Oulun yliopisto

Oulun yliopisto ehdolla Excellence-laatuleiman saajaksi – tunnustus pitkäjänteisestä kehitystyöstä

Jaa

Excellence-laatuleima myönnetään korkeakouluille tunnustuksena poikkeuksellisen korkealaatuisesta kehittämistyöstä ja esimerkiksi alueellisesta merkittävyydestä.  

Oulun yliopiston innovaatiotoiminta, kansainvälisyys ja alueellinen merkittävyys saivat huomiota.
Oulun yliopiston innovaatiotoiminta, kansainvälisyys ja alueellinen merkittävyys saivat huomiota. Oulun yliopisto Kuvaaja Ville Pohjonen

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvin arvioinnin perusteella Oulun yliopistolla on mahdollisuus saada korkeakouluille myönnettävä Excellence-laatuleima. Asiasta päätetään kesäkuussa 2025.  

Excellence-laatuleima on tunnustus poikkeuksellisen korkealaatuisesta kehittämistyöstä. Palkitun korkeakoulun katsotaan osoittaneen innovatiivista edelläkävijyyttä, pitkäjänteistä kehittämisotetta ja osallistavaa toimintakulttuuria. Korkeakoulu pääsee Excellence-laatuleimaehdokkaaksi, jos koulutuksen arvioitikeskuksen auditointiryhmä antaa tason “erinomainen” arvion yhdestä arviointialueesta. 

”Jo pelkästään se, että olemme ehdolla, on hieno juttu!” Iloitsee Oulun yliopiston laatutyön asiantuntija Johanna Flyktman

“Oulun yliopistolla on keskeinen rooli ja alueellisesti vakiintunut asema tiedon, innovaatioden ja osaamisen kehittymisessä.” 

Noin vuosi sitten toteutetussa auditoinnissa oli kolme arviointialuetta, joista Oulun yliopisto sai seuraavat tulokset: 

Arviointialue 1, Osaamista luova korkeakoulu: hyvä taso 

Arviointialue 2, Vaikuttava ja uudistava korkeakoulu: erinomainen taso 

Arviointialue 3, Kehittyvä ja hyvinvoiva korkeakoulu: hyvä taso 

Auditoinnin perusteella Oulun yliopiston vahvuudet liittyvät muun muassa kansainvälisyyteen sekä merkittävään alueelliseen toimijuuteen ja esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan alueen vahvistamiseen. Yliopisto on lisäksi vahvasti sitoutunut kansainvälistymisen tukemiseen.

Oulun yliopiston todetaan muun muassa tarjoavan mahdollisuuksia monitieteellisiin opintoihin ja muuhun monitieteelliseen toimintaan, joihin opiskelijoita kannustetaan eri tavoin. Monitieteellisyys parantaa opiskelijoiden opiskelukokemusta ja vahvistaa tutkinto-ohjelmien, yliopistoyhteisön ja yliopiston sidosryhmien välisiä suhteita.  

”Vahvuudet nousevat ihmisistä. Henkilöstö, opiskelijat ja ulkoiset sidosryhmät osallistuvat kukin laadun kehittämiseen omalla työllään,” Johanna Flyktman sanoo. 

Lisätietoja:

Johanna Flyktman

Laatuasiantuntija, Oulun yliopisto
Strategian ja tiedepolitiikan yksikkö

johanna.flyktman@oulu.fi

p+358505664084

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tutkijat löysivät uusia silmän värikalvon tulehdukselle altistavia geenejä30.1.2025 06:45:00 EET | Tiedote

Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa löydettiin kuusi geenialuetta, jotka liittyvät silmän värikalvon tulehduksen eli iriitin kehittymiseen. Tutkimuksessa tunnistettiin myös geneettinen yhteys iriitin ja tulehduksellisten suolistosairauksien välillä. Löydökset auttavat ymmärtämään iriitin syntymekanismeja ja yhteyttä yleisiin autoimmuunisairauksiin.

Äidin raskaudenaikainen tulehdustila voi vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen28.1.2025 06:50:00 EET | Tiedote

Tuore tutkimus osoittaa, että äidin raskaudenaikainen immuunijärjestelmän aktivaatio voi vaikuttaa jälkeläisen aivojen kehitykseen sukupuolesta riippuen. Oulun yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 2 600 äiti-lapsi-paria kolmesta väestöpohjaisesta ja yhdestä kliinisestä kohortista. Tutkimuksen keskiössä oli äidin raskaudenaikainen C-reaktiivinen proteiini (CRP), joka on tulehduksen yleinen mittari.

Ultralujat teräkset – Avain kestävään kilpailukykyyn Euroopan teollisuudessa27.1.2025 06:08:00 EET | Tiedote

Ultralujien terästen avulla koneista ja laitteista voidaan valmistaa keveämpiä ja ympäristöystävällisempiä. Koska ultralujien terästen lujuus perustuu usein lämpökäsittelyihin, hitsauksen aiheuttama kuumennus muuttaa teräksen ominaisuuksia ja kestävyyttä. Uudessa väitöstutkimuksessa testattiin hitsattuja ultralujia teräksiä eri käyttölämpötiloissa, ja osoitettiin ultralujien terästen mahdollisuuksia erilaisissa koneissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye