Helsingin Messukeskus ja Suomen Punainen Risti yhteistyöhön
Helsingin Messukeskus ja Suomen Punainen Risti aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on edistää sosiaalista vastuullisuutta ja tukea Punaisen Ristin arvokasta työtä. Punainen Risti tuottaa toiminnallaan iloa, antaa toivoa ja vahvistaa ihmisten luottamusta toisiinsa. Tämä sopii hyvin yhteen Messukeskuksen tavoitteen kanssa luoda tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia.

Yhteistyö Punaisen Ristin kanssa on osa Messukeskuksen laajempaa vastuullisuusstrategiaa. Yhteistyö korostaa erityisesti sosiaalisen vastuun merkitystä kestävässä liiketoiminnassa. Messukeskuksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista.
"Messukeskus on sitoutunut edistämään vastuullisuutta kaikessa toiminnassaan. Punaisen Ristin tekemä työ on äärimmäisen tärkeää. Yhteistyö tukee arvojamme ja tavoitteitamme sosiaalisen vastuun saralla hienolla tavalla", sanoo Messukeskuksen vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos.
Suomen Punainen Risti on Suomen suurimpia humanitaarisia järjestöjä. Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Se kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Kaiken työn lähtökohtana Suomessa ja maailmalla on inhimillisyys.
Yhteistyössä on mukana myös Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu. Veripalvelu vastaa keskitetysti koko Suomen verivalmistehuollosta.
Yhteistyö on kolmevuotinen, ja sen myötä Punainen Risti näkyy Messukeskuksessa ja Messukeskuksen tapahtumissa eri tavoin. Messukeskus tukee Punaisen Ristin toimintaa muun muassa tarjoamalla tiloja ja resursseja järjestön tapahtumille ja kampanjoille.
”Punaisen Ristin työssä on pohjimmiltaan kyse kohtaamisista: kohtaamme tukea tarvitsevia, opastamme ihmisiä auttamaan toisiaan ja kutsumme heitä mukaan vapaaehtoisiksi ja lahjoittajiksi. Messut madaltavat kohtaamisen kynnystä ja antavat meille mahdollisuuden kertoa työstämme uusille ihmisille”, kertoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta.
Messukeskuksen työntekijät voivat käyttää työpäivän vapaaehtoistyöhön
Messukeskuksen työntekijät voivat vuoden 2025 alusta käyttää yhden työpäivän vapaaehtoistyöhön esimerkiksi Punaisen Ristin toiminnassa.
– Mahdollisuus käyttää yksi työpäivä vapaaehtoistyöhön vahvistaa entisestään Messukeskuksen sitoutumista vastuullisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseen, toteaa Lindroos.
Lisätietoja:
* Helsingin Messukeskus, vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos, p. 040 861 5151, hanne.lindroos@messukeskus.com
* Suomen Punainen Risti, varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta, p. 040 741 1030, anna.laurinsilta@punainenristi.fi
Helsingin Messukeskus tekee pitkäjänteistä työtä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun saroilla. Vuonna 2023 Messukeskus toi pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja messutoiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Ympäristöjärjestelmä ISO 14001 sertifioitiin vuonna 2009 ensimmäisenä suomalaisena tapahtumajärjestäjänä. Vastuullisuus on keskeinen osa Messukeskuksen strategiaa, jossa linjataan sen olevan ennen kaikkea tekoja. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen merkittävimmistä avustusjärjestöistä ja osa maailman suurinta humanitaarista liikettä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa eniten apua tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla, kouluttaa ihmisiä varautumaan kriiseihin ja kannustaa heitä pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Karjunenviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sähkö-Electricity 26 -ammattitapahtuman avaukseen tasan vuosi – tapahtuman myynti on edennyt vauhdilla15.4.2025 14:59:46 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen sähköalan ammattitapahtuma täyttää Helsingin Messukeskuksen päähallit 15.−17. huhtikuuta 2026. Osallistumisensa ensimmäistä kertaa järjestettävään tapahtumaan ovat vahvistaneet jo kaikki alan tärkeimmät toimijat valmistajista ja maahantuojista valtakunnallisiin tukkuliikkeisiin.
One Year to Go: Sähkö-Electricity 26 – Exhibition Sales Progressing Rapidly15.4.2025 14:59:46 EEST | Press release
The three-day professional event for the electrical industry will take over the main halls of the Helsinki Expo and Convention Centre from 15 to 17 April 2026. All key players in the sector – from manufacturers and importers to national wholesalers – have already confirmed their participation in this inaugural event.
Helsingin Messukeskus muuntui makujen aarreaitaksi – Ruokamessut kävijöiden suosiossa13.4.2025 17:45:19 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa tutustuttiin tänä viikonloppuna uusiin makuihin ja tuttuihin suosikkeihin sekä riemuittiin ruoasta ja juomasta yhdessä muiden kanssa. Ruokamessuilla ja samaan aikaan järjestetyillä Lapsimessuilla ja Lemmikkimessuilla vieraili viikonlopun aikana yli 62 000 kävijää.
Kahveista Parhain -kilpailun voittajat palkittiin Ruokamessuilla12.4.2025 16:51:48 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Ruokamessuilla käytiin tänään Kahveista Parhain -kilpailun finaali. Kilpailussa kahveja arvioitiin niiden maun, aromin ja laadun perusteella.
Kaija Rahkola palkittu Vuoden Lastenhoitajana – 45 vuotta sydämellä ja lämmöllä tehtyä työtä11.4.2025 14:09:16 EEST | Tiedote
Oululaiselle Kaija Rahkolalle on myönnetty hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä ja sydämellisestä työstään lasten ja lapsiperheiden parissa Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme