SDP:n Piritta Rantanen kritisoi hallituksen lunastuslakiesitystä: “Epäselvyyksiä ja epätasa-arvoisia vaikutuksia”
Orpon hallituksen esittämä lunastuslain muutos, jossa pakkolunastettavan maan korvausperusteena siirryttäisiin markkina-arvoon ja lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä 25 prosentin korotus, herättää vakavaa huolta oikeudenmukaisuudesta ja julkisten varojen käytöstä, sanoo kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
- Hallituksen esitys kasvattaa lunastuskustannuksia merkittävästi ilman, että on arvioitu sen vaikutuksia esimerkiksi asuntorakentamiseen, liikenneinfraan tai energiaverkostojen kehittämiseen on ongelmallista. Esityksen myötä lunastuskorvaukset voivat nousta merkittävästi, mikä lisää kuntien ja valtion kustannuksia ilman selkeää hyötyä yhteiskunnalle, Rantanen toteaa.
SDP korostaa, että maanomistajien oikeuksia on suojeltava, mutta hallituksen malli voi asettaa eri alueiden maanomistajat eriarvoiseen asemaan. Lisäksi hallituksen malli saattaa johtaa spekulatiiviseen maanomistukseen ja hankaloittaa kaavoitusta
- Esityksessä ei ole tehty riittävää vaikutusarviota siitä, miten uusi hinnoittelumalli vaikuttaa eri alueiden maanomistajiin. Markkina-arvon perusteella maksettavat lunastuskorvaukset voivat vaihdella merkittävästi. Lisäksi on riski, että lunastusten kallistuminen johtaa tilanteeseen, jossa keinotekoisesti nostetaan maan arvoa odottaen suurempia korvauksia. Tämä ei edistä yhteiskunnan kannalta järkevää kehitystä eikä reilua maanomistuskäytäntöä, Rantanen kritisoi.
Lunastuslakia tulisi uudistaa harkitummin ja huolehtia siitä, että julkiset investoinnit eivät vaarannu.
- Lunastuslainsäädännön on turvattava kuntien elinvoimaisuus ja mahdollistettava tärkeät investoinnit, kuten asuntorakentaminen ja infrastruktuurihankkeet. Emme voi hyväksyä mallia, joka vaikeuttaa kuntien kehitystä ja kasvattaa veronmaksajien taakkaa, Rantanen painottaa.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Kokoomuksen Vuornos juhlii Ammattiosaamisen päivää esittämällä leikkauksia amiksille31.1.2025 15:35:52 EET | Tiedote
Tänään, perjantaina 31.1., vietetään ensimmäistä kertaa Ammattiosaamisen päivää, jonka tarkoituksena on tuoda esiin ammatillisen koulutuksen merkitys ja juhlistaa osaajia, jotka pitävät Suomen pyörät pyörimässä.
SDP:n Timo Harakka: Orpo Harakalle: X ei olekaan tärkeä kansainvälinen kanava30.1.2025 18:01:46 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo sanoo seuraavansa “erityisen huolestuneena X:n toimituspolitiikan muutoksia ja sitä kohtaan tunnetun luottamuksen rapautumista”. Orpo vastasi Timo Harakan kirjalliseen kysymykseen, onko Suomen julkisen vallan syytä pysytellä alustalla, jota sen omistaja Elon Musk käyttää disinformaation levittämiseen ja vaalivaikuttamiseen (KKV 478/2024 vp.).
SDP:n Pia Hiltunen: Opintotuen on tuettava opiskelijan elämää, ei pakottaa selviytymään30.1.2025 16:23:27 EET | Tiedote
Tänään julkaistut tuoreet ehdotukset opintotuen kehittämisestä nostavat esiin, että opintotukeen on tehtävä panostuksia, sillä se ei vastaa tarpeeseen. - Opintotuen taso ei vastaa nykyisiä elinkustannuksia, ja opiskelijoiden velkaantuminen on jo monille ainoa keino selvitä arjesta. Tämä ei ole kestävä ratkaisu, toteaa kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).
SDP:n Timo Suhonen kysyy: Mikä ratkaisuehdotusten löytymisessä kiikastaa?29.1.2025 12:22:44 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara ei toistaiseksi ole tehnyt sovintoesitystä teknologiateollisuuden palkkaratkaisua koskevassa kiistassa. Sajavaara sanoo STT:lle, ettei sovintoehdotusta ole mahdollista antaa tässä tilanteessa, kun osapuolten näkemykset ovat vielä kovin erilaiset. Tämä herättää kummastusta - mikä kiikastaa, kun mitään ei sovittelijalta saada ulos?
SDP:n Juha Viitala: Sähköverkkojen julkisen omistuksen varmistamisen keinoja selvitettävä29.1.2025 10:46:14 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Juha Viitala kysyy kirjallisella kysymyksellä, miten hallitus selvittää sähkönjakeluverkkojen julkisen omistuksen varmistamisen tarpeellisuutta ja keinoja. Viitala korostaa sähköverkon ja sähkön jakelun suurta merkitystä huoltovarmuudelle, turvallisuudelle ja ihmisten arjen toimivuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme