Harry Salmenniemen uusi romaani on kiireetön kuvaus ruuhkavuosista
Harry Salmenniemen Valohammas on romaani lapsiperhearjesta ja työelämästä, kiireetön kuvaus ruuhkavuosista.
Kirja vie lukijansa niin keskelle nautinnollista, tyyntä kesäpäivää kuin unenomaiselle työillalliselle Michelin-tähdellä palkittuun ravintolaan.
Se kuvaa erityisen elämänvaiheen, jossa perhearki on totta ja valvetta, työelämä unta ja valhetta.

Romaanin kertoja yrittää nauttia kolmivuotiaan kanssa ryijynäyttelystä maakuntamuseossa ja toisaalla esittää älykästä keskustelijaa fenkolinkukkien äärellä.
Valohammas viimeistelee Salmenniemen romaanitrilogian, jonka edelliset itsenäiset osat Varjotajunta (2023) ja Sydänhämärä (2024) kulkevat samassa ruuhkavuosien ristivalossa.
***
Harry Salmenniemi (s. 1983) kuuluu suomalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimpiin tekijöihin. Hän on julkaissut viisi runoteosta. Vuonna 2017 julkaistiin Salmenniemen ensimmäinen proosateos, novellikokoelma Uraanilamppu. Sitä seurasivat novellikokoelmat Delfiinimeditaatio, Uhrisyndrooma ja Asiakaskoralli.
Salmenniemi on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta ja opiskellut myös Roomassa ja Melbournessa. Kirjojensa lisäksi Salmenniemi tunnetaan taiteidenvälisistä yhteistöistään. Hän on saanut lukuisia palkintoja, ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikkö
Puh:+358 40 032 8300reetta@siltalapublishing.fiLinkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Esikoisteos Sairastapauksia on taidokasta novellitaidetta10.4.2025 13:19:04 EEST | Tiedote
"Se, mikä vielä eilen kirveli, on alkanut muuttua mustaksi." Loviisa Pihlakosken esikoisteos Sairastapauksia luotaa elämää sairauksien ja kuoleman varjossa. Novellit kysyvät, mitä itsessämme ja elämässämme peitämme, minkä taakse piiloudumme ja milloin mieli alkaa näytellä rooliaan ruumiissa. Vakavien, traagistenkin aiheiden seassa kukkii vähäeleinen huumori.
Timothy Snyder: Vapaus on arvo, joka mahdollistaa kaikki muut arvot8.4.2025 12:06:53 EEST | Tiedote
Maailmankuulun, arvostetun yhdysvaltalaishistorioitsijan Timothy Snyderin teos Vapaudesta haastaa totutut käsityksemme vapaudesta. Snyderin mielestä vapaus on arvo, joka mahdollistaa kaikki muut arvot. Vapaus ymmärretään hänen mukaansa usein kuitenkin liian kapeasti. Kirjassa käydään läpi viisi toisiinsa liittyvää vapauden muotoa. Vapaudesta vie lukijat jännittävälle älylliselle matkalle. Snyder hyödyntää ajankohtaisissa kirjoituksissaan filosofien ja poliittisten toisinajattelijoiden työtä, keskusteluja nykyajan ajattelijoiden kanssa sekä omia henkilökohtaisia kokemuksiaan.
Uhma ja intohimo – Satu Hassin muistelmia27.3.2025 11:43:40 EET | Tiedote
Satu Hassin muistelmateos Uhma ja intohimo kattaa 40 vuotta historiaa ja elämää. Pitkäaikainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri ja Euroopan parlamentin jäsen on seurannut näköalapaikalta vihreän liikkeen ja puolueen kehitystä sekä hallitusneuvottelujen ja kansainvälisten ilmastoneuvottelujen draamaa. Rinnan politiikan pyörteiden kanssa muistelmissa kulkee yksityiselämä, sen ilot ja surut. *** Kirjan julkistamistilaisuus on Rosebud-kirjakaupassa Kaisaniemessä Helsingissä keskiviikkona 2.4. kello 15 alkaen. Tervetuloa!
Daniel Kehlmannin Ohjaaja on mestarillinen romaani taiteesta ja vallasta25.3.2025 09:28:06 EET | Tiedote
Saksalaisen Daniel Kehlmannin romaani Ohjaaja on romaani taiteesta, vallasta ja moraalisista valinnoista. Samalla se on leikkisä kerronnallinen taidonnäyte, rikas ajankuva Kolmannen valtakunnan Saksasta ja kiihdyttävä elokuvahistoriallinen matka.
Aleksi Huplin Älyä lääkkeistä ja päihteistä? on Vuoden tiedekirja –Teos puolustaa ihmisystävällistä päihdepolitiikkaa19.3.2025 15:30:00 EET | Tiedote
Vuoden tiedekirja -palkinnon saa Aleksi Huplin teos Älyä lääkkeistä ja päihteistä? Tajusteiden hyötykäyttö. Teoksen kustantaja on Siltala. Palkinto nostaa esille ansiokasta kotimaista kirjallisuutta, jonka taustalla on tieteen kriteerit täyttävä tutkimustyö. Palkinto muistuttaa luotettavan omakielisen tiedon yhteiskunnallisesta merkityksestä. Palkinto on suuruudeltaan 25 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme