Messukeskus

Helsingin Messukeskus ja Suomen Punainen Risti yhteistyöhön

Jaa

Helsingin Messukeskus ja Suomen Punainen Risti aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on edistää sosiaalista vastuullisuutta ja tukea Punaisen Ristin arvokasta työtä. Punainen Risti tuottaa toiminnallaan iloa, antaa toivoa ja vahvistaa ihmisten luottamusta toisiinsa. Tämä sopii hyvin yhteen Messukeskuksen tavoitteen kanssa luoda tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia.

Kolme henkilöä keskustelee iloisesti pöydän ääressä konferenssitilassa.
Helsingin Messukeskuksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista.

Yhteistyö Punaisen Ristin kanssa on osa Messukeskuksen laajempaa vastuullisuusstrategiaa. Yhteistyö korostaa erityisesti sosiaalisen vastuun merkitystä kestävässä liiketoiminnassa. Messukeskuksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista.  

"Messukeskus on sitoutunut edistämään vastuullisuutta kaikessa toiminnassaan. Punaisen Ristin tekemä työ on äärimmäisen tärkeää. Yhteistyö tukee arvojamme ja tavoitteitamme sosiaalisen vastuun saralla hienolla tavalla", sanoo Messukeskuksen vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos.

Suomen Punainen Risti on Suomen suurimpia humanitaarisia järjestöjä. Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Se kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Kaiken työn lähtökohtana Suomessa ja maailmalla on inhimillisyys.

Yhteistyössä on mukana myös Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu. Veripalvelu vastaa keskitetysti koko Suomen verivalmistehuollosta. 

Yhteistyö on kolmevuotinen, ja sen myötä Punainen Risti näkyy Messukeskuksessa ja Messukeskuksen tapahtumissa eri tavoin. Messukeskus tukee Punaisen Ristin toimintaa muun muassa tarjoamalla tiloja ja resursseja järjestön tapahtumille ja kampanjoille.

”Punaisen Ristin työssä on pohjimmiltaan kyse kohtaamisista: kohtaamme tukea tarvitsevia, opastamme ihmisiä auttamaan toisiaan ja kutsumme heitä mukaan vapaaehtoisiksi ja lahjoittajiksi. Messut madaltavat kohtaamisen kynnystä ja antavat meille mahdollisuuden kertoa työstämme uusille ihmisille”, kertoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta.

Messukeskuksen työntekijät voivat käyttää työpäivän vapaaehtoistyöhön

Messukeskuksen työntekijät voivat vuoden 2025 alusta käyttää yhden työpäivän vapaaehtoistyöhön esimerkiksi Punaisen Ristin toiminnassa.

– Mahdollisuus käyttää yksi työpäivä vapaaehtoistyöhön vahvistaa entisestään Messukeskuksen sitoutumista vastuullisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseen, toteaa Lindroos.

Lisätietoja:
* Helsingin Messukeskus, vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos, p. 040 861 5151, hanne.lindroos@messukeskus.com
* Suomen Punainen Risti, varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta, p. 040 741 1030, anna.laurinsilta@punainenristi.fi

Helsingin Messukeskus tekee pitkäjänteistä työtä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun saroilla. Vuonna 2023 Messukeskus toi pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja messutoiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Ympäristöjärjestelmä ISO 14001 sertifioitiin vuonna 2009 ensimmäisenä suomalaisena tapahtumajärjestäjänä. Vastuullisuus on keskeinen osa Messukeskuksen strategiaa, jossa linjataan sen olevan ennen kaikkea tekoja. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen merkittävimmistä avustusjärjestöistä ja osa maailman suurinta humanitaarista liikettä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa eniten apua tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla, kouluttaa ihmisiä varautumaan kriiseihin ja kannustaa heitä pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kolme henkilöä keskustelee iloisesti pöydän ääressä konferenssitilassa.
Helsingin Messukeskuksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Lyömätön kauppapaikka - MP-messuilla yli 1000 moottoripyörää28.1.2025 09:46:44 EET | Tiedote

MP 25 Moottoripyörämessut perjantaista sunnuntaihin 31.1. – 2.2.2025 esittelee ennätysmäärän moottoripyöriä, mopoja, mönkijöitä ja sähköavusteisia polkupyöriä Helsingin Messukeskuksessa. Esillä on yli 20 merkin moottoripyöräuutuuksia ja Petrol Circus Custom Bike Show’ssa lähes 100 rakennettua moottoripyörää sekä MP Jonnelassa yli 200 tuunattua mopoa tai muuta menopeliä. Sähköavusteisia polkupyöriä on esillä 17 merkiltä. ”MP-messuilta jokainen löytää itselleen sopivan moottoripyörän ja varusteet tuleviin ajoihin”, lupaa Niko Kantola Messukeskuksesta.

Vene 25 Båt -messuilta tärkeää tietoa veneistä ja veneilystä28.1.2025 09:15:36 EET | Tiedote

Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt esittelee tänä vuonna entistä enemmän moottoriveneitä ja lisäksi messuilla on viisi isoa purjevenettä. Venemessuilta saa paljon tietoa uutuusveneistä, veneen valinnasta, veneturvallisuudesta, matkakohteista ja veneisiin tehtävistä huolto- ja kunnostustöistä. Venemessut tuo kesän Helsingin Messukeskukseen kymmeneksi päiväksi 7. – 16.2.2025.

Kutsu: Helsingin Erämessut ja tilaisuus 7.2. klo 11.3027.1.2025 12:51:41 EET | Kutsu

Helsingin Erämessut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 7. – 9.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Messuilla esitellään monipuolisesti varusteita ja tarvikkeita retkeilyyn ja metsästykseen. Retkinikkarin lavalla kuullaan paljon kiinnostavaa ohjelmaa ja messuilla voi kokeilla jousiammuntaa, laserammuntaa ja airsoft-ammuntaa. Arktinen talvileiri osastolla voi tutustua nykyaikaisiin ja 100 vuotta vanhojen oppien mukaan itsetehtyihin retkeilyvarusteisiin. Samaan aikaan järjestettävillä Vene 25 Båt -messuilla on esillä laajasti kalastus. Tutustu näytteilleasettajiin ja ohjelmaan www.helsingineramessut.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye