Helmi-ohjelma kunnosti Etelä-Savon luontoa 600 000 eurolla viime vuonna
Valtakunnallinen Helmi-elinympäristöohjelma vahvistaa luonnon monimuotoisuutta myös Etelä-Savossa. Vuosi 2024 oli ohjelman viides toimintakausi. Vuoden aikana Etelä-Savossa ennallistettiin ja kartoitettiin kohteita eri luontotyypeistä, pienvesistä arvokkaisiin lintuvesiin ja perinnebiotoopeista soihin. Helmin rahoituksella on saatu sekä tietoa paikallisesta luonnosta että kunnostettua luontokohteita.
- Helmi-kunnostukset tehdään aina yhteistyössä maanomistajan kanssa, usein myös maanomistajan aloitteesta. Luonnonsuojelulain tuella olemme kunnostaneet mm. lintuvesiä Pieksämäellä, metsäkohteen Savonlinnassa ja perinnebiotooppeja Mäntyharjulla, sanoo Etelä-Savon ELY-keskuksen Helmi-koordinaattori Hanna Huovinen.
Lintuvesillä kunnostukset etenevät pääsääntöisesti koneellisesti, kun taas perinnebiotoopeilla ja pienvesissä toimia tehdään myös pienemmällä kalustolla ja jopa käsin. Perinnebiotooppien kunnostuksessa keväällä valmistui Mäntyharjulle yleisölle avoin laidunkohde, jonka lampaita pääsee tervehtimään myös ensi kesänä. Uusia laidunaitoja rakennetaan tänä vuonna ainakin kahteen kohteeseen.
Lintuvesiä kunnostettu ja toimenpiteet jatkuvat
Maatalousyrittäjien ja laiduntamisen vähentyessä on Helmin tuella voitu varmistaa, että perinnebiotoopit pysyvät avoimina ja niiden monipuolinen kasvi- ja hyönteislajisto palautuu tai säilyy.
Etelä-Savon arvokkaita lintuvesiä on kunnostettu erilaisin keinoin. Kunnostus- ja hoitotoimenpiteet suunnitellaan aina järvikohtaisesti. Pieksämäellä kahta lintuvesikohdetta on kunnostettu ruoppaamalla. Ruoppausta on tehty sulan veden aikaan kauharuoppauksena, kelluvia kaivinkoneita hyödyntäen.
Vehkalammen kohde valmistui syksyllä 2024 ja toisella kohteella, Kirkko-Surnuilla, töitä jatketaan vielä ensi syksynä. Kangasniemellä Pukkiselän alivedenpintaa nostettiin lasku-uomaan rakennetulla pohjapadolla. Pohjapato pidättää vettä järvessä kuivimpaan aikaan, joka hidastaa järven umpeenkasvua. Samanlainen toimenpide toteutetaan ensi syksynä Pieksämäen Tuomiojärvelle.
Kunnostustöiden lisäksi lintuvesiä hoidetaan aktiivisesti esimerkiksi hoitokalastamalla. Hoitokalastuksella pyritään korjaamaan vesistön rehevöitymisen seurauksena liian särkikala-painotteiseksi muuttunutta kalakantaa luonnontilaisemman kaltaiseksi. Etelä-Savossa hoitokalastusta toteutetaan paikallisten ammattikalastajien toimesta kolmella lintuvedellä: Kangasniemen Leppäselällä, Pieksämäen Tuomiojärvellä sekä Rantasalmen Putkilahdella.
Työtä maakuntaan
Kunnostukset tuovat Etelä-Savoon työtä. Viime vuonna Helmi-kunnostuksia tehtiin yli 600 000 eurolla, sekä paikallisten että kauempaa tulleiden urakoitsijoiden toimesta. Toiveena on, että entistä useammin kilpailutuksiin osallistuisi myös yrityksiä Etelä-Savosta. ELY-keskus valvoo urakat alusta loppuun, ja urakkaohjeissa on määritelty esimerkiksi tarvittava kalusto ja menetelmät. Uusi EU:n ennallistamisasetus luultavasti lisää etenkin vesiin liittyviä ennallistamishankintoja.
- Etelä-Savon ELY-keskus etsii edelleen esimerkiksi hoidettavia lehtoja ja muita hoidon tarpeessa olevia metsäisiä luontotyyppejä edistettäväksi Helmi-elinympäristöohjelmassa. Lehdot ovat metsätyypeistämme runsaslajisimpia ja suurin osa lehtotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Lehtojen hoitotoimiin voi kuulua esimerkiksi kuusen määrän vähentäminen, puustorakenteen monipuolistaminen ja pienaukkojen muodostaminen, Hanna Huovinen kertoo.
- Luonnonsuojeluasiantuntijamme ottavat mielellään vastaan vinkkejä mahdollisista kunnostuskohteista ja kertovat myös uusista kilpailutukseen tulevista urakoista. Autamme hoidon suunnittelussa ja alueiden arvioinnissa myös Helmi-kohteiden ulkopuolella, Hanna Huovinen muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Hanna Huovinenluonnonsuojeluasiantuntija, Helmi-koordinaattori
Puh:0295 024 138hanna.huovinen@ely-keskus.fiKerttu Hakalaluonnonsuojeluasiantuntija, perinnebiotoopit
Puh:0295 024 094kerttu.hakala@ely-keskus.fiMari Ojaluonnonsuojeluasiantuntija, lintuvedet
Puh:0295 024 293mari.oja@ely-keskus.fiTiina Hämäläinenluonnonsuojeluasiantuntija, soidensuojelu
Puh:0295 024 112tiina.hamalainen@ely-keskus.fiVesa Kontioluonnonsuojeluasiantuntija, metsäiset elinympäristöt
Puh:0295 026 614vesa.kontio@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Aktivointipalveluissa olevien määrä laski – työttömyys kasvoi24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savossa oli joulukuun lopussa 7 123 työtöntä, 424 henkilöä ja 6 % enemmän kuin viime vuoden joulukuussa. Lomautettuja heistä oli 901. Työttömänä oli 12,8 % työvoimasta. Joulukuun aikana työttömien miesten määrä lisääntyi 402:lla ja työttömien naisten määrä 349:llä. Kokonaan työttömien määrä kasvoi 582:lla (10 %) ja lomautettujen määrä 169:llä (23 %).
Etelä-Savon maakunnan vesihuoltosuunnitelma 2040 valmistunut16.1.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon maakunnan yhteinen vesihuoltosuunnitelma 2040 on valmistunut. Suunnitelmassa on tunnistettu ja linjattu niin vesihuoltoteknisiä toimenpiteitä kuin laitosorganisatorisia toimenpiteitä. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa yhdyskunnan vedenhankinnan ja jätevesihuollon toimintavarmuutta sekä syventää vesihuoltolaitosten välistä yhteistyötä. Toimenpiteillä edistetään myös maankäytön ja elinkeinojen kehittymistä sekä viime kädessä asukkaiden ja ympäristön hyvinvointia.
Eteläsavolaiset kutsutaan työpajoihin ideoimaan uutta käyttöä vajaakäyttöisille, julkisille rakennuksille15.1.2025 10:08:13 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen Jurakausi-hanke tuo esiin maakunnan tyhjiksi jääneiden julkisten rakennusten potentiaalin uusissa käyttötarkoituksissa. Eteläsavolaisia kutsutaan mukaan keksimään ideoita, kuinka tuoda uutta elämää rakennuksiin.
Lomautettuja marraskuun lopussa yli 70023.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savossa oli marraskuun lopussa 6 372 työtöntä, 503 henkilöä ja 9 % enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Lomautettuja heistä oli 732. Työttömänä oli 11,5 % työvoimasta. Marraskuun aikana työttömien miesten määrä lisääntyi 304:llä ja työttömien naisten määrä 178:lla. Kokonaan työttömien määrä kasvoi 187:llä (3 %) ja lomautettujen määrä 129:llä (21 %).
Vesistöjen vedenkorkeudet ja pohjavedet tavanomaista alempana Etelä-Savossa27.11.2024 14:58:51 EET | Tiedote
Kuluneen vähäsateisen ja lämpimän kesän ja alkusyksyn johdosta vesistöjen vedenkorkeudet laskivat Etelä-Savossa ja itäisessä Suomessa laajalti alle ajankohdan keskiarvojen. Kuivuus on laskenut myös pohjaveden pintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme