Tuttu ammattilainen tuo jatkuvuutta hoitoon – eniten tarvitseville asiakkaille omalääkäri ja -hoitaja
Pirkanmaan hyvinvointialueella panostetaan hoidon jatkuvuuteen.
Hoidon jatkuvuus on tutkitusti hyödyllistä niin asiakkaan, hoitavan ammattilaisen kuin organisaationkin näkökulmasta. Valtakunnallisesti on tehty toimia hoidon jatkuvuuden edistämiseksi ja erilaisia malleja on kehitteillä eri puolilla Suomea.
Pirkanmaan mallissa omalääkäri ja -hoitaja nimetään ensivaiheessa niille asiakkaille, jotka todennäköisimmin hyötyvät hoidon jatkuvuudesta eniten.
– Omalääkäriä ja -hoitajaa tarjotaan paljon palveluja tarvitseville, monisairaille ja merkittävimpiä kansansairauksia sairastaville, esimerkiksi diabeetikoille ja sydän- tai muistisairaille henkilöille. Heitä on Pirkanmaan hyvinvointialueella noin 50 000 eli 10 prosenttia alueen asukkaista, kertoo ylilääkäri Jukka Karjalainen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Omalääkärin ja -hoitajan tukena on sosiaali- ja terveysaseman tai lähiaseman eri alojen ammattilaisista koottu tiimi. Omalääkärin ja -hoitajan poissa ollessa tuttu tiimi hoitaa asiakkaan asioita. Alkuvaiheessa omalääkäreiksi ja -hoitajaksi nimetään kokeneita työntekijöitä, jotka usein ovat myös pysyvämpiä työntekijöitä.
Hoidon jatkuvuutta tuetaan digitaalisten palvelukanavien ja puhelinjärjestelmän avulla. Tavoitteena on, että omalääkäri tai -hoitaja ja asiakas voivat hoitaa asioita myös digitaalisten viestien avulla. Tämä edellyttää vielä teknologia-alustan ja toimintamallin pilotointia ennen laajempaa käyttöönottoa. Puhelinjärjestelmään puolestaan suunnitellaan soittajan tunnistavaa ominaisuutta, jolloin takaisinsoiton voi tehdä aiempaa useammin asiakkaalle tuttu ammattilainen.
Toimintamallia kehitetään osittain Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintavoilla (HOPPU) -hankkeessa. Hanke saa rahoituksensa Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.
Yhteyshenkilöt
Karjalainen JukkaYlilääkäri, vastaanottopalvelut
Puh:040 639 7859jukka.karjalainen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Tule kehittämään Kämmenniemen lähiasiointipistettä – avoin työpaja 17.2.202530.1.2025 12:00:35 EET | Tiedote
Lähiasiointipisteiden asukastyöpajat jatkuvat. Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää maanantaina 17.2.2025 kello 17–19.30 asukastyöpajan, jossa kehitetään Kämmenniemen sosiaali- ja terveyspalvelujen lähiasiointipistettä.
Tays Keskussairaalan K-kuvantamisen tiloissa alkaa mittava sisäilmaremontti30.1.2025 09:23:50 EET | Tiedote
Remontti käynnistyy maanantaina 3. helmikuuta ja koskee koko Tays Keskussairaalan A-rakennuksen 2. kerrosta. Remontin aikana tiloissa tehdään kuvantamistutkimuksia, mutta toimintaan tulee joitakin lyhyitä katkoja. Korjaustöiden on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kesätyöpaikkoja voi nyt hakea27.1.2025 13:23:12 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue on avannut 1600 kesätyöpaikkaa. Eri pituisia kesäsijaisuuksia voivat hakea niin opiskelijat kuin alan ammattilaisetkin. Osaan paikoista ei vaadita erillistä pohjakoulutusta.
Pohjois-Pirkanmaan palvelujen hankinta käynnistyy – Tesoman allianssi jatkuu uudella sopimuksella27.1.2025 12:16:33 EET | Tiedote
Hyvinvointialue päätti maanantaina käynnistää sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnan Pohjois-Pirkanmaalla. Hallitus hyväksyi myös Tesoman hyvinvointiallianssin uuden sopimusjakson. Hyvinvointialue käynnistää myös Vuohenojan asumisyksikön liikkeenluovutuksen valmistelun yhdessä palveluja tuottavan Medividan kanssa.
Hyvinvointialueen alustava alijäämä viime vuodelta 56 miljoonaa euroa24.1.2025 12:31:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen alustavien tilinpäätöstietojen perusteella viime vuoden alijäämä on 56 miljoonaa euroa. Se on hivenen pienempi kuin syksyllä arvioitiin ja jonka pohjalta tehtiin kuluvan vuoden talousarvio.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme