EK ja SY: Laadukkaat vienninedistämispalvelut turvattava
Selvityshenkilö Elina Björklund luovutti tänään raporttinsa Team Finland -toimintojen uudistamisesta ministeri Ville Taviolle ja Wille Rydmanille. Björklundin raportissa esitetään toimia, joilla voidaan turvata yrityspalvelut, kun osa vienninedistämisestä toteutetaan jatkossa ulkoministeriön alaisuudessa.
Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät pitävät tärkeänä, että Björklundin ehdotuksia toteutetaan elinkeinoelämää kuunnellen, jotta kasvua tarvitsevan Suomen vienninedistäminen toimii mahdollisimman hyvin.
"Selvityshenkilö on tehnyt hyvää työtä. Arvostamme, että hallitus on hakenut asiantuntijoilta apua ja saanut selkeät suositukset vienninedistämisen kehittämiseen. Uuden toimintamallin rakentamisessa on tärkeätä, että erikokoisilla yrityksillä eri toimialoilta on käytössä laadukkaat ja nykyistä monipuolisemmat palvelut esimerkiksi osakeyhtiömallia hyödyntäen kuten Ruotsissa", toimitusjohtaja Jyri Häkämies EK:sta sanoo.
”Ulkoministeriön roolia viennissä olisi voinut vahvistaa myös ilman suurta hallinnollista muutosta. Hallitus on kuitenkin linjauksensa tehnyt. Nyt uusi malli pitää saada toimimaan. Maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla kaikille vientipotentiaalia omaaville yrityksille”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä toteaa.
EK ja SY ovat valmiit Team Finland -verkostossa etsimään vientipotentiaalia omaavia yrityksiä, valmentamaan niitä vientiin sekä kehittämään työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön, Business Finlandin ja muun Team Finland -verkoston kanssa vienninedistämistä siten, että mahdollisimman moni yritys menestyisi maailmalla ja toisi Suomeen kaivattua kasvua.
Lisätietoja:
Timo Vuori, johtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, p. 050 553 5319
Harri Jaskari, johtaja, Suomen Yrittäjät, p. 050 512 2874
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
EK:n Suhdannebarometri: Elpyminen ollut vain vähäistä, näkymät alkuvuodelle varovaiset27.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
EK:n tammikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten vaikein suhdannevaihe on takanapäin, mutta elpyminen on jäänyt vähäiseksi. Tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvataan yhä heikoksi kaikilla päätoimialoilla. Viime vuoden lopulla tuotannon ja myynnin kehitys ei yltänyt edellisen tiedustelun varovaisiin nousuodotuksiin.
Eläkeuudistuksen neuvottelutulos julki23.1.2025 13:03:28 EET | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestöt EK, KT, SAK, Akava ja STTK saavuttivat sunnuntaina neuvottelutuloksen seuraavaksi eläkeuudistukseksi. Järjestöjen hallinnot käsittelevät sen mahdollisimman nopeasti.
EK:n Suhdannebarometrin julkistuswebinaari ma 27.1. klo 10–10.3023.1.2025 09:50:24 EET | Tiedote
EK:n Suhdannebarometri julkistetaan maanantaina 27.1.2025 klo 8, ja julkistuswebinaari pidetään saman päivän aamuna klo 10.00–10.30. Tilaisuudessa taustoitetaan talouden tilannetta sekä suomalaisyritysten suhdannekehitystä. Talouden näkymiä ja Suhdannebarometrin tuloksia esittelee EK:n johtaja ja pääekonomisti Penna Urrila. Tervetuloa! Ilmoittaudu mukaan ja saat vahvistusviestissä linkin tilaisuuteen Lisätietoja: viestinnän asiantuntija Teemu Lindfors, p. 0400 284 764
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen seuraavaksi eläkeuudistukseksi19.1.2025 23:34:14 EET | Tiedote
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK, Akava ja STTK saavuttivat 19.1.2025 neuvottelutuloksen seuraavaksi eläkeuudistukseksi. Neuvottelut perustuivat pääministeri Petteri Orpon hallituksen toimeksiantoon.
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen seuraavaksi eläkeuudistukseksi19.1.2025 23:29:03 EET | Tiedote
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK, Akava ja STTK saavuttivat 19.1.2025 neuvottelutuloksen seuraavaksi eläkeuudistukseksi. Neuvottelut perustuivat pääministeri Petteri Orpon hallituksen toimeksiantoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme