Pirkanmaan liitto

Väestöteemainen kuntakierros alkaa

Jaa

Kuntakierroksen ylätavoitteena on lisätä ymmärrystä Pirkanmaan kuntien väestökehityksen dynamiikasta ja vaikutuksista erityisesti niiden elinvoiman näkökulmasta.

Strategiajohtaja Jari Kolehmainen
Strategiajohtaja Jari Kolehmainen (Kuva: Rami Marjamäki)

Väestökehitys on keskeinen aluekehityksen muutosvoima paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla. Väestökehityksen ennakointi onkin erittäin tärkeää sekä väestöltään kasvavilla että pienenevillä alueilla. Pirkanmaan liitto on systemaattisesti kehittänyt omaa osaamistaan ja kyvykkyyttään väestökehityksen seurantaan ja ennakointiin liittyen.

Pirkanmaan liitto on kehittänyt oman väestöennustetyökalun, jonka avulla on mahdollista luoda toistuvasti sekä maakuntatasoisia että kuntakohtaisia väestöennusteita. Väestöennuste pohjautuu ennustemallin parametrien osalta menneeseen kehitykseen. Mahdollisuus päivittää ennusteita vuosittain lisää niiden tarkkuutta ja hyödynnettävyyttä.

Väestökehityksen ennakointiin liittyvä työ jatkuu vuonna 2025 yhteistyössä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Osana tätä kokonaisuutta Pirkanmaan liitto käynnistää kuntakierroksen, jonka myötä kaikki maakunnan kunnat kohdataan työkokouksen merkeissä.

Kuntakierroksen ylätavoitteena on lisätä ymmärrystä Pirkanmaan kuntien väestökehityksen dynamiikasta ja vaikutuksista erityisesti niiden elinvoiman näkökulmasta. Käytännössä kuntien kanssa käydään läpi kuntakohtainen väestöennuste ja valmistellaan erilaisia väestöskenaarioita. Tavoitteena on tunnistaa se, kuinka erilaiset väestökehityksen muutostekijät vaikuttavat sekä väestömäärään että -rakenteeseen tulevan kymmenen vuoden aikajänteellä. Tätä tietoa kunnat voivat hyödyntää niiden omassa strategia-, suunnittelu- ja kehittämistyössä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari KolehmainenStrategiajohtajaPirkanmaan liitto

Osallistun monin tavoin Pirkanmaan strategiseen kehittämiseen. Tehtäviini kuuluvat tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyö, tiedolla johtamisen tuki sekä ennakointi- ja tulevaisuustyö.

Puh:050 574 9704jari.kolehmainen@pirkanmaa.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye