Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kruunuvuorensillan pyloni on valmistunut

Jaa

Helsingin Kruunuvuorenselällä sijaitsevan Suomen pisimmän sillan, Kruunuvuorensillan, kannatinpylväs eli pyloni on saavuttanut 135 metrin lakikorkeutensa.

Kruunuvuorensillan pyloni Korkeasaaren suunnasta kuvattuna.
Kruunuvuorensillan pyloni Korkeasaaren suunnasta kuvattuna. Kruunusillat

Pylonin rakennustyöt aloitettiin tammikuussa 2023. Vuoden 2024 aikana pyloni kohosi +15,5 m korkeudesta aina +124 m korkeuteen. Tänä vuonna valettiin vielä kolme viimeistä valujaksoa, ja 23.1.2025 pylonin betonityöt valmistuivat kokonaisuudessaan.

”Pylonin valmistuminen on yksi isoista merkkipaaluista koko Kruunuvuorensillan rakentamisessa, onhan se sillan näkyvin rakenne”, iloitsee Työyhteenliittymä Kruunusiltojen projektipäällikkö Jari Humalajoki.

Pyloni on perustettu kalliovaraisena, ja sen alemman peruslaatan perustamistaso on -9,5 m. Tämän kalliovaraisen peruslaatan päälle on valettu toinen, kooltaan hiukan pienempi peruslaatta. Näiden peruslaattojen päälle rakennettiin pylonin jalusta, joka on umpinainen teräsbetonirakenne. Jalustaosuus alkaa merenpinnan alapuolelta ja ylettyy +19,5 m korkeuteen.

Sidepalkiksi sanotaan osuutta +19 m korkeudesta +25 m korkeuteen. Sidepalkki yhdistää kannen teräsrakenteen ja pylonin toisiinsa. Sidepalkki sitoo myös jalustan jalkaosan yhdeksi rakenteeksi.

Sidepalkin yläpuolella, tasosta +25 m tasoon +78 m, on pylonin alaosa ja pylonin jalat. Jalat ovat rakenteeltaan onttoja. Toisessa jalassa on huoltoportaat ja toisessa huoltohissi, joka kulkee +98 metrin korkeuteen. Hissi ei siis kulje ylös saakka – loppumatka kuljetaan huoltoportaita pitkin.

Tasosta +78 m alkaa pylonin yläosa, joka kohoaa aina tasolle +101 m. Tällä alueella pylonin jalat yhdistyvät taas yhdeksi rakenteeksi. Tästä eli tasosta +101 m alkaa sillan vinoköysiosuus, joka päättyy +124 m korkeuteen. Pyloniin kiinnittyviä vinoköysiä tulee yhteensä 17 paria pylonin molemmin puolin.

Vinoköysiosuuden päättyessä tasolla +124 m, pylonissa on ”parveke”. Tämä ”parveke” mahdollistaa köysikoteloiden tarkastamisen pylonin ulkopuolelta. Pylonin huippua korkeudessa +135 m kiertää teräskaide. Huipulla voidaan huoltaa pylonin lentoestevaloja ja säätää köysien kohdevalaisimia. Huipulle asennetaan myös salamamasto.

”Hyvin tavoitteellisen aikataulun yhteensovittaminen vaihteleviin sääoloihin oli todellinen haaste. Suoriutuminen pylonin rakentamistöistä aikataulussa oli loistava onnistuminen”, kiittelee Työyhteenliittymä Kruunusiltojen työmaapäällikkö Mikko Saresma.

”Nyt pylonin valmistuttua, seuraava työvaihe on sillan vinoköysien asentaminen. Sillan väliaikaisia aputukia puretaan samaan aikaan, kun vinoköysiä asennetaan. Loppuvuoden aikana tehdään sillan vinoköysiosuuden ratalaatta ja pintarakennetyöt. Myös työsillat puretaan vielä tämän vuoden aikana”, kertoo Jari Humalajoki.

Pyöräilijät ja jalankulkijat pääsevät Kruunuvuorensillalle jo vuonna 2026. Sillan raitiotieosuus avataan liikenteelle vuonna 2027.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kruunuvuorensillan pyloni Korkeasaaren suunnasta kuvattuna.
Kruunuvuorensillan pyloni Korkeasaaren suunnasta kuvattuna.
Kruunusillat
Lataa
Tältä pyloni näyttää ylhäältäpäin, nosturinkuljettajan silmin.
Tältä pyloni näyttää ylhäältäpäin, nosturinkuljettajan silmin.
Kruunusillat
Lataa

Linkit

Kruunusillat-raitiotie Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027.

Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta. Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.

Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy ja Sitowise Oy.

Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy. www.kruunusillat.fi -

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye