puheessaan, että yliopisto tekee yritysten kanssa vahvaa yhteistyötä niin tutkimushankkeissa kuin opetuksessa. Yliopisto on lisäksi solminut uusia strategisia kumppanuuksia. Tavoitteena on myös uuden yritystoiminnan edistäminen.
– Vaasan yliopisto haluaa olla tarjota yhteistyökumppaneilleen mahdollisimman korkeaa laatua. Viime vuonna olimme 500 parhaan yliopiston joukossa Times Higher Education -yliopistorankingissa sekä maailman 17. paras pieni yliopisto ja 73. paras nuori yliopisto. Shanghai Rankingissä olimme Suomen ykkönen liiketaloustieteessä. Lisäksi olemme saaneet AACSB-akkreditoinnin, jonka on saanut vain kuusi prosenttia kauppatieteen tutkintoja tarjoavista yliopistoista maailmassa.
Vaasan yliopisto palkitsi vuoden tutkimus- ja opetusteot
Vaasan yliopisto palkitsi vuosipäivän juhlassa viime vuoden tutkimus- ja opetusteot. Vuoden tutkimusteko -palkinnon vuodelta 2024 saivat energiatekniikan professori Maciej Mikulski, talouspäällikkö Elina Blomqvist, laboratoriopäällikkö Sonja Heikkilä ja tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikön dekaani Raine Hermans yhteiskäyttölaboratorioiden tutkimusinfrastruktuurin palvelumallista. Vuoden opetusteko -palkinnon saivat puolestaan yliopisto-opettajat Mia Juthman ja Susanna Mantila Finnish as a Foreign Language -verkko-opintojaksosta. Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan Hyvä opettaja -palkinto myönnettiin tietojärjestelmätieteen yliopistonlehtori Juho-Pekka Mäkipäälle. Lisäksi tietotekniikan yliopistonlehtori Teemu Mäenpää sai kunniamaininnan motivoivasta opetustavasta. Lue lisää.
Yhteyshenkilöt
Tiina RamsilaPäällikkö, Viestintä, brändi ja markkinointiVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498110tiina.ramsila@uwasa.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasan yliopistosta valmistui ennätysmäärä kauppatieteiden opiskelijoita31.1.2025 09:47:44 EET | Tiedote
Kovassa kasvuvauhdissa olevasta Vaasan yliopistosta valmistui vuonna 2024 ennätysmäärä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita. Yliopiston tiivis yritysyhteistyö auttaa Vaasasta valmistuneita myös työllistymään poikkeuksellisen hyvin.
Miten välttää seuraava kryptoromahdus? Uusi tutkimus paljastaa tekijät kryptovaluuttapörssien epäonnistumisten taustalla29.1.2025 08:28:08 EET | Tiedote
Kuvittele, että olet sijoittanut kryptovaluuttoihin ja eräänä päivänä kryptovaluuttapörssin alustalle kirjautuessasi huomaat, ettei sivusto enää toimi, varasi ovat kadonneet eikä ketään ole vastaamassa kysymyksiisi. Tämä painajaismainen tilanne on ollut täyttä totta tuhansille kaupankävijöille, sillä lähes 500 kryptovaluuttapörssiä on jo kaatunut. Uusi tutkimus Vaasan yliopistosta antaa tietoa kryptovaluuttapörssien riskeistä.
How to avoid the next crypto collapse: a new study unveils the factors behind cryptocurrency exchange failures29.1.2025 08:28:08 EET | Press release
Imagine logging into your cryptocurrency exchange platform one morning only to find the website down, your funds gone, and no one to answer your questions. This nightmare has been a harsh reality for thousands of traders, with nearly 500 cryptocurrency exchanges having already failed. A new study from the University of Vaasa, Finland, sheds light on the risk factors in cryptocurrency exchanges.
Metsäjätteestä uusiutuvaa polttoainetta - FOR-BLEND-hanke edistää kestävää kehitystä17.12.2024 10:54:52 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto, Research Institutes of Sweden (RISE) ja Åbo Akademi ovat saaneet rahoitusta EU-Interreg Aurora -ohjelmasta kehittääkseen ratkaisun metsäjätteen käsittelyyn ja kestävän polttoaineen tuottamiseen. Hankkeessa kehitetään prosessi, jolla tuotetaan polttomoottoreissa käytettävien polttoaineiden seosainetta.
Kuntalaisuuden määritelmä kaipaa päivittämistä10.12.2024 08:36:43 EET | Tiedote
Usealla paikkakunnalla asuvat kokevat, etteivät he voi osallistua täysipainoisesti niiden kotikuntiensa toimintaan, joissa eivät ole kirjoilla. Jotta monipaikkaiset asukkaat nähtäisiin oikeina kuntalaisina, tulisi kuntalaisuuden ja kunnassa asumisen käsitteet erottaa toisistaan, esittää Katja Rinne-Koski Vaasan yliopistoon tekemässään väitöskirjassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme