Keskuskauppakamari hallitukselle: Veroreformista ja Kanadan pisteytysmallista vetoapua talouden suunnan kääntämiselle

Jaa

Keskuskauppakamarin Kilpailukykyä Suomelle -julkaisu on kokonaisesitys Suomen hallitukselle kasvu-uudistuksiksi toteutettavaksi kevään puoliväliriihessä. Ohjelma kokoaa yhteen Suomen keskeisimmät kilpailukykyä parantavat esitykset, joilla on myös nopeita vaikutuksia Suomen suunnan kääntämiseksi uuteen, kestävään kasvuun. Ohjelman uudistusten toivotaan otettavan mukaan myös Risto Murron työryhmän esitykseen.  Keskuskauppakamarin mukaan investointien kotiuttaminen vaatii Suomelta kilpailuetua ja kilpailukykyinen toimintaympäristö on vietävä niin pitkälle, että kilpailukyvyn osa-alueet muodostavat Suomelle kilpailuetua suhteessa verrokkimaihin.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari

”Suomi kilpailee tulevina vuosina globaalisti investoinneista. Esimerkiksi potentiaali vihreän siirtymän investoinneille Suomessa on mittava. Verrokkimaihin katsottuna meiltä kuitenkin puuttuu ne kilpailukykytekijät, jotka loisivat meille kilpailuetua. Pelkkä suhteellinen kilpailukyky ei riitä vaan tarvitaan konkreettisia vahvuuksia, joilla paitsi osallistumme kilpailuun, myös voitamme sen", sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Romakkaniemen mukaan Keskuskauppakamarin esittämä veroreformi tähtää talouskasvun edellytysten parantamiseen muuttamalla verotuksen painopistettä. Ehdotuksen mukaan kolmen miljardin euron verorasitus siirrettäisiin talouskasvua haittaavista veroista työntekoa ja yritystoimintaa tukeville alueille.

”Lista on pitkä. Meidän tulisi ensinnäkin keventää työn verotusta, joka on tällä hetkellä kansainvälisesti kireää. Lisäksi osinkoverojärjestelmää tulisi uudistaa, luopua perintö- ja lahjaverotuksesta ja laskea yhteisöverokantaa,” Romakkaniemi toteaa. 

Keskuskauppakamari ehdottaa tuoreessa julkaisussaan Suomen yhteisöverokannan tavoitetason laskemista Pohjoismaiden alimmaksi ja tarvittaessa lähemmäs 15 prosentin globaalia yritysverokantaa. 

”Yhteisöverokannan alentaminen 18 prosenttiin parantaisi Suomen kilpailukykyä Suomeen suuntautuvien investointien osalta ja antaisi yrityksille signaalin siitä, että Suomi pidetään kilpailukykyisenä investointi- ja sijaintipaikkana yrityksille” sanoo Romakkaniemi. 

Kilpailukykyä Suomelle -julkaisu on tarkoitettu hallituksen puoliväliriihen pohjaksi sekä Risto Murron kasvutyöryhmän esitykseen mukaan otettavaksi.

Keskuskauppakamari painottaa julkaisussaan kasvua tukevan veroreformin lisäksi puhtaan ja toimitusvarman sähkön merkitystä Suomen kasvulle sekä puhtaalle siirtymälle. 

"Kohtuuhintainen, puhdas sähkö on Suomelle tärkeä kilpailuetu. On ensisijaisen tärkeää varmistaa sähkön saatavuus kaikissa olosuhteissa, myös kylminä ja tuulettomina päivinä. Ydinvoiman edistäminen on tässä kokonaisuudessa keskeisessä asemassa", Romakkaniemi sanoo.

Kanadan pisteytysmalli ja työperäinen maahanmuutto

Pula osaavasta työvoimasta uhkaa muodostua Suomen talouden kasvun pullonkaulaksi. Tilanne tiukentuu, kun kasvu lähtee vauhtiin. 

”Kansainväliset osaajat ovat jo nyt avainasemassa: yhä useampi startup perustetaan Suomessa ulkomaalaistaustaisten toimesta. Ilman merkittävää nettomaahanmuuttoa Suomi menettäisi 2040-vuoteen mennessä yli 200 000 työikäistä samalla, kun eläkeläisten määrä kasvaa 300 000:lla”, Romakkaniemi sanoo.

Suurimpana esteenä yrityksille kansainvälisissä rekrytoineissa on monimutkaisen ja aikaa vievä byrokratia. Maahanmuuttoprosessien sujuvoittamiseksi digitaalinen tunnistautuminen lähtömaassa sekä rajamuodollisuuksiin integroitu tunnistusprosessi voitaisiinkin pilotoida Suomen kansainvälisen rekrytoinnin kohdemaissa. 

Suomen tulisi ottaa mallia Kanadasta kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa ja yhteiskunnan vastaanottavuudessa.

“Esitämmekin käynnistettäväksi selvitystä, kuinka Kanadassa käytössä oleva pisteytysmalli pysyvän oleskeluluvan saamiseksi voitaisiin implementoida Suomeen”, Romakkaniemi sanoo. 

Lisäksi Suomi tarvitsee nopeasti toteutettavia uudistuksia, joilla voidaan lisätä logistista kilpailukykyä. 

”Ammattidieseljärjestelmä on hyvä esimerkki nopeasti toteutettavasta uudistuksesta, jolla varmistetaan, että kasvavat logistiikkakustannukset eivät heikennä kotimaisten yritysten kilpailukykyä. Suomessa logistiikkakustannukset ovat jo nykyisin selvästi kilpailijamaita korkeammat”, Romakkaniemi toteaa. 

Ammattidieseljärjestelmään tulisi sisällyttää investointiverohyvityksen tai hankintatuen tapaisia mekanismeja, jotka kannustaisivat kuljetusalaa investoimaan vähäpäästöiseen kalustoon. 

Kilpailuetua Suomelle -kasvuohjelmassa esitetään uudistuksia viidellä osa-alueella kasvun edistämiseksi:

KILPAILUETUA SUOMELLE:

 

  • Toteutetaan kasvua tukeva veroreformi
  • Korjataan pääomamarkkinat ja sääntely-ympäristö vahvistamaan kasvua
  • Varmistetaan puhdas sähkö kasvun perustana
  • Varmistetaan osaavan työvoiman saatavuus
  • Uudistetaan liikenteen verotus ja rahoitus

Koko julkaisun pääset lukemaan täältä

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarikysely: Yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä29.1.2025 06:55:00 EET | Tiedote

Kauppakamarien alkuvuonna tehdyn talouskyselyn perusteella yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä huhtikuussa uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 79 prosenttia piti erityisen tärkeänä sitä, että verotuksen rakennetta muutetaan kasvuhakuisemmaksi. Työmarkkinoiden vapauttamista piti tärkeänä 53,2 prosenttia vastaajista ja 40,2 prosenttia nosti esiin osaavan työvoiman varmistamisen merkityksen. Yritykset saivat valita kolme tärkeintä osa-aluetta.

Keskuskauppakamari: Ei vielä hyvä uutisia työmarkkinoilta24.1.2025 09:09:56 EET | Tiedote

Työmarkkinoiden kehitys jatkui vaisuna joulukuussa. Työllisiä oli 56 000 vähemmän kuin edellisenä vuotena vastaavaan aikaan. Työttömänä oli 226 000 henkeä. Vuositasolla nousua mitattiin 27 000 työttömän verran. Vaikeuksien pitkittyessä työmarkkinoiden alakulo on valitettavasti levinnyt laajemmin talouteen, ja naisten työllisyys on painunut alas vauhdikkaasti, kertoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Keskuskauppakamari: Edellytykset suhdanteen paranemiselle jatkaneet vahvistumista, suurin muutos antaa vielä odottaa itseään23.1.2025 06:55:00 EET | Tiedote

Suomen talous on edelleen matalasuhdanteessa. Odotukset kasvun vauhdittumiselle ovat silti vahvistuneet. Tammikuun kauppakamarikyselyn perusteella tilanne näyttää aiempaa valoisammalta, mutta Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan toistaiseksi ei voida puhua merkittävästä muutoksesta talouden ”suursäätilassa”.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye