Caruna Networks Oy

Yli 8 000 Carunan asiakasta saa luotettavamman sähkönjakelun Pohjamaalla

Jaa

Pohjanmaalla käynnissä olevat Carunan sähköverkon rakennushankkeet parantavat noin 8 000 pohjanmaalaisen sähkönjakelua sekä mahdollistavat tulevaisuuden energiatarpeet. Caruna purkaa vanhaa ilmajohtoverkkoa yhteensä noin 200 kilometriä ja pylväitä noin 4 000 kappaletta. Myös vanhoja muuntamoita puretaan noin 80 kappaletta.

Carunan työmaa Pohjanmaalla, kesä 2024.
Caruna

Saneerattavia keskijänniteverkon kaapeleita on noin 100 kilometriä ja pienjänniteverkon kaapeleita noin 250 kilometriä. Kaivettavan kaapelireitin pituutena tämä vastaa matkaa Alavudelta Isojoelle ja takaisin. Hankkeissa rakennetaan myös 100 uutta puistomuuntamoa, yli 800 uutta jakokaappia, sekä vaihdetaan parisen kymmentä muuntajakonetta suurempiin.

Tavoitteena on kaivaa kaikki uudet kaapelit maan alle suojaan sääolosuhteilta. Joillakin yksittäisillä alueilla uusitaan ilmajohtoja tai pylväitä, mutta näiden osuus on pieni. Hankkeessa puretaan myös vanhoja käyttöikänsä päähän tulleita sähköpylväitä.

Kaikki purettu materiaali kierrätetään Kuusakoskelle.

Osana hanketta Caruna tekee yhteistyötä paikallisen kuituoperaattorin kanssa kahdeksan kilometrin matkalla. Yhteistyö mahdollistaa sekä sähkönjakelun parantamisen että nykyaikaisten tietoliikenneyhteyksien rakentamisen samaan kaivantoon.

Uusi verkko myös tulevaisuuden tarpeita varten

Caruna on jo saanut valmiiksi Alavuden, Jalasjärven, Kristiinankaupungin ja Isonkyrön taajamaprojektit. Lähes valmiina ovat Närpiön, Teuvan ja Peräseinäjoen hankkeet – nämä valmistuvat tämän vuoden aikana. Vuoden 2025 aikana työt jatkuvat Ylimarkussa, Pirttikylässä, Kauhajoen keskustassa sekä Aronkylässä, Karijoella, Isojoella ja Ilmajoen Ahonkylässä sekä Koskenkorvalla. 

Puhdas siirtymä lisää sähkön kulutusta ja tehontarvetta, sillä lämmitys, liikenne ja teollisuus sähköistyvät nopeasti. Puhdas siirtymä näkyy myös jakeluverkoissa paljon nopeammin kuin kantaverkossa, ja siksi ennakoiva verkon kehitys on edellytys muun muassa uusiutuvan tuotannon lisäämiselle ja sähköistymisen mahdollistamiselle.

“Carunan Pohjanmaan hankkeet eivät vain vahvista alueen sähköverkkoa – ne rakentavat pohjan tulevaisuuden tarpeille, kuten aurinkopaneelien ja sähköautojen latausverkoston hankkimisen sekä akustojen liittämisen verkkoon, sanoo Carunan hankepäällikkö Janne Aro-Koivisto.

“Carunalle työntekijöiden ja sivullisten turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Asentajilla on herännyt huoli tiealueilla työskentelystä, koska autoilijat ohittavat suurella nopeudella lähietäisyydeltä työskenteleviä koneita ja henkilöitä. Monet räpläävät myös kännykkää samalla,” toteaa Aro-Koivisto.

”Auto jää aina toiseksi osuessaan kymmeniä tuhansia kiloja painavaan kaivinkoneeseen, joten siksi kaikkien tien käyttäjien tulee olla varuillaan”, Aro-Koivisto painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Carunan työmaa Pohjanmaalla, kesä 2024.
Caruna
Lataa

Linkit

Caruna lyhyesti

Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.

Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 739 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy

Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää – kolmasosa liittymistä on energiavarastoja19.12.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Keskijänniteliittymiä otetaan käyttöön kaikilla Carunan verkkoalueilla. Niitä tarvitaan erityisesti suurten sähkönkuluttajien ja -tuottajien tarpeisiin. Tällä hetkellä toimitettavista keskijänniteliittymistä noin kolmasosa on energiavarastoja, jotka ovat keskeisiä sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa. Ensi vuonna keskijänniteliittymä arvioidaan toimitettavan vähintään saman verran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye