Helsingin Myllypurossa hoidetaan harvinaisten kasvien esiintymiä muinaisjäännösalueella
Myllypuron Korkeakallionpuistossa kasvaa harvinaisia kasvilajeja I maailmansodan aikaisessa tykkipatterissa. Nyt aluetta aletaan kunnostaa kasvien elinympäristön parantamiseksi. Samat kasveja hyödyttävät hoitoimet auttavat myös muinaismuistolailla suojellun tykkipatterin säilymistä. Muinaisjäännös hyötyy linnoiterakenteiden päällä tai välittömässä läheisyydessä kasvavan puuston poistosta, jotta puuston juuret eivät vaurioittaisi rakenteita.
Helmikuun 2025 aikana alueelta raivataan puu- ja pensasvesaikkoa, kaadetaan harkinnanvaraisesti suurempaa puustoa ja tehdään muutamia pystypökkelöitä. Kaadettuja runkoja jätetään maapuiksi kasvupaikalleen tai sen läheisyyteen. Keväästä 2025 alkaen aluetta niitetään. Raivaukset ja niitot pitävät alueen avoimena, ja hyödyttävät monia pienikokoisia kasvilajeja, jotka muutoin häviävät tiheästä ja korkeasta kasvillisuudesta. Hoitotoimenpiteiden päätyttyä alue on avoimempi ja arkeologisen kohteen havaittavuus parempi.
Hoitosuunnitelman alueelle on tehnyt Uudenmaan ELY-keskus Helmi-elinympäristöohjelman puitteissa. Hoidon tilaaja on Helsingin kaupunki ja toteuttaja Stara.
Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: Elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä pienvesi- ja rantaluontoa. Toimet auttavat uhanalaisia lajeja sekä uhanalaisia luontotyyppejä.
Yhteyshenkilöt
Hoitosuunnitelma: Pihla Kivistö, Luonnonsuojeluasiantuntija, pihla.kivisto@ely-keskus.fi
Luonnonhoitotyöt: Vesa Koskikallio, Projektinjohtaja, vesa.koskikallio@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Antalet permitterade minskade i Nyland24.1.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt sysselsättningsöversikten för Nyland har det skett en minskning av antalet permitterade och en långsammare ökning av arbetslösheten i december 2024. Dessa trender kunde skönjas redan i sysselsättningsöversikten för november.
Lomautettujen määrä laskenut Uudellamaalla24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan työllisyyskatsauksen mukaan lomautettujen määrä on laskenut ja työttömyyden kasvuvauhti hidastunut joulukuussa 2024. Nämä trendit olivat nähtävissä jo marraskuun työllisyyskatsauksessa.
Bron Haarain silta i Hollola repareras, trafiken leds till en omväg måndagen den 3.2.2025 kl. 8.0020.1.2025 09:43:00 EET | Pressmeddelande
Pitkäsillantie (väg 14123) i Hollola stängs för trafik medan Haarain silta repareras. Under arbetet dirigeras trafiken till en omväg.
Haarain silta Hollolassa korjataan, liikenne kiertotielle maanantaina 3.2.2025 klo 8.0020.1.2025 09:43:00 EET | Tiedote
Pitkänsillantie (tie 14123) Hollolassa katkaistaan liikenteeltä Haarain sillan korjauksen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Sysselsättningsöversikt: Antalet permitterade minskade i Nyland jämfört med året innan23.12.2024 08:00:00 EET | Pressmeddelande
I början av hösten syntes en ändring till det sämre på arbetsmarknaden, men det verkar som att situationen har stabiliserats i Nyland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme