Vuokko Kuikka laulaa Iloisesti ja korkealta - Jäniksenpäivät
Vuokko Kuikka on Pirkanmaan Vesilahdelta kotoisin, 9-vuotias paikallisen koulun oppilas. Äärimmäisen lahjakkaan Vuokon ääni taipuu laulussa kaikkeen, oktaavista toiseen. Vuokko itsekin taipuu mutkalle tai solmuun, hän on menestynyt loistavasti myös nuorten tankotanssikilpailuissa.
- Tämä on hauska laulu, on meillä Vesilahdellakin jäniksiä, sellaisia söpöjä, seuraavat Jäniksenpäivät voidaan järjestää täällä, sanoo Vuokko.
Jäniksenpäivät on laulaja/säveltäjä/sanoittaja Seppo Närhin iloinen, lasten maailmaan sijoitettu vauhtikappale. Lauletaan jäniksistä ja pienistä pojista, äidistäkin, hämäläisistä ja ties mistä, mitä kaikkea Punavuoren seudulla voikaan sattua.
Sepon oma ura pohjautui aikoinaan kantrihenkisisiin iskelmiin, käännettyihin ja kotimaisiin. Vuosi vuodelta on syntynyt jo lukematon määrä uusia omia lauluja. Jäniksenpäivät on tehty seitsemän lastenlapsen innoittamana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Traff Finland Oy/Traff kustannus
mikko.narhi@traff.fi
0407053183
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.