Oma Häme sai 1,2 miljoonan rahoituksen ikäihmisten terveyden edistämishankkeisiin
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on saanut rahoituksen kahteen merkittävään ikäihmisten terveyden edistämishankkeeseen vuosille 2025–2027. Yhteensä 1,2 miljoonan euron rahoituksen myöntää sosiaali- ja terveysministeriö. Toinen hankkeista edistää ikäihmisten aivoterveyttä ja toisessa kehitetään toimintakykyä tukevaa ryhmätoimintaa.
Ikä iloiten – Selvästi eteenpäin -hankkeen tavoitteena on edistää kantahämäläisten ikääntyneiden, erityisesti eläköityvien ja yli 65-vuotiaiden, hyvinvointia ja terveyttä ryhmätoiminnan keinoin. Erityisesti pyritään tavoittamaan ne ryhmät, joita nykyiset palvelut eivät saavuta.
Hankkeessa on tarkoituksena lisätä eri toimijoiden yhteistyötä, luoda varhaisen puuttumisen toimintamalli sekä kehittää ikääntyneiden elämän taitekohtiin ryhmäohjausta ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Hanke toteutetaan yhteistyössä kuuden kunnan: Hämeenlinna, Janakkala, Forssa, Riihimäki, Jokioinen ja Hattula, kanssa.
Toinen rahoitusta saanut hanke on Muistijälki – Aivoterveyttä elämän varrella. Sen tavoitteena on muistisairauksien ennaltaehkäisy sekä muistisairauksien stigman hälventäminen Kanta-Hämeessä. Alueella ei vielä ole yhteistä muistisairauksien ehkäisymallia, joten hankkeessa luodaan siihen systemaattinen toimintatapa.
Hankkeeseen on suunniteltu #muistitalkoot -kampanja, jolla on tarkoitus saada näkyvyyttä aivoterveydelle. Lisäksi on tarkoitus tarjota riskitestejä laajemmalle joukolle. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.
Hankkeet alkavat näkyä asiakkaille osittain jo keväällä 2025, mutta laajemmin toiminta käynnistyy syksyllä. STM:n rahoitushakuun jätettiin yhteensä 195 hakemusta. Rahoitusta sai 28 hanketta, joista 2 oli Oma Hämeen.
Lue lisää ministeriön sivuilta: Terveyden edistämisen määrärahat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sini Kelokehittämispäällikkö
Puh:046 923 0815sini.kelo@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Näin Oma Hämeen digipalvelut auttoivat kantahämäläisiä vuonna 202430.1.2025 11:32:26 EET | Tiedote
Sairaanhoitaja-chatissa asiakas tavoittaa ammattilaisen minuuteissa ja asiat saadaan ratkaistua lähes 90 prosentissa yhteydenotoista, niin ettei fyysistä vastaanottoa tarvita. Vuonna 2024 yli 90 % sairaanhoitaja-chatin palautteista oli positiivisia.
Tammelan terveyskeskuksen toimintaan muutoksia helmikuussa30.1.2025 08:44:29 EET | Uutinen
Neuvolan ja perusterveydenhuollon vastaanottopalveluita tarjotaan tammelalaisille pääsääntöisesti Forssan terveyskeskuksessa 17. helmikuuta alkaen. 10.-14. helmikuuta Tammelan terveysaseman toimintoja muutetaan Forssaan. Tällöin sairaanhoitajan vastaanottoaikoja on tarjolla rajatusti, joten kiireettömiä asioita ei kannata hoitaa sinä aikana. Muutoksen jälkeen Tammelan terveysasemalla on rajatusti vastaanottoaikoja, joiden tarvetta seurataan ja arvioidaan helmikuussa käynnistyvän lähipalvelumalli-kokeilun aikana. Lähipalvelun tarve arvioidaan asiakaskohtaisesti hoidontarpeen arvioinnin yhteydessä. Ajanvaraus tehdään puhelimitse. Myös neuvolan vastaanotto siirtyy Forssaan 17. helmikuuta. Neuvolapalvelut löytyvät Forssan terveyskeskuksesta, kulku Kujalankadun kautta (osoite: Kujalankatu 3, 2. krs.). Ajanvaraus äitiys- ja lastenneuvolaan soittamalla p. 03 629 6200 maanantai, keskiviikko, torstai klo 8-15 sekä tiistai ja perjantai klo 8-12. Lisäksi asiakkaiden käytössä on neuvola-chat ma, k
Oma Häme järjestää rakenteellisen sosiaalityön webinaarin29.1.2025 15:29:25 EET | Uutinen
Oma Häme järjestää yhdessä Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen kanssa rakenteellisen sosiaalityön webinaarin keskiviikkona 12. helmikuuta otsikolla Sosiaalihuollon tieto ja teot. Tapahtuma on suunnattu kaikille sosiaalihuollon ajankohtaistilanteesta, tiedosta ja yhteistyön kysymyksistä kiinnostuneille, eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua. Rakenteellinen sosiaalityö on tapa tehdä sosiaalityötä, jossa kiinnostuksen kohteena on yksilön lisäksi koko yhteiskunta ja ympäristö, jossa elämme sekä vuorovaikutus näiden välillä. Päivän aikana pohditaan muun muassa, millaisissa rakenteissa ja yhteiskunnallisessa toimintaympäristössä elämme? Mitä tiedämme eri-ikäisten sosiaalihuollon asiakkaiden tilanteista ja tarpeista? Miten voimme lisätä hyvinvointialueen asukkaiden ja palveluiden käyttäjien osallisuutta? Mitä kaikkea voimme Kanta-Hämeessä tehdä yhdessä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi? Webinaari pidetään Teamsissa ja se rakentuu kahdesta eri osuudesta. Aamupäiväll
Kuntoutuksen ensilinjan puhelinasiointi aloittaa 5.2.202529.1.2025 11:40:04 EET | Tiedote
Oma Hämeen keskitetyt kuntoutuksen puhelinpalvelut avautuvat 5.2.2025, jolloin asiakkaat voivat käyttää uutta numeroa 03 629 6680 sujuvaan asiointiin. Vanhoja numeroita poistuu käytöstä. Uutena mukaan tekstiviestipalvelu erityistarpeisiin numerolla 040 629 6220. Puhelinpalvelut ovat avoinna arkisin klo 8-14.
Aluehallitus vahvisti omaishoidon tuet28.1.2025 17:00:37 EET | Uutinen
Maanantaina koolla ollut aluehallitus käsitteli ikäihmisten ja vammaispalvelujen omaishoidon tukia. Aluevaltuusto päätti tuista budjettikokouksessaan joulukuussa, mutta aluehallituksen kuuluu vahvistaa palkkioiden määrät ja kulukorvaukset. Aapo Reima (vas.) teki muutosesityksen, jonka mukaan aluevaltuuston hyväksymiin hoitopalkkioihin tehdään indeksikorotukset, koska ilman korotuksia palkkiot jäisivät kansallista keskiarvoa alemmiksi. Valtuuston linjaus oli, että palkkiot noudattavat kansallista keskitasoa. Reiman muutosesitys voitti äänestyksen äänin 10–2 tyhjää. Indeksikorotuksen mukaiset palkkiot ja kulukorvaukset astuvat voimaan 1.1.2025. Aluehallitus hyväksyi osaltaan Kanta-Hämeen alueellisen hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025–2028 liiteasiakirjoineen. Aluehallitus esittää niitä hyväksyttäväksi aluevaltuustolle siten, että Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma tulee hyväksyttäväksi erikseen kevään 2025 aikana. Lisäksi aluehallitus hyväksyi ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen se
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme