Turun Osuuskauppa

Sale-verkosto kasvaa ja uudistuu - Uusi Sale Merimaskuun

Jaa

Merimaskuun, Naantalin kaupunkiin kuuluvalle Otavan saarelle, suunnitellaan uutta Sale-myymälää. Kauppapaikka sijaitsee Rymättyläntien ja Merimaskuntien risteyksessä, siltayhteyksien päässä mantereelta.

Merimaskun Salen havainnekuva
Merimaskun Salen havainnekuva Sarc + Sigge

Uusi, kokonaisalaltaan noin 1 000 neliön rakennus, rakennetaan tontille, jossa tällä hetkellä sijaitsee liikerakennus. Olemassa oleva rakennus puretaan uuden myymälän tieltä. Uusi myymälärakennus on puurunkoinen ja puuverhoiltu ja sen toivotaan tuovan saaren asukkaille ja alueella vieraileville kaupan palveluiden lisäksi myös uuden kohtaamispaikan.

- Uusi Sale tuo vähittäiskaupan palvelut 1700 asukkaan Merimaskuun. Palveluita parantamalla helpotamme asiakasomistajien arkea ja lisäämme hyötyä omasta kaupasta. Uudet myymälät ja olemassa olevien uudistukset ovat yksi osa tätä tekemistä, toteaa market-kaupasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila Turun Osuuskaupasta.

Merimaskun uusi Sale-myymälä on Turun Osuuskaupalle tämän kokoluokan pilottikohde, jolla on erityisiä arkkitehtuurillisia, toiminnallisia ja teknisiä tavoitteita. Suunnittelu on käynnissä, ja rakennuslupaa haetaan alkukeväällä.

- Suunnitteluprosessissa on kiinnitetty erityistä huomiota hiilijalanjälkeen, huoltoystävällisyyteen ja olosuhdehallintaan. Energiaratkaisut on suunniteltu Turun Osuuskaupan hiilinegatiivisuustavoitteiden mukaisesti, mikä tarkoittaa muun muassa ovellisia kylmäkalusteita, led-valaistusta, energiankierrätysjärjestelmää ja katolle sijoitettavaa aurinkovoimalaa. Rakentamisen on suunniteltu alkavan loppukesällä 2025, kertoo hankekehityspäällikkö Anniina Savisalo Turun Osuuskaupasta.

Sale Kustavin ja Sale Hämeenkadun uudistukset käynnissä

Lokakuussa Sale Kustavissa aloitetut uudistus- ja laajennustyöt etenevät aikataulussa ja valmista on mökkikauden kynnyksellä keväällä. Laajennuksen myötä Sale saa reilut 100 neliötä lisää myyntialaa sekä uuden konseptin mukaisen raikkaan myymäläilmeen. Samassa yhteydessä uusitaan kaupan kylmäkalusteet sekä myymäläkalusteet.

Sale Hämeenkadulla Turun keskustan kupeessa laajennustyöt ovat alkaneet vuodenvaihteessa. Sale Hämeenkadun nykyisiä tiloja laajennetaan noin 300 neliöllä vierestä vapautuneeseen liiketilaan. Samassa yhteydessä tarjoutuu hyvä tilaisuus nykyisen myymälän uudistamiseen kauttaaltaan. Sale Hämeenkadun laajennus- ja uudistustyöt valmistuvat kesäksi.

Lisätietoja:

Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Sami Junnila, puh. 010 764 5007
Turun Osuuskauppa, hankekehityspäällikkö Anniina Savisalo, puh. 010 764 4015

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Kanaruoat asiakkaiden suosiossa - Crispy chicken on uudistuneen Tsikenin päätähti16.1.2025 11:44:12 EET | Tiedote

Kauppakeskus Myllyssä 2. kerroksessa Myllytorilla sijaitseva ravintola Tsiken on uudistunut ja tuo kanan ystäville uusia makuja maailmalta. Uudistunut ravintola avataan tänään torstaina 16.1.2025. - Uudistunut Tsiken tuo kauppakeskusympäristössä suosittuun nopean syömisen kategoriaan entistä vahvemman kattauksen ja täydentää tarjonnallaan muita Myllyntorin ravintoloitamme, Rossoa ja Amarilloa, kertoo Tsikenin uudistusta luotsannut ryhmäpäällikkö Timo Hällfors. - Olemme uudistaneet paitsi Tsikenin ruokalistan myös miljöön. Tsiken huokuu nyt rouheutta ja räväkkyyttä, ja uudet yhdisteltävät annokset tarjoavat entistäkin monipuolisempia makuelämyksiä. Korealaisvaikutteet tuovat mukavaa vaihtelua, mutta ruokalistamme ydin on pysynyt samana. Se on laadukas, rapeaksi paistettu kotimainen kana, Hällfors jatkaa. Osa Tsikenin uusista kana-annoksista ammentaa inspiraationsa kansainvälisestä keittiöstä. Korean style -makumaailma näkyy erityisesti uusissa kastikkeissa, dipeissä ja wings-annoksissa.

Gunnarin brunssi jälleen Suomen paras10.1.2025 09:59:09 EET | Tiedote

Ravintola Gunnar Upstairs, joka sijaitsee Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneella, on valittu jo toista kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi brunssiksi Brunssit.fi:n valtakunnallisessa äänestyksessä. Tämä upea tunnustus osoittaa, että Gunnarin brunssi on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten brunssien parhaimmistossa. – Tämä on valtavan suuri kunnianosoitus ja se tuntuu erityisen hyvältä, koska se on tullut asiakkailtamme. Meillä asiakastyytyväisyys on aina toiminnan keskiössä, ja Gunnarin brunssi on tästä yksi erinomainen esimerkki. Asiakastyytyväisyys on yksi onnistumisemme mittareita, hotelliryhmänjohtaja Tarja Jalonen Turun Osuuskaupasta toteaa. Hemmottelua viikonloppuihin Gunnarin brunssi on luotu hemmottelua ja nautiskelua varten – huolella valitut raaka-aineet ja tinkimätön laatu ovat sen kulmakiviä. Brunssi tarjoaa ainutlaatuisen makuelämyksen, jossa sesongin maut ja monipuolisuus kohtaavat. – Brunssimme suunnittelussa jokainen yksityiskohta on mietitty tarkoin. Tarjolla on aina moni

Turun Osuuskauppa hakee vahvaa market-kaupan kasvua – suunnitelmissa 12 uutta ruokakauppaa vuoteen 2030 mennessä18.12.2024 10:00:23 EET | Tiedote

Turun Osuuskauppa investoi seuraavien viiden vuoden aikana 220 miljoonaa euroa omalle toimialueelleen Varsinais-Suomeen. Investoinneista suurin osa kohdistuu market-kauppaan. - Mittavilla investoinneilla parannamme kasvualueella asiakasomistajiemme palveluja sekä edistämme alueen elinvoimaisuutta ja talouskasvua. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme Turun Osuuskaupassa investoineet toimialueellemme kaikkinensa 150 miljoonaa euroa, josta päivittäistavarakaupan verkostokehitykseen yhteensä 110 miljoonaa euroa. Seuraavan viiden vuoden aikana Turun Osuuskaupan investoinnit nousevat 220 miljoonaan euroon. Merkittävä osa suunnitteilla olevista investoinneista kohdistuu market-verkoston kehittämiseen, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund. - Teemme parhaillaan lujasti töitä liikepaikkahankinnan parissa ja seuraavien vuosien aikana luvassa on useita uusia päivittäistavarakaupan yksiköitä sekä jo olemassa olevien uudistuksia. Uusia ruokakauppoja on suunnitteilla 12 seuraavi

Turun Osuuskaupan hallitus ja hallintoneuvosto vuodelle 202512.12.2024 10:54:44 EET | Tiedote

Turun Osuuskaupan hallintoneuvosto on päättänyt kokouksessaan 11.12.2024 Turun Osuuskaupan hallituksen kokoonpanon vuodelle 2025. Turun Osuuskaupan hallitus 2025: Tapio Peltomäki, kauppatieteiden maisteri, Turku (pj.) Kati Kivimäki, toimitusjohtaja, Helsinki (varapj.) Jan Lähde, kauppatieteiden maisteri, Naantali Heli Marjanen, talousmaantieteen professori, Turku Marja Salenius-Ranki, henkilöstöjohtaja, Kaarina Matti Äijälä, toimitusjohtaja, Turku Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Tapio Peltomäki. Varapuheenjohtajaksi valittiin Kati Kivimäki. Turun Osuuskaupan edustajisto nimitti 20.11.2024 pitämässään kokouksessa Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston vuodelle 2025. Hallintoneuvosto 2025: Andersson Janina, Turku Aso Janne, Raisio Eklund Toni, Turku (varapj.) Granberg Gunilla, Parainen Hietanen Anne-Maarit, Turku (henkilöstön edustaja) Hollmén Kimmo, Kaarina Järvinen Jere, Kaarina Knifsund Minna, Turku Kuvaja Kimmo, Uusikaupunki Lahdenperä Antti, Taivassalo Luotonen Jussi-Pekka, Vehmaa M

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye