Turku Energia

Turku Energia hankki lisää vesivoimaa Norjasta osakkuusyhtiönsä kautta

Jaa

Turku Energia kasvattaa vesivoimalla tuotetun energian osuutta omassa tuotantosalkussaan osakkuusyhtiönsä Svartisen Holding AS:n tekemän kaupan myötä. Kauppa kasvattaa Turku Energian Norjasta hankitun vesivoimatuotannon osuutta vuositasolla 19 gigawattituntia (GWh).

Kuvituskuva. Svartisenin jäätikkö Norjassa.
Kuvituskuva. Svartisenin jäätikkö Norjassa. Turku Energia

Svartisen Holding AS ja Hafslund AS ovat tehneet Orklan kanssa sopimuksen Sarpfoss Limitedin ostamisesta (Orklan tiedote kaupasta).

Yritysosto lisää Svartisen Holding AS:n vuotuista sähköntuotantoa 54 GWh, josta Turku Energian osuus on noin 19 GWh, eli noin prosentti Turku Energian myymän sähkön määrästä.

Uusiutuviin energianlähteisiin perustuvan tuotannon lisäämisellä on keskeinen rooli Turku Energian strategisissa tavoitteissa tuotannon omavaraisuuden ja ilmastotavoitteiden edistämiseksi.

"Tämä kauppa on pieni, mutta tärkeä askel matkallamme kohti fossiilitonta energiantuotantoa. Vesivoimalla on tärkeä rooli tuotantoportfoliossamme uusiutuvana, päästöttömänä energianlähteenä, joka kestää sukupolvelta toiselle", sanoo toimitusjohtaja Timo Honkanen Turku Energiasta.

Kauppa vaatii asianomaisten kilpailuviranomaisten ja Norjan Energiaministeriön hyväksynnän.

Svartisen Holding AS on kolmen suomalaisen energiayhtiön omistama yhtiö. Turku Energia omistaa Svartisen Holding AS:stä 34,74 %. Yhtiön muut omistajat ovat Vantaan Energia ja Oulun Seudun Sähkö. Svartisen Holding AS:lla on omistusosuuksia norjalaisista vesivoimalaitoksista sekä Pohjois-Norjassa että Oslon lähistöllä.

Turku Energian oman tuotannon osuus on noin 26 % Turku Energian myymästä sähköstä. Kaikki Turku Energian tuottama sähkö myydään sähköpörssiin. Vastaavasti Turku Energia ostaa kaiken myymänsä sähkön sähköpörssistä.

Turku Energia on sitoutunut omistajansa Turun kaupungin ilmastotavoitteisiin, ja on tehnyt pitkäjänteisesti työtä siirtyäkseen hankkimansa ja myymänsä energian osalta fossiilisista polttoaineista uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuun energiaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 408,4 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 330 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turku Energia

Turku Energia ottaa käyttöönsä uuden tiedotepalvelun kaukolämmön ja jäähdytyksen jakelukeskeytyksissä28.1.2025 10:14:30 EET | Tiedote

Turku Energia on ottanut käyttöönsä uuden, käyttäjille maksuttoman tiedotepalvelun, jolla se tehostaa viestintäänsä kaukolämmön ja jäähdytyksen jakelukeskeytyksissä. Uuden palvelun avulla kaukolämmitetyissä kiinteistöissä asuvat henkilöt saavat tiedon sekä suunnitelluista että ennakoimattomista jakelukeskeytyksistä ajantasaisesti suoraan puhelimeensa silloin, jos kaukolämmön jakelukeskeytys koskee heidän kiinteistöään. Myös huoltoyhtiöt, isännöitsijät ja yritykset voivat tilata hallinnoimiensa kiinteistöjen osalta tiedotteet itselleen. Palvelu laajennetaan helmikuun aikana myös jäähdytyskiinteistöihin.

Turku Energia kuvaa koko kaukolämpöverkkonsa lämpökameralla helikopterista käsin 3.12.–5.12.20243.12.2024 10:11:41 EET | Tiedote

Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla. Kuvaus tehdään 3.12.–5.12.2024 välisenä aikana, säävaraus huomioiden koko Turku Energian kaukolämpöverkon alueella Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikennettä kaduilla on vähän.

Kaukolämpövuoto Urusvuoren alueella Turussa – vaikutuksia paikallisesti kaukolämmön jakeluun3.12.2024 08:04:03 EET | Tiedote

Turku Energian kaukolämpöverkossa on havaittu Vajossuonkadun ja Rydöntien risteyksessä vuoto tiistaiaamuna 3.12.2024. Tarkka vikakohta on paikannettu ja korjaustöitä ollaan aloittamassa parhaillaan. Vuodolla on vaikutusta kaukolämmön jakeluun ja käyttöveden lämmitykseen ainakin Urusvuoren alueella. Vuodon takia alueen vesistöissä on havaittavissa vihreäksi värjättyä kaukolämpövettä tämän ja huomisen päivän aikana. Arviomme mukaan vuotokohta saadaan korjattua tiistai-iltaan mennessä.

Turku Energia Sähköverkot aloittaa 110 kV voimajohtoaukeiden raivaukset joulukuussa29.11.2024 09:12:04 EET | Tiedote

Turku Energia Sähköverkot suorittaa vesakoiden ja aluskasvillisuuden raivausta sekä puiden karsintaa suurjännitteisten (110 kV) ilmajohtojen voimajohtoaukeilla joulukuun 2024 ja joulukuun 2025 välisenä aikana. Raivauksilla edistetään voimajohtojen turvallista käyttöä sekä häiriötöntä sähkönjakelua. Raivauksia tehdään usealla eri alueilla Turussa sekä Turusta Piikkiöön ulottuvalla voimajohtoaukealla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye