Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK: Metsien hoitoa ja käyttöä on lisättävä ilmaston pelastamiseksi - säädösmuutoksia tarvitaan

Jaa

Metsien roolista ilmastonmuutoksen hillitsemiksi käydään laajaa, mutta yksipuolista keskustelua. Uusien tulosten mukaan metsät ovat kääntyneet päästölähteeksi, koska puuston nielu ei enää riitä kattamaan metsien maaperän päästöjä. ”Muuttuneet tiedot osoittavat, että metsien hiilinieluihin perustuva ilmastopolitiikka on perustunut vääriin oletuksiin. Katseet on käännettävä nopeaan fossiilisten raaka-aineiden alasajoon sekä lisääntyvään metsien hoitoon ja käyttöön”, tiivistää MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

Mäntymetsää
Mäntymetsää MTK Materiaalipankki Kaikki oikeudet kuvien käyttöön.

Metsiä ja ilmastoa tarkastellaan julkisessa keskustelussa hyvin paljon rajoitusten kautta, vaikka metsien käyttö on keskeinen ratkaisu ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

”MTK on koostanut yhdeksän teesin kokonaisuuden, jolla osoitamme metsien ilmastohyötyjen saavuttamisen edellyttävän aktiivista metsien hoitoa ja käyttöä. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että olemassa olevia säädöksiä on uskallettava tarkastella uudelleen. Kotimaan ilmastolailta ja EU LULUCF säädöksillä on ollut selkeästi puutteellinen tietopohja ja säädöksiä on uskallettava tarkastella kriittisesti”, huomauttaa energia-asiantuntija Anssi Kainulainen.

Vaikka julkinen keskustelu metsistä ja ilmastosta on äärevöitynyt, voidaan metsät nähdä mahdollisuuksien kautta.

”Koostamamme työkalupaketti nostaa esille hakkuiden ja metsänhoidon hyödyt ilmastolle.  Nostamme esille haasteet esimerkiksi turvemaita koskien, mutta myös keinot lisätä metsien kasvua metsänhoidon avulla. Myöskään hiilimarkkinoiden ja puurakentamisen merkitystä ei saa unohtaa”, Mäki-Hakola täsmentää.

Metsien ilmastohyödyt saavutetaan aktiivisella hoidolla ja käytöllä - MTK:n 9 teesiä luettavissa täällä: https://www.mtk.fi/-/metsa-saadosmuutoksia-tarvitaan   

Lisätietoja:
Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, MTK, 040 502 6810
Anssi Kainulainen, asiantuntija, energia, ilmasto, MTK, +358 50 596 1541

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Mikä tekee perunasta suomalaisen ruokakulttuurin kulmakiven?7.2.2025 08:24:00 EET | Tiedote

Peruna on ollut suomalaisen ruokapöydän peruspilari jo vuosisatojen ajan. Sen monipuolisuus, ravitsevuus ja edullisuus tekevät siitä ainutlaatuisen raaka-aineen, joka yhdistää perinteet ja nykypäivän ruokatrendit. Maailmassa tunnetaan tuhansia perunalajikkeita, jotka vaihtelevat muodoltaan, kooltaan ja maultaan. Suomessa viljellään tällä hetkellä arviolta noin 70 ruokaperunalajiketta. Tämä monimuotoisuus ja lajikkeiden kirjo mahdollistavat perunan käytön monenlaisissa ruokalajeissa ja -kulttuureissa.

Business Finlandin ulkomaantoimintojen integraatio ulkoasiainhallintoon edistää ruokaviennin kasvua5.2.2025 17:04:54 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on tyytyväinen ulkoministeriön työhön Team Finland -yrityspalveluiden vaikuttavuuden lisäämiseksi. Business Finlandin ulkomaantoimintojen integraatio ulkoasiainhallintoon mahdollistaa sen, että suomalaisille yrityksille on jatkossa tarjolla sellaisia vienninedistämispalveluja, joita Business Finland ei ole enää muutamaan vuoteen katsonut tehtäväkseen tuottaa. On selvää, että kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa vientipalvelut parantavat merkittävästi yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye