Lapin matkailu tuotti yli 290 miljoonan euron veropotin – tuore tilasto ennakoi potin kasvua
Matkailusta saatavia verotuloja kertyi vuonna 2023 yhteensä 293 miljoonaa euroa. Lapin kauppakamarin arvion mukaan vuoden 2024 verokertymä on tätä suurempi, sillä majoitusvuorokaudet ovat kasvaneet.

Lapin kauppakamari teetti laskelman Lapin matkailun verotulovaikutuksista. Laskelmalla haluttiin selvittää matkailun taloudellisia vaikutuksia.
Pohjana verotulolaskelmassa on arvioitu matkailutulo, joka oli noin 1,5 miljardia euroa vuonna 2023. Tulosta valtaosa, vajaa 1,2 miljardia euroa on välitöntä tuloa ja vajaa 350 miljoonaa euroa välillistä tuloa. Välittömät vaikutukset tulevat matkailijan alueella kuluttamasta rahasta ja välilliset vaikutukset puolestaan johtuvat matkailutuloa saavien yritysten tekemistä ostoista.
Näin ollen Lapin matkailusta verotuloja kertyi 293 miljoonaa euroa vuonna 2023. Laskelmassa huomioitiin palkka-, yhteisö- ja arvonlisäverot. Tämän laskelman ulkopuolelle jäivät vielä esimerkiksi kiinteistöverot ja pääomatuloverot.
”Matkailun kasvu lisää luonnollisesti myös kuntien ja valtion saamia verotuloja. Lisäksi matkailupalvelujen arvonlisäveron merkittävä korotus näkyy matkailun verokertymissä kuluvana vuonna”, toteaa johtaja Hanna Baas Lapin kauppakamarilta.
Visitory-palvelussa juuri julkaistujen tilastojen mukaan yöpymisten kokonaismäärä Lapissa vuonna 2024 oli 5,4 miljoonaa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 10 %. Kasvu on tullut pääasiassa yöpymisistä rekisteröimättömässä kapasiteetissa (+31 %), kun rekisteröidyssä majoituksessa yöpymisten määrä pysyi lähes viime vuoden tasolla.
Kasvua tuli kansainvälisiltä markkinoilta. Ulkomaalaisten yöpymiset rekisteröityneessä majoituksessa lisääntyivät 13 %, mikä on enemmän kuin Suomessa keskimäärin.
Jos matkailun verokertymä suhteutetaan matkailun vuosikasvuun, voinee olettaa, että vuodelta 2024 verokertymä on vuoden 2023 laskelmaa suurempi.
Matkailu vientialojen joukossa poikkeuksellinen – arvonlisäverot Suomeen
Arvonlisäveroja Lapin matkailun myynnistä vuonna 2023 maksettiin yhteensä arviolta 240 miljoonaa euroa. Alaan sovelletaan useita erilaisia verokantoja. Laskelmassa verokertymä laskettiin keskimääräisellä arvonlisäkertoimella.
Kansantaloudessa matkailu on muiden vientialojen joukossa poikkeuksellinen, koska se maksaa arvonlisäverot Suomeen. Tavaraviennistä arvonlisäveroa ei makseta.
Yhteisöverotuloja Lapin matkailussa syntyi arviolta 30 miljoonaa euroa. Yhteisöveron laskennassa pohjaoletuksena käytettiin EBIT 10 %. EBIT (Earnings Before Interest and Taxes) tarkoittaa tulosta ennen korkoja ja veroja.
Yhteisöverokertymä on suhdanneherkkä ja muutokset talouden kehityksessä voivat nopeasti aiheuttaa muutoksia yhteisöveron tuottoon. Keskiarvoja käyttämällä voidaan antaa kuitenkin hyvä arvio kertymän kokoluokasta.
Lapin matkailussa tehtiin vuonna 2023 yhteensä 7735 henkilötyövuotta ja palkkatuloveroja kertyi suoraan ja välillisesti 22,8 miljoonaa euroa.
Kaikkien suunniteltujen investointien toteutuessa työllisyysvaikutuksia tulisi yli 16 800 henkilötyövuotta
Kauppakamarin kokoaman tiedon mukaan Lapin matkailuun on suunnitteilla seuraavan noin kymmenen vuoden ajalle investointeja yhteensä 1,2 miljardilla eurolla. Suunnitelmat keskittyvät Leville, Rovaniemelle, Saariselälle ja Ylläkselle, mutta investointeja on tekeillä myös isojen keskusten ulkopuolella, kuten Aavasaksalla
”Lapin matkailussa on meneillään investointiaalto. Matkailu on vaikuttanut siihen, että myös muilla toimialoilla on riittänyt matkailusta johtuvaa kysyntää. Kysyntä on näkynyt erityisesti rakentamisessa ja kaupan alalla. Rakennusalan näkymät Lapissa ovat olleet muuta maata positiivisemmat”, Baas summaa.
Jos kaikki kymmenen vuoden ajalle suunnitellut matkailuinvestoinnit toteutuisivat, suuntaa antavan laskelman mukaan työllisyysvaikutuksia tulisi yli 16 800 henkilötyövuotta ja veroja sekä veroluonteisia maksuja 480 miljoonaa euroa.
Matkailukysynnän ja investointien vaikutukset näkyvät myös paikallisten arjessa monipuolisina palveluina.
”Lapista on nyt poikkeuksellisen hyvät lentoyhteydet maailmalle. Lisäksi meillä on monipuolinen ravintola-, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelujen tarjonta sekä hyvinvointi- ja terveyspalveluja. Ilman kasvavan matkailun tuomaa kysyntää tarjonta olisi paljon suppeampi”, toteaa toimitusjohtaja Liisa Ansala Lapin kauppakamarilta.
Lapin matkailuyritykset ovat tehneet vuosikymmeniä töitä kasvun eteen ja nyt kasvutavoitteita saavutetaan. Matkailun kasvusta ja hyödyistä Lapin kauppakamarilla on selkeä linja.
”Matkailun kehittämisessä on jatkossa kommunikoitava selkeämmin matkailun aluetaloudellisista hyödyistä, kuultava alueen asukkaiden mielipiteitä sekä luotava kestävää lainsäädäntöä esimerkiksi Airbnb-majoittamiseen”, jatkaa Ansala.
Laskelmien taustatietoja
- Verotulolaskelma on suuntaa antava.
- Laskelmat perustuvat saatavilla oleviin julkisiin lähteisiin, asiantuntija-arvoihin ja yleisesti vaikutusten arvioinnissa käytössä oleviin kertoimiin.
- Laskelmat Lapin kauppakamarille tuotti FCG Finnish Consulting Groupin johtaja asiantuntija Markku Nissi.
- Matkailutulo arvioitiin matkailun ydinklusterin toimialaluokkien sekä Lapin liiton julkistamien arvioiden mukaan.
- Arvonlisävero arvioitiin matkailutulon päälle keskimääräisellä arvonlisäkertoimella suuntaa antavasti.
- Matkailutilastossa on hyödynnetty Visitoryn aineistoa.
- Matkailuinvestointien arvio löytyy Lapin kauppakamarin investointien tilannekuva-aineistosta osoitteesta: https://lapland.chamber.fi/julkaisu/lapin-investoinnit-tilanne-ja-tulevaisuuskuva/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna BaasJohtaja, vaikuttaminen ja edunvalvontaLapin kauppakamari
Puh:040 665 8720hanna.baas@chamber.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin kauppakamari
Lapin elinkeinoelämässä tulevaisuuden talousnäkymät normalisoituneet23.1.2025 08:38:16 EET | Tiedote
Suomen talous on edelleen matalasuhdanteessa. Odotukset kasvun vauhdittumiselle ovat silti vahvistuneet. Lapin osalta suhdannetilanne on normalisoitunut.
Vuoden naisjohtaja -palkinto Noora Aholalle10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuoden naisjohtaja -palkinnon tarkoituksena on nostaa esille esimerkillistä johtajuutta niin yrityksissä kuin julkisella sektorilla.
Vuoden jäsenyritykseksi Tornion Panimo ja Vuoden kauppakamarilaiseksi Riitta Rissanen28.11.2024 18:41:32 EET | Tiedote
Lapin kauppakamarin syyskokous pidettiin 28.11. Rovaniemellä. Tilaisuudessa tehtiin luottamushenkilövalinnat vuodelle 2025 ja palkittiin ansioituneita jäseniä sekä jäsenyrityksiä.
Selvitys: Vain puolet yrityksistä kouluttaa hallituksen jäseniään13.11.2024 08:07:00 EET | Tiedote
Selvityksen mukaan lappilaisten yritysten hallitustyöskentelyssä on vankkaa osaamista, mutta kehitystarpeita on erityisesti strategisen suunnittelun, talouden hallinnan ja vastuullisuuden alueilla.
Asennetutkimus: 70 prosenttia lappilaisista toivoo avoimempaa suhtautumista investointeihin1.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Lappilaiset suhtautuvat investointeihin myönteisesti, mutta investointien vaikutukset luonnolle herättävät huolta. Tämä selviää Lapin kauppakamarin teettämästä asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme