Ministeri Kaisa Juuson tapaamisessa korostui muutoksen tärkeys
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) tapasi 28.1.2025 sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson yhdessä muiden Etelä-Suomen hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kanssa. Neuvotteluissa ja sen yhteydessä järjestetyssä keskustelu- ja kehittämistilaisuudessa korostuivat rakentava yhteistyö ja yhteisen kehittämisen merkitys.
Ministeri Juuso avasi Helsingissä järjestetyn tapaamisen alleviivaamalla muutoksen väistämättömyyttä. Hän peräänkuulutti hyvinvointialueilta uusia innovaatioita, rohkeita ratkaisuja sekä kokeilevaa kulttuuria.
– Etelä-Suomen yhteistyöalueella on tehty paljon hyvinvointialueiden välistä hyvää yhteistyötä ja toiminnan kehittämistä esimerkiksi valmiuden ja varautumisen osalla, Keusoten hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio kertoo.
Rakentavaa yhteistyötä ja yhteistä toiminnan kehittämistä
Etelä-Suomen yhteistyöalueen (niin kutsuttu YTA-alue) neuvottelu sosiaali- ja terveysministeriön kanssa käytiin rakentavassa hengessä. Neuvotteluissa käsiteltiin muun muassa erikoissairaanhoidon yhteisiä tavoitteita, sosiaalihuollon yhteistyötä, digitalisaatiota sekä valmiutta ja varautumista.
– Etelä-Suomen yhteistyöalueen yhteinen tavoite on lisätä etävastaanottoja sekä kannustaa erikoislääkäreitä liikkumaan alueen sisällä, jotta vuokralääkäreiden käyttöä voidaan vähentää. Päivystyksen tilanteeseen pyritään hakemaan helpotusta muu muassa kiirevastaanottoja, liikkuvia palveluita ja digipalveluita kehittämällä, Kontio tiivistää.
Sosiaalihuollon osalta neuvotteluissa korostui yhteistyön merkitys lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian palveluissa sekä vaativissa päihdehuollon palveluissa. Yhteinen tavoite YTA-alueella on erityisen huolenpidon saatavuuden parantaminen.
Hyvinvointialueilta edellytetään johtajuutta ja kriisinkestävyyttä
Lakisääteisten neuvotteluiden yhteydessä järjestettiin myös kehittämis- ja keskustelutilaisuus, jossa tavoitteena oli jakaa hyviä käytänteitä hyvinvointialueiden välillä sekä vahvistaa alueiden ja ministeriön välistä matalan kynnyksen vuorovaikutusta.
Keskusteluissa käsiteltiin hyvää johtajuutta, kriisinkestävyyttä, digitalisaatiota sekä sote-palveluiden tulevaisuutta.
– Työpajoissa korostui henkilöstöstä huolehtiminen, mikä on erittäin tärkeää hyvinvointialueilla, jotka ovat vasta itsenäisen ajan Suomen suurimman julkishallinnon reformin alussa. Johtaminen on nyt muutoksessa sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja lähijohtajuus on avainasemassa. Onkin erityisen hienoa, että Keusoten esihenkilötyö on työelämän laadun mittauksissa koettu hyväksi, Kontio kertoo.
YTA-alueet eli sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueet edistävät sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista ja kehittämistä sekä hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä. Jokainen hyvinvointialue kuuluu yhteen yhteistyöalueeseen. Yhteistyöalueita on viisi, ja jokaisella on yksi yliopistollinen sairaala. Keusote kuuluu Etelä-Suomen yhteistyöalueeseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raija KontioHyvinvointialuejohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 768 2627raija.kontio@keusote.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten aluehallitus päätti omaishoidon tuen palkkioista30.1.2025 15:23:37 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti kokouksessaan 29.1.2025 omaishoidon palkkioista sekä käsitteli valtuustoaloitteiden vastauksia.
Keusoten henkilöstön työelämän laatua selvitettiin jälleen27.1.2025 18:43:26 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) henkilöstön työelämän laatua mitattiin loppuvuodesta 2024 Syke-kyselyllä. Työelämän laatu on pysynyt keväällä 2024 järjestettävien yt-neuvotteluiden jälkeen melko tasaisena, joskin pientä laskua on havaittavissa.
Hyvinvointialueiden vuoden 2024 tulos 200 miljoonaa euroa viimeisintä ennustetta parempi27.1.2025 15:38:20 EET | Tiedote
Vuoden 2024 tilinpäätösennusteiden perusteella hyvinvointialueiden yhteenlaskettu alijäämä vuonna 2024 olisi 1,2 miljardia euroa. Hyvinvointialueet ovat onnistuneet talouden tasapainottamisessa ennakoitua paremmin.
Keusotelle on myönnetty laaduntunnustus16.1.2025 15:36:30 EET | Tiedote
Yli 50:lle Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) toimipisteelle tai toiminnolle on myönnetty kansallinen SHQS-laaduntunnustus. Laaduntunnustus osoittaa, että laadunhallinta on vaikuttavaa, ja varmistaa, että toiminta on lain, asetusten ja hyvien hoitokäytäntöjen sekä näyttöön perustuvan tutkitun tiedon mukaista.
Keusoten aluehallitus vastaanotti henkilöstöpaneelin loppulausuman15.1.2025 10:55:03 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin henkilöstön ehdottamia säästötoimenpiteitä ja pelastuslaitoksen tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme