Euroopan komission kilpailukykykompassi osoittaa oikeaan suuntaan, tarvitaan nopeasti tekoja
Energiateollisuus ry:n mielestä Euroopan komission tänään (29.1.) julkaisema tiedonanto kilpailukyvyn vahvistamisesta on oikeansuuntainen. Kilpailukykykompassiksi nimetty tiedonanto sisältää poliittisia linjauksia sekä listauksen tulevista keskeisistä aloitteista kilpailukyvyn näkökulmasta.
Komission tiedonannon lähtökohtana on kolme peruspilaria: innovaatiokuilu Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, kilpailukyvyn ja vähähiilisyyden yhteinen tiekartta, sekä ulkoisten riippuvuuksien vähentäminen ja turvallisuuden parantaminen.
- Kompassi osoittaa oikeaan suuntaan ja nyt pitää lähteä ripeästi liikkeelle, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. – Eurooppalaisen kilpailukyvyn parantamiseksi ei ole nopeita lääkkeitä. Niiden sijaan tarvitaan selkeitä rakenteellisia muutoksia. Sisämarkkinat ovat vahvuus, ja ne pitää saada toimimaan paremmin. Innovaatioympäristöä on kehitettävä niin, että syntyy globaalisti menestyviä tuotteita ja palvelujaEuroopan ja Suomen pitää rakentaa kilpailukyky kestävästi omille vahvuuksille, kuten puhtaan siirtymän teknologioille, Leskelä jatkaa.
Eurooppalaisen energiatuotannon tueksi tarvitaan toimiva, avoin ja kilpailullinen sähkön sisämarkkina ja hinnaltaan kilpailukykyistä energiaa sekä yksittäisille kuluttajille että teollisuudelle. EU:lla on edelleen jäsenmaita, joissa markkinoita ei ole tehokkaasti avattu kilpailulle. Sähkö on Euroopan edullisinta maissa, joissa markkinat toimivat parhaiten ja joissa fossiilisista tuontipolttoaineista on irtauduttu eniten.
- Markkinoihin luottaminen ja ongelmien antaminen markkinoiden ratkaistavaksi vaatii suurempaa poliittista johtajuutta kuin markkinoiden sotkeminen poliittisin interventioin, Leskelä toteaa. - Suomessa johtajuutta on löytynyt ja meillä onkin globaalissa vertailussa hyvin edistykselliset energiamarkkinat. Toimiva markkina tuottaa tällä hetkellä globaalisti kilpailukykyistä ja vähäpäästöistä sähköä sitä tarvitseville, Leskelä jatkaa.
Työn tai raaka-aineiden hinnoissa Euroopan mahdollisuudet kilpailla Kiinan kanssa ovat heikot. USA:sta tuotu fossiilinen polttoaine ei ole EU:lle kilpailukyvyn lähde, vaan se on Eurooppaan tuotuna aina kalliimpaa kuin USA:ssa. Myöskään turvallisuus ei voi olla tuontitavaraa, vaan Euroopan on itse otettava vastuuta omasta infrastruktuuristamme ja sen suojaamisesta, kuten Suomessa on jo tehtykin.
Innovaatiokuilun kurominen umpeen on tärkeä tehtävä, sillä Eurooppa on jäänyt jälkeen monilla teknologian aloilla Kiinasta ja USAsta. Tämän pitää näkyä myös EU:n budjetissa ja julkisen rahoituksen suuntaamisessa. Euroopan pitää vähentää säilyttäviä ja kypsän teknologian tukia ja siirtyä taloutta uudistaviin, teknologioita ja innovaatiota edistäviin tukiin.
- EU:n sisämarkkina ei ole vielä läheskään valmis, sillä todellisuudessa meillä on jopa 27 erillistä markkinaa hyödykkeille ja palveluille, Leskelä sanoo. – Sama koskee osin myös energiaa, jonka markkinoita eriyttävät fyysisen infrastruktuurin puute, ja se lisäksi lainsäädännön ja harjoitetun politiikan erot jäsenmaissa.
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiEnergiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Kaukolämpötilastot: Päästöt laskivat 19 %, kaukolämpö säilyttänyt asemansa suosituimpana lämmitysmuotona28.1.2025 11:45:10 EET | Tiedote
Kaukolämmön päästöissä oli merkittävää laskua myös vuonna 2024. Polttoaineita korvataan sähköön perustuvilla ratkaisuilla. Uusiutuvien energialähteiden ja hukkalämpöjen osuus on moninkertaistunut vuodesta 2010. Kaukolämpöjärjestelmä tukee myös sähkömarkkinoita, ilman sitä sähkön hintavaihtelu olisi merkittävästi suurempaa.
Vetytalous tulee sittenkin: direktiivi kannustaa investoinnit liikkeelle23.1.2025 11:17:41 EET | Tiedote
Liikenteen ja teollisuuden päästöregulaatio lisääntyy, ja se kannustaa vetyinvestointeja liikkeelle. Ratkaisevaa on, miten vedyn käyttö kasvaa liikenteessä ja teollisuudessa. Suomessa on jo useita puhtaan vedyn hankkeita käynnissä ja lisää on tulossa.
Sähkön vuosi 2024: päästöt vähenivät 25 %, hinta palautui normaalitasolle, sähkön tuotannossa uusia ennätyksiä15.1.2025 10:10:36 EET | Tiedote
Ydinvoima on edelleen suurin sähkön tuotantomuoto, tuuli on noussut toiseksi suurimmaksi. Sähkön päästöt ovat nyt vain kymmenes vuoden 2010 päästöistä. Edullinen hinta, datakeskukset ja sähkökattilat nostivat sähkön kulutusta, teollisuuden kulutus on vähentynyt. Liikenteen sähköistyminen jatkuu, sähköautojen ja ladattavien hybridien kulutus on noin prosentti sähkönkulutuksesta.
Tervetuloa sähkön vuositilastojen 2024 julkistustilaisuuteen (teams) keskiviikkona 15.1. klo 9-1010.1.2025 08:54:31 EET | Kutsu
Energiateollisuus ry julkistaa vuosittain tammikuussa edellisen vuoden sähkön vuositilastot, jotka kattavat sähkön päästöt, tuotannon, kulutuksen ja niiden välisen yhteyden vuoden 2024 aikana. Toimitusjohtaja Jukka Leskelä arvioi lisäksi ajankohtaista tuotantotilannetta ja hintanäkymiä, Estlink -kaapelin katkeamisen vaikutuksia markkinoihin ja sähkön tuotantomuotokohtaisia näkymiä. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tilaisuudessa sanottua saa siteerata julkisuudessa. Tilaisuuden päätteeksi julkaisemme sähkön vuositilastoja esittelevän tiedotteen. Tilaisuuteen voi osallistua tästä linkistä: Join the meeting now Tilaisuuteen voi ilmoittautua vastaamalla tähän viestiin. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä ilmoittautumista.
Sähkön vuosihintatilastot: Sähkön keskihinta palannut 2010-luvun alhaiselle tasolle, tammikuun huippuhintojen vaikutus vuosihintaan 2024 lähes yhdeksän prosenttia30.12.2024 15:26:23 EET | Tiedote
Sähkön hinnassa on palattu lähelle pitkän ajan keskiarvoa energiakriisin poikkeusvuosien päätteeksi. Sähkö on edullista ja sen saatavuus on hyvä. Vaihtuvan tuotannon voimakkaan kasvun takia sähkön hintavaihtelut ovat aiempaa suurempia, sekä negatiivisen että poikkeuksellisen korkean sähkön päiviä oli enemmän kuin aiempina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme