Kokoomuksen Vestman: Hallitus korottaa pakkolunastuksista maksettavia korvauksia – merkittävä parannus maanomistajien oikeuksiin
Orpon hallitus esittää muutoksia maan pakkolunastuksia koskevaan lainsäädäntöön. Tulevaisuudessa pakkolunastuksista maksettaisiin markkina-arvon mukainen korvaus nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä + 25 prosentin korotus. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman katsoo, että käsillä on merkittävä parannus suomalaisten maanomistajien oikeuksissa.
Orpon hallitus esittää maan pakkolunastuksien korvausperusteiden muuttamista siten, että tulevaisuudessa korvauksen arviointiperusteena toimisi maan markkina-arvo nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä + 25 prosentin korotus. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman iloitsee käsillä olevasta merkittävästä parannuksesta.
”Lakiesityksellä suojataan suomalaisten yksityistä omaisuutta nykyistä tehokkaammin. Maanomistajat ja muut omaisuudenhaltijat ovat kokeneet nykyiset lunastuskorvaukset epäoikeudenmukaisiksi. On oikea periaate, että omaisuudesta maksetaan jatkossa markkina-arvon mukainen täysi korvaus. Se on vähintä pakkolunastustilanteissa. Lisäksi kautta linjan tehtävä + 25 prosentin korotus lunastuskorvauksiin vahvistaa yksityisten maanomistajien neuvotteluasemaa. Vastaava muutoshan tehtiin Ruotsissa yli 10 vuotta sitten”, muistuttaa Vestman.
Yhteiskunnan kehittyessä esimerkiksi liikenneyhteyksien, sähkönsiirtolinjojen ja uusien asuntojen rakentamiseen tarvitaan väistämättä maata. Vaikka lunastus on täyttä korvausta vastaan viime kädessä mahdollista, Vestman muistuttaa, että ensisijaista tulisi olla neuvottelu. Julkinen maanhankinta ei saa tarkoittaa yksityisten maanomistajien oikeuksien polkemista.
”Kuntien maanhankinnassa tulisi ensisijaisena vaihtoehtona olla neuvottelu maanomistajan kanssa. Nykytilanne, missä maanomistajan näkökulmasta uhkana on aina mahdollisuus pakkolunastukseen ja alimitoitettuun korvaukseen, ei johda aitoihin neuvotteluihin. Suomen miltei 600 000 yksityiselle maanomistajalle muutos on merkittävä. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja julkisten hankkeiden yleisestä hyväksyttävyydestä”, Vestman toteaa.
”Pakkolunastettavan maan arvon määritys on aina epävarmaa. Siksi lunastuskorvauksiin on lisätty kiinteä + 25 prosentin korotus, jotta riski arvonmäärityksen epävarmuudesta ei jäisi maanomistajan kannettavaksi. Esimerkiksi tuulipuistojen siirtolinjojen rakentamisesta maksettavat korvaukset nousevat siten varmuudella” Vestman päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra: Rantarakentamisen helpottaminen on hallitukselta tietoinen ratkaisu – 15 metrin hihasta vedetyt viheralueet eivät jyrää lakia29.1.2025 11:48:18 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra ihmettelee, miksi kuntien rakennusvalvontaviranomaiset pyrkivät ohittamaan eduskunnan päätöksen rantarakentamisen vapauttamisesta. Vuodenvaihteessa voimaan tullut rakentamislaki sallii pienten talousrakennusten ja katosten rakentamisen ilman rakennuslupaa myös rannassa, kunhan määräykset täyttyvät.
Henrik Vuornos kokoomuksen uudeksi kansanedustajaksi24.1.2025 11:46:56 EET | Tiedote
Henrik Vuornos nousee kokoomuksen eduskuntaryhmään uudeksi kansanedustajaksi ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen tultua valituksi Espoon kaupunginjohtajan virkaan. Pääministeri Petteri Orpon poliittisena erityisavustajana ja kokoomuksen ministeriryhmän sihteerinä toiminut Vuornos aloittaa kansanedustajana tänään 24. tammikuuta.
Kokoomuksen Kilpi: Taksiala tarvitsee lisää valvontaa ja väärinkäytösten sanktiointia24.1.2025 11:06:58 EET | Tiedote
Kokoomuksen liikenne- ja viestintävaliokuntavastaava Marko Kilpi toivoo taksilainsäädännön korjaussarjaa mahdollisimman pian eduskuntaan. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan hallitusohjelman mukaista lakimuutosta, jonka tavoitteena on vahvistaa kuluttajien luottamusta taksialaan ja kitkeä harmaata taloutta.
Kokoomuksen Limnéll ehdottaa kansalaisten turvallisuuskoulutusta kriisi- ja poikkeusoloihin16.1.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll ehdottaa käyttöönotettavaksi kansalaisen turvallisuuskorttia, joka sisältäisi esimerkiksi perustiedot kotivarasta tietoturvaan sekä perustaidot kyberhyökkäyksiltä ja informaatiovaikuttamiselta suojautumiseen. Tarkoituksena on parantaa kansalaisten valmiuksia erilaisten häiriötilanteiden varalle.
Kokoomuksen Vestman: Vihreiden sokea ydinvoimavastaisuus paistaa ydinvoimatukikritiikin läpi14.1.2025 18:59:09 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, energiajuristi Heikki Vestman katsoo, että vihreiden vastustus ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen ehdotukseen lisäydinvoiman houkuttelemiseksi Suomeen johtuu pohjimmiltaan vihreiden ydinvoimavastaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme